Tabu tuoreessa lapsiperheessä

Lapsen odotusaika koettelee perheitä hyvin eri tavoin. Osalla naisista hormonit hyrräävät ja into parisuhdeseksiin jopa vilkastuu raskausaikana. Tyypillisempää kuitenkin lienee, että seksikerrat hiljalleen vähenevät ja loppuvat kenties kokonaan. Seksi ei ehkä käy edes mielessä. Kun sitten lapsen synnyttyä tuore äiti hiljalleen toipuu synnytyksestä ja elää useamman kuukauden symbioottista suhdetta vauvan kanssa, unohtaen itsensä, uhraten yöunensa, henkisen tasapainonsa ja hyvinvointinsa, kaikki liikenevät voimavarat kanavoituvat yksinkertaiseen arjessa selviämiseen ja palautumiseen. Lasta edeltäneet vapaa-ajanvieton muodot ovat vain kaukainen haave, eikä niihin liikenisi energiaakaan. Ja nyt kuvailin tilannetta keskimäärin. Koliikkilapset ja muut ylimääräiset haasteet sitten vielä erikseen. 

Samaan aikaan tuoreen lapsiperheen isä, seksuaalisesti aktiivisimmassa elämänvaiheessaan elävä mies saattaa löytää itsensä oudosta välitilasta, jossa ymmärtää perheen äidin tukemisen merkityksen, mutta samalla mittailee omaa tuskaansa ja sietokykyään seksittömässä suhteessa elämiseen. Milloin seksistä, tai paremminkin sen uupumisesta on soveliasta puhua? Viikon, kuukauden, vai vuoden jälkeen? Ja jos lapsen syntymän myötä kehittyvä seksitön vauva-arki vaikuttaa maistuvan toiselle liiankin hyvin, miten siihen tulisi suhtautua? Isäksi tulemisen autuus ja onni saattavat pitkittyvän seksittömän horrostilan myötä kääntyä turhautumiseksi ja joko yksin tai yhdessä käytäväksi pohdinnaksi: mikä meissä on vikana, kun tämä on näin vaikeaa ja raskasta? Miksei tästä kerrottu neuvolassa mitään? Miten kaveri tästä helvetistä selvisi? Käsi ylös: kuinka moni tietää lähipiiristään tuoreita lapsiperheitä, joita on koetellut parisuhdekriisi ennen lapsen ensimmäistä ikävuotta? Kuinka moni tietää parisuhteita, jotka ovat päätyneet eroon, kesken ”vauvaonnen”?

Monessa Afrikan maassa lapset kutsuvat äidikseen kaikkia niitä naisia, joilla on jonkinlainen hoivasuhde häneen. Äiti saattaa olla lapsen synnyttänyt nainen, lasta imettävä nainen, sisko, täti, tai naapuri. Lapset kiertelevät vapaasti talosta taloon koko kylässä, ovat tervetulleita kaikkialle ja kokevat syvää ”johonkin kuulumisen tunnetta”. Jokainen kyläläinen auttaa lapsen kasvattamisessa ja tästä on tietysti monia ilmeisiä hyötyjä myös vanhemmille. Käytännössä koko perhettä tuetaan huolehtimalla lapsesta kollektiivisemmin. Perhekäsitys on luonnollisempi ja muut ihmiset kuuluvat elämään, monin eri tavoin. Miksi meillä pitää selvitä kaikesta yksin, hammasta purren?

Omistamiseen keskittyvässä kulttuurissamme lähdemme siitä olettamuksesta, että meidän elämäntapamme, suljetut suhde- ja perhekäsityksemme olisivat ihmisluonnolle ominaisia ja universaaleja. Kipuilemme kun luonnoton asetelma tulehtuu ja aiheuttaa ongelmia parisuhteelle. Kuvittelemme olevamme heikkoja ja jollain tavalla poikkeavia kun emme kestä sitä, mitä kaikki muutkin ovat läpikäyneet. Päättelemme olevamme ongelmiemme kanssa yksin, sillä emme ole kuulleet kenenkään puhuvan tällaisista asioista. Asiaa ei auta ikävä taipumuksemme piiskata toisiamme läpikäymään samat tuskat ja kivuliaat kokemukset mitkä itsekin olemme kokeneet. Telaketjuäidit ja -isät kurmuuttavat heikompiaan verkon keskustelufoorumeilla: ”Älä valita!" 

Lapsiperheitä koettelevat, parisuhteita rasittavat ja kaatavat haasteet ovat todellisia siitä huolimatta, ettei niistä puhuta, eikä niistä ole mainintaa neuvolasta saaduissa esitteissä. Vaikkei kriisi johtaisi eroon, eikä parisuhteessa koettaisi syrjähyppyjä, saattaa kokemus rasittaa parisuhdetta pahastikin. Milloin tuoreita lapsiperheitä mietityttävät aiheet, kuten sietäminen, kestäminen ja jaksaminen saisivat seurakseen positiivisempia ulottuvuuksia ja miten muut ihmiset voisivat auttaa perheonnen säilyttämisessä?

Riisikakkuja vai etikkapastilleja?

Ensimmäisen blogikirjoitukseni jälkeen elämässäni on sattunut ja tapahtunut melkoisesti. Näihin kuukausiin on kuulunut intohimoa, hellyyttä ja täyttymyksen tunnetta. Olen tavannut rohkeita, avoimia ja valloittavia ihmisiä, joiden kanssa olen saanut jakaa tämän mielenkiintoisen maailman ja joiden kautta olen saanut tuntea syvää henkistä yhteyttä ja vapaudentunnetta. Elämälle avoimena oleminen on toki aikaansaanut myös kipuilua ja yllätyksiä, joihin ei ole osannut varautua. Avoimuus on mahdollistamista ja siis myös hankalien asioiden mahdollistamista. Vaikka kuinka itse valmistautuisi ja olisi hereillä tilanteissa, olosuhteet, tai muut ihmiset saattavat yllättää. Spontaanisti syntyvät tilanteet, ihmisten erilaiset intressit, käsitykset reunaehdoista ja säännöistä, sekä alkoholi ovat hyviä esimerkkejä peikoista, jotka vähät välittävät säännöistäsi. Juuri näitä tilanteita ihmiset alitajuisesti pelkäävät ja pitäytyvät siksi suljetuissa suhteissa. Suuren ja kutsuvaan karkkipussiin ei tartuta, koska tiedetään, että se saattaa sisältää etikalta maistuvan karkin tai pari. Pitäydytään siis vaaleanpunaiseen pakettiin pakatuissa riisikakuissa, sillä vaikka ne ovat mauttomampia, ne tuntuvat yllättömyydessään turvallisemmalta vaihtoehdolta. Ja sitäpaitsi: niitähän kaikki muutkin syövät.

Etikkaisen karkin kohdalle sattuessa ja ikävän kokemuksen jälkimakua maistellessa löytää itsensä samasta tienristeyksestä, jossa alunperinkin pohti avoimen suhteen mielekkyyttä: vasemmalle kohti suljettua suhdetta ja riisikakkuja, vaiko oikealle karkkipussien kyllästämään avoimeen suhteeseen, jonka tietää sisältävän etikkaisia sattumia. Kumman valitsen? Valintatehtävästä tulee kokemuksen myötä aina vain helpompaa. Jos otan kokemuksesta opikseni, miksi valitsisin polun jota kulkiessa kokisin olevani vaillinaisempi ja säästeleväni elämääni ja itseäni jotakin määrittelemätöntä varten? En taida uskoa kohtaloon, mutta käänteentekeviä asioita ja sieluun taltioituvia kokemuksia tapahtuu todennäköisemmin, jos niille antaa mahdollisuuden. Mieleni lisäksi olen oppinut kuuntelemaan kehoani yhä herkemmällä korvalla. Etikkainen pastilli suussa saattaa mieli olla masentunut, mutta keho kiihottunut. Yrittääkö kehoni sanoa minulle jotain? Jos ja kun kuuntelen kehoani, miten vältän jatkossa saman ikävän kokemuksen kohtaamisen?

On ollut tavattoman kannustavaa saada positiivisia viestejä blogistani. Kaikki kirjoitukseni edustavat toki vain minun näkökulmaani ja tunnustan olevani elämässäni keskeneräinen. Koska kirjoittelemalla pohdiskelen ja kristallisoin filosofiaa jolla asennoidun elämääni, blogiini kohdistuvat positiiviset signaalit osuvat käytännössä suoraan minuun. Saan itse voimaa ja varmuutta siitä, kun kuulen auttaneeni kirjoituksillani muita. Lukijoita blogillani on ollut jo tuhansia ja suuri kiitos kuuluu myös teille hiljaisille: ymmärrän ajatusteni olevan hyödyllisiä ja relevantteja, vaikken kuulisi sitä teiltä suoraan. Vierailevia kyniä on tulossa lisää ja omat tekstini valmistuvat jatkossakin yhtä epäsäännöllisesti ja kutsumuksesta: mielenkiintoisia aiheita on lukemattomia, tekstien sisältö saa aineksensa elävästä elämästä ja odottavat siksi oikeaa hetkeä syntyäkseen. 

Vaimon puheenvuoro, osa 1

Vaimon puheenvuoro -tekstit ovat vaimoni ajatuksia avoimesta suhteestamme. 

Vielä joitakin vuosia sitten en olisi voinut kuvitellakaan eläväni avoimessa suhteessa. Yksinkertaisesti se ei käynyt mielessäkään, että sellainen voisi olla mahdollista eikä ainakaan, että se voisi olla jollain tavalla mielekästä. Varmaan olen alitajuisesti ajatellut ja tulkinnut asioita siten, että avoimessa suhteessa elävät eivät pysty sitoutumaan parisuhteeseen. Avoin suhde olisi siis ikään kuin seuraus omasta kyvyttömyydestä ”oikeaan parisuhteeseen”, ennemmin kuin vapaasti ja harkiten valittu malli. 

Toisaalta olen aina ihmetellyt ihmisten hyvin kielteistä suhtautumista pettämiseen. En minäkään pettämistä millään tavalla kannata tai pidä fiksuna käyttäytymisenä, mutta on aika armotonta ja kovaa, jos koko parisuhde heitetään romukoppaan ja samalla rikotaan mahdollisesti isompikin perhe sen vuoksi, että jompikumpi suhteen osapuolista on hairahtanut hetkellisesti halujensa vietäväksi. Hei, ihmisiähän tässä vain ollaan! Etkö ole koskaan hairahtanut syömään isoa karkkipussia kerralla, vaikka olet tiennyt, että se ei ole hyväksi? Tai juonut liikaa alkoholia, vaikka olet etukäteen päättänyt jotain muuta? Miksi tuomita ihmisiä niin jyrkästi vain sen vuoksi, että he ovat kuitenkin vain – ihmisiä?

Mieheni on rohkeampi keskustelemaan vaikeista asioista kuin minä, nostan siitä hattua hänelle. Jos keskustelut olisivat olleet minun aloitteeni varassa, niin aika moni keskustelu olisi jäänyt käymättä. Jo hyvin suhteemme alkuaikoina hän toi esiin sen, että miten suhtaudumme, jos jommalle kummalle tulee suhteen ulkopuolisia ihastuksia. Lisäksi puhuimme paljon seksifantasioistamme ja jotenkin näiden asioiden summana päädyimme kokeilemaan yhteisiä seksiseikkailuja myös muiden ihmisten kanssa.

Seikkailut eivät aina olleet täysin onnistuneita, mutta toisaalta harvemmin kokemukset ovat toisaalta olleet varsinaisesti epämiellyttäviäkään. Mukana on myös muutama erityisen onnistunut kokemus. Parin epäonnistuneemman ”keikan” jälkeen olemme oppineet määrittelemään paremmin omat rajamme ja tiedämme selkeämmin, mitä haluamme. Kaikissa kokemuksissa laaduista riippumatta on ollut sama, lopulta positiivinen lopputulos: Oma suhteemme ja seksielämämme on piristynyt siitä hetkellisesti huomattavasti. Ja suuremmilta mustasukkaisuuskriiseiltä on silti vältytty. Lopulta aikuinen ihminen tietää ja huomaa aika selkeästi eron siinä, mitä on rakastaa jotain ihmistä niin paljon, että haluaa jakaa koko elämänsä tämän kanssa, ja mitä on himoita toista ihmistä hetkellisesti. Itse asiassa, nämä kaksi eri eroottisen kiinnostuksen olomuotoa eroavat toisistaan niin radikaalisti, että niitä ei kannattaisi rinnastaa lainkaan toisiinsa. 

Tarpeemme ja toiveemme avoimeen suhteeseen liittyen ovat minulla ja miehelläni itse asiassa aika erilaiset. Mieheni on seksuaalisesti paljon aktiivisempi ja yksinkertaisesti tarvitsee seksiä huomattavasti enemmän kuin minä. Jos eläisimme perinteisessä yksiavioisessa suhteessa, olisimme molemmat varmasti onnettomia: Mieheni eläisi jatkuvassa puutteessa ja minä kokisin taas paineita siitä, että minun pitäisi olla halukkaampi. Mieheni varmasti kärsisi minua enemmän. Mutta toisaalta, myös minä saattaisin kärsiä jatkuvasta paineesta niin paljon, että en jaksaisi jatkaa parisuhteessa, jossa kokisin, että minua painostetaan jatkuvasti.

Nykyisessä mallissamme on siis ainakin se hyvä puoli, että mies saa enemmän seksiä, kuin mitä muuten olisi hänelle tarjolla. Tämä on rauhoittanut suhdettamme huomattavasti! Minun on vaikea oikeasti ymmärtää, kuinka suuri merkitys seksillä hänelle on, mutta kun olen nähnyt käytännössä seuraukset suhteemme vapautumisesta, en voi toisaalta olla uskomattakaan. Mies on rauhallisempi, iloisempi, minua kohtaan rakastavampi ja kärsivällisempi lastemme kanssa, jos hänellä on edes se tietoisuus, että hän voi halutessaan hakea seksiä myös suhteemme ulkopuolelta.  

No mitä minä sitten saan tästä kuviosta? Aina en ole itsekään ollut siitä aivan varma. Itselläni ei ole niin voimakkaita seksuaalisia tarpeita, että minulla olisi tarvetta hakea niille tyydyttäjää. Seksi puhtaasti seksin vuoksi, edes hyvävartaloisen ”hunks-uroksen” kanssa, ei ole minusta kiinnostavaa. Seksuaalisten tarpeiden kannalta kerran viikossa mieheni kanssa riittää minulle mainiosti. Vaihtelu on toki virkistävää ja tarpeellista, mutta sitä voi hakea myös esimerkiksi pornon inspiroimien mielikuvien avulla.

Mutta: Minäkin nautin kieltämättä vapauden tunteestani. Vaikka en ole seksuaalisesti yhtä latautunut kuin mieheni, kyllä minäkin aika ajoin huomaan kiinnostavia miehiä ympärilläni. Kutsutaan niitä vaikka ihastumisiksi. Ne ovat yhdistelmä sekä eroottista, että henkistä vetovoimaa. Vaikka näiden henkilöiden kanssa ei aina ole mahdollista edetä mihinkään fyysiseen (mies on varattu eikä itse elä avoimessa suhteessa), minusta on hienoa, että jos olosuhteet ovat suotuisat, minulla on mahdollisuus nauttia myös seksistä heidän kanssaan. Tavallaan minun on hieman vaikea käsittää asiaa toisin päin: Miksi en saisi nauttia ihastumisen tunteesta ja seksistä myös muiden kanssa? Sehän on mahtavaa elämän energiaa, joka ei ole pois mieheltäni, silloin, jos ja kun toimin/toimimme yhteisten sääntöjemme mukaan.

Tässä on minun ajatukseni avoimesta suhteestamme tällä hetkellä. Suhde ylipäätään on koko ajan liikkuva ja muutoksessa, joten ajatuksia on syytä tarkastella (ja niitä tulee olla suhteessa lupa tarkastella) aika ajoin uudestaan. Se mikä tuntuu nyt molemmista hyvältä, ei välttämättä tunnu siltä enää parin vuoden päästä. Yhteiset säännöt ovat erittäin tärkeät, minusta sellaiset tulisi olla ja määritellä kaikissa suhteissa, oli avoin tai ei. Ja sen jälkeen määritellä ne yhä uudestaan. 

Variety is the spice of life

Arvaan ettet syö joka päivä samaa ruokaa. Etkä katso joka päivä samaa televisio-ohjelmaakaan. Olenko oikeassa? Vaihdat vaatteitasikin päivittäin. Luet tuoreimmat uutiset, uusimmat aikakausilehdet, sillä miksi selaisit vanhoja? Eikä saman, juuri luetun kirjan uudelleen lukeminen tunnu hyvältä ajatukselta sekään. Siirtelet huonekaluja. Lomakohteesi vaihtelevat. Vaihdat työpaikkaa, autoa ja asuinpaikkaasikin aina aika-ajoin. Vaikka väittäisit eläväsi elämääsi ilman suuria muutoksia, teet koko ajan valintoja, jotka tekevät elämästäsi mielekkäämmän. Ympäristösi, ihmiset ympärilläsi ja sinä itse muututte, joka hetki. Ihmiselämä on luonnostaan värikäs ja täynnä muutoksia ja vaihtelua, siksi koska haluamme sen olevan. Vaihtelu virkistää. Variety is the spice of life. 

Kun psykologi Tony Dunderfelt antoi Elämä Pelissä -televisio-ohjelmassa vieraileville pariskunnille parannusvinkkejä riutuneeseen parisuhdeseksiin, hän nosti ensimmäisenä esiin vaihtelun merkityksen. Hän jätti pariskuntien itsensä ratkaistavaksi mitä tuo vaihtelu heidän kohdallaan tarkoittaisi, eikä hän tietenkään olisi voinut kansallisella televisiokanavalla puhua parisuhteen ulkopuolisista seksisuhteista vaikka sitä olisi tarkoittanutkin. Staattisuus, yllätyksettömyys ja ennalta-arvattavuus puuduttavat ja saavat minkä tahansa asian maistumaan puulta.

Vaimoni tokaisi yhden yhteisen seikkailumme jälkeen, että hänelle on ollut tärkeää ja palkitsevaa saada kokea muita miehiä minun lisäkseni. Hän oli suhteellisen kokematon vielä tavatessamme ja kun suhteemme alkoi. Mieltäni lämmitti se, että hän uskalsi myöntää vaihtelun merkityksen suoraan. Eihän ole minulta pois, että hän nauttii elämästään ja kokee erilaisia ihmiskehoja, oppien samalla elämästä ja itsestään uusia asioita. Miksei vaihtelun merkityksestä seksielämässä puhuta suoraan? Miksi en muista lukeneeni yhtään ainutta lehtijuttua aiheesta?

Omistamiseen perustavassa suljetussa suhteessa ihminen elää koko elämänsä kuin kalana akvaariossa, potee tylsistymistä hyödyntämättömän seksuaalipotentiaalinsa vuoksi ja haaveilee salaa mahdollisuuksien meressä uimisesta. Kuin lajitoverit silloin joskus, sukupolvia sitten. Vaihtelun viehätys on syvällä ihmisyydessä, katsoopa sitten mille elämänalueelle tahansa – miksi siis seksielämä olisi poikkeus?

Sääntömme avoimelle parisuhteelle (päivitetty versio)

Kuten säännöissämme toteamme, emme pidä näitä yhdessä laatimiamme reunaehtoja kiveen hakattuina vaan tunnustamme sen, että olemme mielenkiintoisella matkalla, jonka aikana opimme koko ajan lisää. Säännöt muuttuvat ja elävät matkamme mukana. Sääntöjemme edellisessä versiossa oli lukijoitani paljon puhututtanut kohta, jossa hieman kömpelösti puutuimme ihastumisiin. Olemme nyt korjanneet tämän kohdan ja puhumme tästä lähtien ihastumisten sijaan suhteista. Sääntömme jättävät edelleen auki muutamia seikkoja ja on oletettavaa, että pykäliin palataan uudelleen, ehkä piankin.

Ohessa ovat meidän avoimen suhteemme säännöt. Vastailen mielelläni kysymyksiin kommenttiosuudessa.

1. Sääntöjä voidaan muuttaa. Molemmilla on oikeus palata sopimukseen ja ehdottaa siihen muutoksia keskustelun kautta.

2. Olemme vapaita. Muut ihmiset voivat kuulua elämäämme, myös seksuaalisesti. Miten, milloin ja missä sovitaan erikseen.
3. Saamme kohdata muita ihmisiä avoimesti. Molemmilla on vapaus flirttailla toisten ihmisten kanssa arjessa.
4. Ihastumiset muihin ihmisiin ovat osa elämää. Ihastumiset ovat hyväksyttäviä, eikä niiden johdosta syyllistetä toista. Ihastumisen tunteita ei piilotella, vaan niistä keskustellaan avoimesti. Ihastumisen edistäminen suhteen tasolle tulee perustua yhteiseen päätökseen ja hyväksyntään.

5. Esteetön tiedonkulku. Molempien velvollisuus on pitää toinen (kysymättä) ajan tasalla tapahtumista, ajatuksista ja tunteista, jotka liittyvät muihin ihmisiin.
6. Minimirasitus parisuhteellemme. Parisuhteemme on meille kaikkein tärkein. Kohtaamiset muiden ihmisten kanssa eivät saa viedä yhteistä aikaa parisuhteelta ja perheeltä enempää kuin on välttämätöntä. Kohtaamiset pitää suunnitella siten, että ne häiritsevät perhe-elämää mahdollisimman vähän.
7. Ilmaisunvapaus. Molemmilla on oikeus ilmaista tunteensa vapaasti ulkopuolisia ihmisiä ja kohtaamisia koskien. Tunteet pitää aina ilmaista toista kunnioittaen ja toisen tunteita pitää kunnioittaa.
8. Muut ihmiset ovat polttoaine, eivät pääasia. Seksin muiden ihmisten kanssa tulee olla kiva lisä, ei pääasia, eikä se saa syödä seksuaalista aktiivisuutta omalta suhteelta.
9. Käytännössä molempien tulee huolehtia että:
a) Suojaa käytetään
b) Lupa tulee pyytää ajoissa
c) Vain oman puolison kanssa yövytään
d) Muille ihmisille kerrotaan avoimesti reunaehdot

Mustasukkaisuuden anatomia

Kuulin juuri erään julkisuuden henkilön haastattelun, jossa käsiteltiin mustasukkaisuutta. Julkimon mukaan suhteessa kuuluu olla mustasukkaisuutta, sillä se on varma merkki rakkaudesta. Ilman toista ei ole toista. Tavallaan olen samaa mieltä, mutta ajatus on vielä kesken. On mielestäni tärkeää, ettei mustasukkaisuudella pyhitetä toimintaa. Ikävien tai häiritsevien tunteiden kokeminen on normaalia, eikä niiden läpikäyminen ole väärin. Mutta niiden pohjalta toimiminen voi olla väärin. Hyvinkin väärin. Eikö riitä, että tunteen tuntee tietoisesti ja käsittelee sen läpikotaisin itsekseen ja puolisonsa kanssa? Mustasukkaisuus nimittäin ei ole tunne, vaan se on sarja erilaisia tunteita: surua, pelkoa, epätoivoa, arvottomuutta, vihaa, kiukkua, itseinhoa, ahdistusta… Ehkä et olekaan mustasukkainen, vaan pelkäät jotain?

Olen aiemmissa suhteissani kokenut paljonkin mustasukkaisuutta. Olen itse ollut mustasukkainen ja saanut kokea miltä mustasukkainen puoliso tuntuu. Kun eräässä aiemmassa suhteessani petin puolisoani ja tunnustin tämän hänelle, hän suuttui silmittömästi ja riehui pitkin asuntoa. Kun tilanne lopulta oli ohi ja rauha palasi maahan, hän myönsi ettei oikeastaan tiedä miksi riehui. Hän toimi niin koska ajatteli, että niin tilanteessa kuului tehdä. Kulttuurissamme piileviä uppiniskaisia ja virheellisiä käytösetikettejä toteutetaan lihasmuistilla, punnitsematta niitä sen tarkemmin. Tietyissä tilanteissa ympäristömme sallii (tai melkein vaatii), että aikuisen tulee valahtaa viisivuotiaan tasolle ja hajottaa astioita. Olisi peräti outoa jos niin ei tapahtuisi.

Kaikki tunteet kuuluvat avoimeen suhteeseen. Ne ikävätkin. Keskustelemme vaimoni kanssa pienistä pistoista, joita tunnemme sydämissämme edelleen, tietyissä tilanteissa. Kun asian sanoo ääneen, pääsee sen otteesta jo osin vapaaksi: nyt tunne on molempien tiedossa ja toinen voi empaattisesti toimia kuuntelevana korvana. Mustasukkaisuuteen liittyvä tunne on kuin työmaasta huomauttava liikennemerkki: huomaa minut – täällä olisi hieman työstettävää. Ja tuota työmaata pystyt työstämään vain sinä, se työ ei kuulu kenellekään muulle. Ja taas päästiin kiinni siihen henkiseen kasvuun. Siitähän tässä on kyse.

Pienenä harjoituksena voi kokeilla palaamista tilanteeseen, jossa on viimeksi kokenut mustasukkaisia tunteita. Itseään voi tarkastella ikäänkuin ulkoapäin, empaattisesti ja myötätuntoisesti. Tunnekuohuihin saa etäisyyttä, kun ne havaitsee tietoisesti. Miksi tunsit niinkuin tunsit? Mikä on perimmäinen syy tuntemukselle? Tunteen läpikäyminen on ihan ok. Kaikki on hyvin.

Avoimen suhteen takana on lupaus

Avoin suhde tarkoittaa sitä, että molemmilla on täysi vapaus harrastaa seksiä kenen kanssa lystää. Avoin suhde tarkoittaa myös sitä, että oman nautinnon maksimointiin on täysi oikeus ja vapaat kädet, koska puolisollakin on vastaavat keinot käytettävissään. Eikä tarkoita. Eikä avoimessa suhteessa eläminen välttämättä tarkoita montaa muutakaan asiaa, joita siihen yleisesti liitetään. Eiväthän suljetut suhteetkaan ole yhdestä puusta veistettyjä, miksi siis avoimet suhteet olisivat? Olemme vaimoni kanssa keskustelleet siitä, mitä ongelmia kokonaisen elämäntyylin otsikointiin voi liittyä. Olemme vierestä seuranneet, kuinka ihmiset ovat humaltuneet uudesta huumaavasta ja koukuttavasta elämäntyylistään ja muuttuneet lopulta itselleenkin vieraiksi, koska eivät ole kriittisesti suhtautuneet uuteen kulttuuriin liittyviin lieveilmiöihin. Itsellemme vieraat ihmiset ovat udelleet, mitä pidämme yhteisestä elämäntyylistämme ja miksemme tee kaikkia niitä asioita, joita tuohon elämäntyyliin kuuluu? Uskon myös, että avointa suhdetta saatetaan vältellä sellaisissakin parisuhteissa missä se ratkaisisi monia ongelmia ja tekisi suhteesta tasapainoisemman. Avointa suhdetta vältellään siksi, että elämäntyyliin kuviteltuja hankalia puolia karsastetaan ja ajatellaan, että avoin suhde on aina jotain tiettyä. 

Perimmäiset syyt avoimeen suhteeseen heittäytymiseen ovat parisuhteista riippumatta usein hyvin samankaltaisia. Mutta keinojen soisi olevan juuri kyseiselle parisuhteelle räätälöityjä. Jos harkitsette avointa suhdetta, miettikää miten juuri te toteuttaisitte sitä elämässänne. Älkää ottako pureskelematta käyttöön kokonaista elämänfilosofiaa ja -tyyliä, älkääkä toisaalta olko kokeilematta avointa suhdetta siksi, että koette siihen liittyvän hankalia piirteitä, joiden uskotte kuuluvan pakettiin. Kuuluvatko ne todella pakettiin? Oletteko ihan varmoja? Miksi ette tekisi vain niitä asioita, joita sydämenne kykenee sulattamaan? On ihan hienoa, että ihmiset rakastavat omaa elämäntyyliään, mutta poistakaa varmistin siinä vaiheessa, kun keskustelu siirtyy siihen mitä kaikkea elämäntyyliin vääjäämättä kuuluu. Ja vielä yksi vinkki: jos löydätte mallin, joka voisi toimia juuri teille, olkaa kärsivällisiä ja käyttäkää aikaa siihen, että löydätte juuri teidän tyyliinne sopivia ihmisiä. Samankaltaisesti ajattelevien ihmisten löytäminen poistaa lopunkin epävarmuuden ja rikastaa elämää kummasti. 

Elämäntyylin otsikoinnin sijaan voi keskittyä vaikka siihen, mitä olisitte valmiita lupaamaan toisillenne tässä elämässä. Jos avoimen suhteen takana piilevän lupauksen avaa yhdeksi lauseeksi meidän parisuhteemme kohdalla, se menisi näin: "Koska rakastan puolisoani, haluan mahdollistaa hänelle onnellisen ja nautinnollisen elämän.” 

Vieraissa, osa 2

Vieraissa-blogikirjoitukset ovat vierailevien kirjoittajien avautumisia avoimesta suhteestaan. Seuraavan kirjoituksen takaa löytyy perheellinen, avoimessa suhteessa elävä nainen. 

1. Kuvaile lyhyesti avointa suhdettanne ja miten kaikki alkoi?

Meillä oli jo seurusteluaikana puhetta siitä, että ottaisimme jonkun suhteemme ulkopuolisen ihmisen sänkyymme. Lähinnä nämä puheet liittyivät mieheni fantasioihin, mutta kiihottivat kyllä minuakin. Alkuun tuntui kyllä hivenen oudolta, että hän halusi jakaa minua muiden kanssa sillä itse olin hyvin perinteisten arvojen kannattaja. Olen tosin aina ollut jokseenkin vapaamielinen ja villi ja fantasioinut ryhmäseksistä jne. Mutta en osannut ajatella sen sopivan parisuhteeseen saatikka avioliittoon.

Muutaman vuoden jälkeen teimme sitten sen, että lähdin omalle seikkailulleni vieraan miehen luokse. Tämä koko prosessi oli siis yhdessä sovittu ja kaikesta keskusteltiin avoimesti. Hieman hullulta se tuntui - mutta myös todella hauskalta ja makealta. Miehelleni tämä oli kova kokemus ja hän paini omien tunteidensa ja himojensa ristiriidassa. Sillä vaikka se tuntui periaatteessa hullulta ja jopa pahalta niin samalla se myös kiihotti ihan älyttömästi ja siksi tähän lähdettiinkin – vähän riskillä myös. Mottomme oli tavallaan se, että jos haluaa jotain saada pitää myös jotain antaa – ja se on toiminut.

Myös minulle tämä ensimmäinen kokemus oli aikamoinen tunteiden myllerrys. Toiselta mieheltä saatu huomio imarteli ja pisti omankin pääkopan sekaisin. Toisaalta kummastelin mieheni suurta kiihottuneisuutta. Aika nopeasti pääsin kuitenkin taas normaalielämään kiinni. 

Näitä suhteita oli alkuun aika harvoin, ehkä noin kerran vuodessa. Nykyään tuntuu siltä, että suhteiden määrä on nousussa ja puhutaan paristakin vuodessa ja olemme lisäksi tekemässä uusia aluevaltauksia. Olemme pitkään haaveilleet ja yrittäneet järjestää 2m1n kuviota, mutta se ei vaan ole onnistunut. Nyt meitä on alkanut kiinnostamaan myös toiset pariskunnat.

Toistaiseksi meidän avoin suhteemme on siis ollut sellainen, että minä olen saanut seikkailla mutta mies ei. Tämä siksi, että miehestä seikkailuni ovat aina olleet äärimmäisen kiihottavia ja stimuloivia mutta minusta taas miehen seikkailut lähinnä tuntuivat jo ajatuksenkin tasolla tosi pahoilta eivätkä lainkaan kiihottavilta. Nyt tilanne on se, että minäkin olen alkanut kypsymään ajatukseen siitä, että myös mieheni voisi olla toisen naisen kanssa ilman, että se vahingottaisi suhdettamme tai tunteita.

2. Miten arvelet avoimen suhteen vaikuttaneen elämääsi?

Se on tuonut ihan älyttömästi väriä elämään. Se tuo pilkettä silmäkulmaan ja toimii hyvänä stimulaationa pitkässä parisuhteessa. En oikeastaan enää voisi ajatella elämää ilman tätä tietynlaista vapautta. Joskus meillä on ollut pidempiä kausia jolloin oikein mitään ei ole tällä seikkailun saralla tapahtunut ja silloin on kyllä vääjäämättä makuuhuoneessakin ollut hiljaista. Meidän suhteemme tuntuu kaipaavan vähän ylimääräistä virikettä jotta se syttyy aina uudelleen roihuun.

3. Mitkä ovat pelisääntönne?

1. Olemme avoimia toisillemme. Kerron aina miehelleni mitä puuhailen ja kenen kanssa. Jos olen lähdössä tapaamaan jotain miestä on oma mies tietoinen tästä. Ei salailua vaan avoimuutta. 

2. Nämä seikkailut on myös tehtävä salassa muulta perheeltä ja tutuilta.

3. Emme tee mitään mikä tuntuu pahalta tai väärältä. Menemme askel askeleelta, juuri niin miten tuntuu hyvältä. Kuuntelemme toisiamme.

4. Miten perhe-elämän ja seikkailujen yhteensovittaminen on sujunut?

Se on haasteellista, sillä aina on keksittävä jokin syy miksi on poissa. Selityksen on oltava sellainen, joka toimii kaikille.

Harvoin on aikaa ja mahdollisuuksia harrastaa näitä juttuja ja se on varmasti se yksi syy, miksi emme yhdessä ole vielä päässeet seikkailemaan. Muutamia järjestettyjä yrityksiä on ollut mutta tällöin etukäteen sovittu seura onkin sairastunut, vetäytynyt jostain muusta syystä tai seuraa ei vain ole löydetty.

5. Jos saisit esittää yhden toiveen, joka helpottaisi avoimessa suhteessa elämistä, mikä se olisi?

Se, että avoin suhde olisi julkisesti hyväksyttyä, eikä tuomittava juttu. Monet eivät edelleenkään tunnu ymmärtävän avointa suhdetta – eivät edes jotkut tapaamani miehet.

Sääntömme avoimelle parisuhteelle

Moni kuvittelee, että säännöt kuuluvat vain suljettuun parisuhteeseen ja että avoimet suhteet ovat vailla raja-aitoja ja reunaehtoja. Totuus on hyvin toisenlainen. Vapaus luo vastuuta. Yhdessä, yhteisen ymmärryksen kautta laaditut säännöt eivät ole muilta pureskelematta ja pohdiskelematta lainattuja, vaan kahden ihmisen huolella yhdessä punnitsemia lopputulemia, jotka sellaisenaan sopivat juuri heidän elämäänsä. Avoimen parisuhteen sääntöjä on hyvin erilaisia ja ne poikkeavat toisistaan paljonkin. Yksi yhteinen ydinsääntö niillä kuitenkin on: toista ei voi omistaa. Kukaan ei ole kenenkään omaisuutta. Tietenkään. Tämä avoimen suhteen ydinsääntö on selkeä, vapauttava ja ennenkaikkea: se on totta. Jos parisuhde rakentuu valheellisen ydinsäännön varaan, mitä hyvää siitä voi ikinä seurata?

Suljetussa parisuhteessa ensimmäinen virheajatus (toisen omistaminen) johtaa vääjäämättä seuraavaan: nimittäin siihen, että puolisot täydentäisivät toisensa täydellisesti. Vakka ja sen kansi, paita ja peppu, Aatami ja Eeva… Kaikki tietävät tämän olettamuksen olevan virheellinen. Kyseessä on tabu, josta ei puhuta. Parisuhde paineistuu kun olettamuksena on, että yhden ihmisen tulisi riittää ja taipua kaikkeen mitä toinen toivoo. Sosiaalisessa suorituspaineessa syntyvä kärsimys voidaan lukea masennus-, avioero- ja alkoholinkulutustilastoista, sekä parisuhdeterapeuttien asiakasmääristä. Vasta kun parisuhde mahdollistaa muidenkin ihmisten kuulumisen puolisoiden elämään, katoavat suorituspaineet, patoutuneet seksuaaliset tarpeet ja tilalle tulee yhteinen ymmärrys siitä ettei yhdeltä ihmiseltä voi mitenkään saada kaikkea tarvitsemaansa. Eikä pidä saada.

Olen jo useaan otteeseen aiemmissa kirjoituksissani liittänyt avoimen suhteen henkiseen kasvuun. Avoimessa suhteessa eläminen on sen ymmärtämistä, että olet itse vastuussa omista tunteistasi. Koska avoimessa parisuhteessa elävät kylpevät usein yltäkylläisessä rakkaudessa, omien hankalien tuntemusten kanssa ei tietenkään tarvitse olla tuppisuuna. Mustasukkaisten tunteiden, ahdistuksen tai muiden vaikeiden kokemusten jakaminen avoimesti puolisolle kuuluu asiaan. On kuitenkin oletettavaa, että yhteisen oppimisen kautta hankalien asioiden vastaantulo vähitellen vähenee ja avoimessa suhteessa eläminen helpottuu. Aivan kuten polkupyöräilyssä: kun tasapainon kerran oppii, sitä ei voi unohtaa. 

Ohessa ovat meidän avoimen suhteemme säännöt. Vastailen mielelläni kysymyksiin kommenttiosuudessa.

1. Sääntöjä voidaan muuttaa. Molemmilla on oikeus palata sopimukseen ja ehdottaa siihen muutoksia keskustelun kautta.

2. Olemme vapaita. Muut ihmiset voivat kuulua elämäämme, myös seksuaalisesti. Miten, milloin ja missä sovitaan erikseen. 
3. Saamme kohdata muita ihmisiä avoimesti. Molemmilla on vapaus flirttailla toisten ihmisten kanssa arjessa.
4. Varaamme rakkauden parisuhteeseemme. Tunteet eivät kuulu suhteen ulkopuoleisiin suhteisiin. Tunteet pyritään varataamaan omalle puolisolle.
5. Esteetön tiedonkulku. Molempien velvollisuus on pitää toinen (kysymättä) ajan tasalla tapahtumista, ajatuksista ja tunteista, jotka liittyvät muihin ihmisiin.
6. Minimirasitus parisuhteellemme. Parisuhteemme on meille kaikkein tärkein. Kohtaamiset muiden ihmisten kanssa eivät saa viedä yhteistä aikaa parisuhteelta ja perheeltä enempää kuin on välttämätöntä. Kohtaamiset pitää suunnitella siten, että ne häiritsevät perhe-elämää mahdollisimman vähän. 
7. Ilmaisunvapaus. Molemmilla on oikeus ilmaista tunteensa vapaasti ulkopuolisia ihmisiä ja kohtaamisia koskien. Tunteet pitää aina ilmaista toista kunnioittaen ja toisen tunteita pitää kunnioittaa.
8. Muut ihmiset ovat polttoaine, eivät pääasia. Seksin muiden ihmisten kanssa tulee olla kiva lisä, ei pääasia, eikä se saa syödä seksuaalista aktiivisuutta omalta suhteelta.
9. Käytännössä molempien tulee huolehtia että:
a) Suojaa käytetään
b) Lupa tulee pyytää ajoissa 
c) Vain oman puolison kanssa yövytään
d) Muille ihmisille kerrotaan avoimesti reunaehdot

Koska säännöt ovat avoimessa suhteessa niin merkittävässä roolissa ja ne poikkeavat toisistaan niin paljon, tulen myöhemminkin kirjoittamaan säännöistä tässä blogissa. Päivitän myös omia sääntöjämme tänne kun niihin tulee muutoksia. Samoin pyydän vierailevia kirjoittajia kertomaan omista säännöistään.

Avoin suhde vs suljettu suhde

Itselleni avoin suhde ja siihen liittyvät kokemukset, keskustelut ja omakohtaiset oivallukset ovat olleet silmiä avaava matka. Se tunne, kun ymmärtää pelänneensä turhaan menettämistä, suhteen kariutumista, rakkauden vähenemistä ja etääntymistä ja löytääkin itsensä maailmasta jossa voi hengittää vapaasti ja iloita elämästä. Ilman pelkoa. Kun tämän muutoksen on kokenut omassa elämässään, ymmärtää, että lopulta kyse on henkilökohtaisesta valinnasta: joko ottaa rohkean askeleen ja kohtaa pelkonsa, mahdollistaen näin henkilökohtaisen henkisen kasvun, tai pidättäytyy vanhoissa uskomuksissaan, sulkeutuu suhteeseensa ja pyrkii parhaansa mukaan suojelemaan itseään elämän kolhuilta. 

Suljettu suhde näyttäytyy minulle tätänykyä vääristyneenä ja valheellisena myyttinä, ikäänkuin ennalta-arvattavana käsikirjoituksena, jossa sukupolvesta ja parisuhteesta toiseen toistuvat samat kirjoitusvirheet, nyrjähtäneet olettamukset ja epäloogiset juonenkäänteet joiden ilmaantumista tietävät odottaa kaikki, mutta joita kukaan ei tule kyseenalaistaneeksi. Asiaa ei auta se, että oikeastaan kaikki ympärillämme on rakennettu tukemaan tätä valuvikaista käsikirjoitusta: kristillinen parisuhdekäsitys, lainsäädäntö, sosiaaliset normit jne.

Mitä enemmän suljettuun suhteeseen saa pesäeroa, sitä selkeämmin sen heikkoudet havaitsee. Vaikka vallitsevaa parisuhdekäsitystä en pystykään heilauttamaan, se ei oikeastaan harmita ollenkaan. Sensijaan verenpaineeni saa nousemaan ihmiset, jotka henkilökohtaisia pelkojaan paeten, laiskuuttaan ja kopioituja säkeitä toistaen ripittävät ja moralisoivat niitä joilla on uskallusta poiketa valtavirrasta. 

Yksikään suhde ei ole oikeasti suljettu, yksikään ihminen ei ole saari, eikä kukaan pysty piiloutumaan siltä että ihminen luontaisesti käyttäytyy kuten käyttäytyy. Ei pysty, vaikka tekisi minkälaisia sopimuksia, lupauksia ja vannoisi valoja. Ja parasta asiassa on se, ettei asiassa ole mitään pahaa: ihmisen kehollisuus ei ole syntiä. Miksi niin on ylipäätään koskaan väitetty? Kenen etuja on ajanut se, että ihminen on vieraannutettu itsestään? Miksi elämä pitäisi elää peläten?

Vieraissa, osa 1

Vieraissa-blogikirjoitukset ovat vierailevien kirjoittajien avautumisia avoimesta suhteestaan. Kukkanen-nimimerkin takaa löytyy nuori, polyamorisessa suhteessa elävä nainen. 

Mitkä ovat mielestäsi polyamorisen suhteen parhaat puolet?
En ole ollut muissa polyamorisissa suhteissa; jokainen suhde on omanlaisensa, joten kerron vain omakohtaisesti meidän polyamorisen suhteemme parhaat puolet. Avoimuus, syvä tunneyhteys, henkinen kasvu ja sen jatkuva mahdollistuminen, luottamus, suuri vapaudentunne, mikä saa vain rakastamaan toista lisää (hän on niin ihana, että antaa elää omaa elämääni eikä yritä kahlita mua). Sekä seksielämämme, mikä sekin liittyy sikäli polyamoriaan, että suhteesta ei muodostu "vankilaa" vaan intohimo on aitoa ja kumpikin tietää, että toinen haluaa olla tässä vapaasta tahdostaan (näin on toki myös hyvissä suljetuissa suhteissa mielestäni).

Mikä polyamorisessa suhteessa elämisessä on vaikeinta?
Tällä hetkellä ajankäyttö :D Kunpa vuorokaudessa ois enemmän tunteja. On niin paljon ihania ihmisiä, joihin haluais tutustua jollain tavalla. Tyydyn olemaan onnellinen siitä, että he ovat, vaikken kaikkiin mahtaviin ihmisiin pääsekään tutustumaan omakohtaisesti. Alkuvaiheessa polyamoriaa mustasukkaisuus nousi pintaan ja siinä oli käsittelemistä -ei olla silti koettu sitä ongelmaksi, se vain oli osa prosessia ja henkistä kasvua, ja vaikeiden tunteiden läpikäymisestä on syntynyt jotain kaunista -syvempi suhde itseeni ja kumppaniin, kuin mitä koskaan aiemmin mulla on ollut.. Kumpikin oltiin aivan untuvikkoja polyamorian maailmassa, on ollut ihanaa kasvaa tähän yhdessä. Vaikka yllättävän helposti lopulta polyamoriaan siirtyminen kävi; alusta asti tää tuntui luontevalta, ja siltä mitä oon aina pohjimmiltani halunnut.. Joten esim. mustasukkaisuuden näin mielen muurina, minkä ylitse voi kiivetä tai purkaa sen kivi kiveltä, en esteenä ;) Uskon, että paljon on asenteesta kiinni.

Mitkä ovat pelisääntönne?
Polyamorisia suhteita on monenlaisia, suljettuja ja avoimia. Meillä on avoin polyamorinen suhde, eli kummallakin on täysi vapaus mennä ja tulla, tapailla ihmisiä, harrastaa seksiä ja rakastua. Ei haluta lapsia, yhdessä asumista, yhteistä tiliä. Tässä on 2 vahvaa ihmistä, jotka tukevat toisiaan ja saavat toisistaan parhaita puolia esiin. Rakkautta on rakastaa -ei toista itselleen varastaa. Rakkautta on hyvää suhdetta vaalia, omaakin elämäänsä elää, eikä kaikkea yhteiseksi haalia. Sääntömme ovat: Ehkäisy ehdottomasti (kondomi!) muiden kuin toistemme kanssa (ellei suhde vakiintuisi ja ehdoton luottamus + puhtaat testitulokset), avoimuus (=kerromme etukäteen oma-alotteisesti, kun menemme treffeille jonkun kanssa ja myös jälkikäteen pääpiirteittäin mitä tapahtui, toinen voi kysyä niin paljon lisää kuin haluaa. Avoimuudesta kerromme myös uusille deiteille, sekä polyamorisuudesta, ei aina ekatreffeillä, mutta jokatapauksessa aika pian). 

Mitä muuta koet saaneesi polyamorisesta suhteestasi seksin lisäksi?
Heh, tämä kysymys naurattaa hieman, koska olen saanut polyamoriasta lähes kaikkea muuta kuin seksiä (toki sitäkin)! Ennen kaikkea tämä on ollut matka itseeni, ja itseni hyväksymiseen, rakastamiseen. Olen löytänyt myös ihania ihmisiä, ystäviä, suhde miesystävääni on syventynyt huimasti, olen saanut itseluottamusta ja taistellut yhteiskunnan normeja vastaan, saanut muitakin availemaan kaappejaan ja lukkojaan, tehnyt siis "maailmanparannusta" pienenpienin teoin, sanoin.. Eli kyllä polyamoriassa mulle kaiken kaikkiaan henkinen puoli on ollut merkittävämpää, kuin fyysinen! Fyysisesti olen saanut seikkailla ja fiilistellä mielihalujani, toimia spontaanisti, ihastua, saada kokemuksia jotka yksiavioinen suhde olisi sulkenut pois. Kasvanut seksuaalisesti ja oppinut myös, että seksiä ei tarvii harrastaa paljoa muiden kanssa vain "koska voi", polyamorinen voi olla sinkkunakin tai jos ei tapaile muita koko ajan, jos ajatusmaailmaltaan ja periaatteiltaan on poly. 

Kenelle suosittelisit polyamorista suhdetta ja kenelle et?
Luulin itse olevani liian mustasukkainen polyamoriaan. Mutta enpäs ollutkaan! Joten en voi sanoa, ettei polyamoria sopis mustasukkaisille; päinvastoin siitä voi päästä yli. Oleellisinta on, että haluaa kasvaa, uskaltaa kohdata vaikeita asioita. Empatiakyky, vuorovaikutustaidot, omien rajojen tiedostaminen. En voi varsinaisesti suositella polyamoriaa tai monosuhdetta kellekään; jokaisen on hyvä omassa päässään pohtia, mikä juuri Sinulle sopii, juuri tässä elämäsi vaiheessa ja tilanteessa? Ja on lupa muuttuakin. Itekään en vanno mitään. Musta jokaisen ois hyvä opetella itsetuntemusta ja mitä haluaa elämältä ja suhteiltaan. Yksiavioisen suhteenkin pitäis olla tietoinen päätös, ei vain virran mukana oletusten mukaan menemistä ;) Vaan jokaisen ois hyvä osata perustella itselleen (miksei muillekin), miksi on juuri sellaisessa suhteessa kuin on, sen ihmisen kanssa jonka kanssa on. Mielestäni silloin suhde on aika hyvällä pohjalla. Mutta valitettavan moni nykyäänkin vaan "ajautuu", eikä tiedosta, ajattele kriittisesti, tarkastele maailmaa uteliaasti..

Kuvaile lyhyesti elämänfilosofiaasi, joka on johtanut polyamoriseen suhteeseen. 
Olen kyseenalaistanut lapsesta asti. Osittain pakon edessä, koska lapsuusympäristöni oli vaikea; en voinut luottaa mihinkään, oli siis pakko kyseenalaistaa ja pohtia ratkaisuja. Aloin kyseenalaistaa myös ydinperhe-ajatusta. Kuitenkin vasta yli parikymppisenä ajatukseni konkretisoituivat sanoiksi ja teoiksi. Sitä ennen olin kriiseillyt ja ihmetellyt esim. miksi olen rakastunut kahteen ihmiseen samaan aikaan, vaikka kaikkialla sanotaan, että vain yhtä voi rakastaa? Olin vihjaillut jotain polyamoriaan viittaavaa exilleni, mutta eivät lämmenneet ajatuksille. Nykyinen kumppani sen sijaan lämpesi, hän ymmärsi minua ja oli avarakatseinen, totesi itsekin, et tämä on sittenkin meille sopivampi suhdemuoto. Oltiin ensin vapaassa suhteessa, mutta se tuntui meille valheelliselta, koska meillä seksiin liittyy aina jonkin sortin tunteita (vähintäänkin halua ja uteliaisuutta, mutta mitä syvemmät tunteet, sen paremmaksi ollaan seksikin koettu). Joten syvällisten pohdintojen päätteeksi päädyttiin polyamoriaan -vaikkei silloin tiedetty vielä nimeä sille, sovittiin omat pelisääntömme ja että muihin rakastuminen on myös ok. Sitten vasta löysin polyamoria-termin. Ollaan tosi onnellisia näin :) En vaihtais miestä, enkä suhdemuotoa ;D Rakkaita tulee sen verran, kuin on tullakseen. Tällä hetkellä olen ihastunut erääseen naiseen -saa nähdä mitä siitä kehkeytyy, mutta koen hänet "sielunsiskoksi", koen rakastavani vaikkei olla edes harrastettu seksiä perinteisessä mielessä vielä. Yksi hyvä puoli on myös se, että poly-vanhuksina ei tarvitsisi olla niin yksin. Ystäviä, rakkaita ympärillä, ja voisi lohduttaa toinen toisiaan jos joku jää kelkasta.. Mut en tiedä, mitä tuleman pitää; tämä on kuitenkin haaveeni. Haaveeni olisi, että ihmiskunta olisi sovussa keskenään, rakkaus olisi vapaampaa. Mutta se lähtee siitä, että jokainen pääsis sopuun itsensä kanssa -sillä matkalla ei tarvitse onneksi olla yksin, vaan voi hakea ja pyytää tukea kanssaihmisiltä ja kukin tehdä muiden elon hieman mukavammaksi. Jokainen käy kuitenkin henkisesti läpi isojakin asioita; jokaisella omat tuskansa, joten ei tehdä elämää yhtään sen vaikeammaksi, eihän :)? Toki myös kärsimyksestä tulee kasvua. Mutta kärsimystä uskon tulevan jokaisen kohdalle ihan riittävä määrä luonnostaankin, ei sitä tarvitse muiden tietentahtoen lisätä. Sen sijaan kanssaihmiset voivat toimia peileinä omaan sisimpäämme, auttaa itsetuntemuksen löytämisessä ja itsensä kanssa sovinnon tekemisessä & ystävyyden solmimisessa. Mielestäni jokaisen ois hyvä opetella rakastamaan itseään, edes jotakuta kanssaihmistä ja universumia ylipäätään. On kaunista kokea olevansa yhteydessä, vuorovaikutuksessa.

Puhumalla avoimeen suhteeseen

Mistä tiedät voiko avoin suhde toimia teillä? Sanoisin, että yksinkertaisesti arvioimalla avoimuuden tasoa suhteessanne ylipäätään. Osaatteko kertoa toisillenne tunteistanne, peloistanne ja niistäkin asioista, joiden lähtökohtaisesti kuvittelette satuttavan toista? Ja vastavuoroisesti: osaatteko itse ottaa vastaan ikäviä asioita ja kantaa vastuun omista tunteistanne? Jos molemmat lähtökohtaisesti pyrkivät siihen ettei toista ehdoin tahdoin satuteta, syntyy tilanne jossa molemmilla on mahdollisuus oppia itsestään jotain. 

Puhukaa etukäteen. 

Jälkikäteen ajatellen me olemme edenneet hävyttömän hitaasti. Olemme jutelleet aivan valtavasti, ihan kaikesta. Olemme käyneet läpi kaikki hienoviritteiset nyanssitkin, mitään ei ole jätetty käsittelemättä. Varsinaiseen toimintaan on käytetty huomattavasti vähemmän energiaa. Olemme ennakkoon kuvitelleet mielessämme lukemattomia erilaisia vaihtoehtoja ja lopputulemia ja keskustelleet niistä: mitkä asiat niissä tuntuvat hyviltä ja mitkä huonoilta? On totta, ettei kaikkia vaihtoehtoja pysty simuloimaan ja yllätyksiä tapahtuu aina, mutta mahdollisten tapahtumaketjujen yhdessä pohtiminen etukäteen on viesti jo itsessään: minä välitän siitä mitä sinä tunnet, haluan että voit hyvin. Ennakkoon asioista keskustelu lisää varmuutta ja poistaa aiheeseen liittyviä mörköjä kaapeista. Jos jokin pelko tai mietityttävä asia jää keskustelematta, ketä siitä voi syyttää? Koska asia on uusi, molemmilla on luultavasti valtava määrä olettamuksia, joiden todenperäisyys kannattaa tarkistaa ennenkuin asioissa edetään.

Tunnelmoikaa jälkikäteen.

Me keskustelemme yleensä heti tuoreeltaan päällimmäiset tuntemukset auki: mikä oli hyvää, mikä huonoa, mikä on kokonaisfiilis juuri nyt? Tuntuiko jokin pahalta? Mitkä asiat kiihottivat? Ajan kanssa pureudumme sitten syvemmälle, palaamme tapahtumiin mahdollisesti useampanakin perättäisenä päivänä ja vielä aikojenkin päästä jos keksimme aiheesta uutta kerrottavaa. Jälkitunnelmointia lienee myös se kehollisempi puoli, eli välillemme syntyvä seksuaalinen lataus joka ei enää tarvitse sanoja.

Pitäkää keskustelua yllä.

Ihmiset muuttuvat. Kiinnostukset kohteet muuttuvat. Intensiteettitasot vaihtelevat. Se mikä kiihotti suuresti vielä vuosi sitten saattaakin tuntua tänään samantekevältä. On virheellistä kuvitella että puolisosi pitää täsmälleen samoista asioista nyt kuin silloin kun tapasitte. Ethän sinäkään pidä. Pitäkää toisenne hereillä ja matkassa mukana, mikä juuri nyt tuntuu hyvältä ja mistä syistä. Päättäkää, ettette ikinä saavu perille seksuaalisuuskysymyksissä. Niin mekin päätimme ihan suhteemme alussa ja päätöksemme on pitänyt meidät valppaina ja hereillä. 

Moni hyvin alkanut avoin suhde on kaatunut siihen, että kommunikaation määrä on vähitellen vähentynyt ja laatu murentunut. Ja toisaalta: monesta avoimesta suhteesta on nähnyt jo alkumetreillä ettei niistä yksinkertaisesti voi tulla mitään heikon kommunikointikyvyn vuoksi. Ja toisaalta: onko suhde, jossa kommunikointi on retuperällä enää avoin ylipäätään? Mielestäni avoin suhde on mainio termi siinä mielessä, että siitä todella on kyse: avoimuudesta. Avoimen suhteen seksuaalinen ulottuvuus on vain yksi piirre kokonaisuudessa. Jos harkitsette avointa suhdetta, aloittakaa puhumalla avoimesti ihan kaikesta: mitä pelkäätte, mitä odotuksia ja oletuksia teillä on, mitä haluatte elämältä ylipäätään?

Avoin suhde kiinnostaa

Blogini on ensimmäisen viikkonsa aikana kerännyt tuhat lukijaa. Avoin suhde on selvästi aihe joka kiinnostaa. Aiheita ja näkökulmia on paljon. Olen viimeistelemässä kirjoituksia kommunikaation merkityksestä, säännöistä, henkisestä kasvusta, sekä mustasukkaisuudesta. Lisäksi ajatuksissani on tehdä lisää helppolukuisia listoja ja koosteita vinkeistä. Kirjavinkkejäkin on tulossa lisää. Miksei Suomessa saa 2010-luvulla elää avoimesti avoimessa suhteessa? Tämäkin kiinnostaa aiheena. Osa kirjoituksista syntyy spontaanimmin prosessissa, oivalluksina elävästä elämästä. Lisää on siis luvassa.

Blogini tarkoitus on nostaa esille sitä tosiasiaa, että avoin suhde kiinnostaa monia ja monella eri tavalla. Blogini voi auttaa pariskuntia avaamaan keskinäistä keskustelua ja rohkaista ensimmäisiin kokeileviin askeliin. Miehesi tai naisesi ei ehkä olekaan yliseksuaalinen, kieroon kasvanut tai ehdottamassa jotain joka automaattisesti johtaisi suhteen tuhoon. Näitä ajatuksia tukemaan olen ajatellut, että pyydän blogiini vierailevia kyniä (vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa vieraissa käyviä kyniä?) kertomaan oman tarinansa ja näkemyksensä avoimesta suhteesta, sen hyvistä ja huonoista puolista. Swingerit, monenkirjavat parinvaihtajat, cuckold-parit, polyt ja muut avoimen suhteen variantit saavat jatkossa näkyvyyttä blogissani sekä miehen, että naisen näkökulmasta. Jos juuri sinua kiinnostaisi anonyymisti kertoa tarinasi avoimesta suhteestasi muille, voit sen tehdä laittamalla sähköpostia osoitteeseen avoinavioliitto@gmail.com. Kaikki yhteydenotot käsittelen luottamuksellisesti.

Lisäksi olen pyytänyt vaimoani kirjoittamaan omia ajatuksiaan blogikirjoitukseksi. Lisää avoimuutta on siis luvassa kirjoitteluunkin. :)

Parisuhdeseksi vs kiimapano

Olemme molemmat kokeneet pitkiä parisuhteita ennen avioliittoamme ja tiedämme mikä niissä voi mennä pieleen. Tiedämme molemmat miten näivettyvä seksielämä voi viedä ilon ja elämänhalun mennessään. Itse koin jo 25-vuotiaana haluttomuutta ja jonkinasteista impotenssia parisuhteessa josta kaikki intohimo ja jännite oli kadonnut. Vaikken sitä vielä silloin tiennyt, sain tuolloin ensimmäisen vihjeen siitä, että avoimempi parisuhdemalli voisi olla minulle seksuaalisesti terveellisempi ja toimivampi vaihtoehto. Silloisella tyttöystävälläni oli pitkään jatkunut tulehduskierre ja lääkäri alkoi epäillä sukupuolitautia. Koska jatkotutkimuksiin pääsy kesti joitakin päiviä, olimme tuon odotusajan käytännössä siinä tilanteessa, että minulla oli täysi syy epäillä tyttöystäväni pettäneen minua. Tyttöystäväni vakuutti ettei hän ollut pettänyt (eikä hän ollutkaan ja sukupuolitautitestikin osoittautui negatiiviseksi), mutta petetyksi joutuminen (tai mahdollisuus sille) synnyttikin kehossani tyystin erilaisia tuntemuksia kuin olisin voinut kuvitella. En ollut kiukkuinen, surullinen, epäilevä, vainoharhainen, tai lannistunut. Minä olin kiihottunut. Todella kiihottunut. Koko epidosin merkittävin lopputulema oli, että muutaman päivän ajan suhdettamme piinanneet seksiongelmat olivat tipotiessään.

Kuten olen vaimolleni monesti kertonut, seksi hänen kanssaan on parasta seksiä mitä minulla on ikinä ollut. Välillämme on aina ollut ainutlaatuinen seksuaalinen lataus, eikä edelläkuvattuja seksielämän näivettymisiä ole meillä koettu. Parisuhdeseksimme toimii siis jo sellaisenaan. Mutta meillä on ollut onni kokea myös toisenlaista seksiä. Muistelemme aina väliin yksittäisiä seksikertoja vuosienkin takaa. Nimitämme näita seksikertoja kiimapanoiksi. Ne saavat alkunsa aina samalla tavalla: jommallakummalla, tai molemmilla on joko ollut tai on oletettavissa seksiä parisuhteemme ulkopuolelta. Kiimapanoa edeltävää, välillemme syntyvää latausta on vaikea kuvailla sanoin, mutta se on hyvin energisoivaa, parisuhdettamme uudistavaa ja tietenkin: hyvin kiimaista. Seksielämämme kulminoituu näihin kiimapanoihin. Ne ovat harvinaisia, mieleenpainuvia, eikä niitä pysty jäljittelemään: kun ne leimahtavat välillemme, valmiiksi kiihottuneet kehomme muodostavat suljetun, itseään ruokkivan ja toisiaan kiihottavan kuplan johon ei muita ihmisiä enää kaivata. Mutta kiimapanoihin tarvittava polttoaine tulee poikkeuksetta kodin ulkopuolelta. Ja tässä on koko jutun ydin! Tuo taikapöly, lisäenergia ja potku parisuhdeseksiimme tulee ihmisiltä parisuhteemme ulkopuolelta. 

Näitä parisuhdeseksimme huippukohtia, kiimapanoja edeltää aina paljon käytyjä keskusteluja, tavattuja ihmisiä, aikaa ja käytettyä energiaa. Mutta tuo kaikki on vaivan arvoista. Huomaan aina tällaisen kiimapanon koettuani miettiväni, kuinka monessa pidemmässä parisuhteessa tällaisia ylipäätään koetaan? Joka kymmenennessä? Joka sadannessa? Vai joka tuhannessa?

"Vaimosi on siis antanut sinulle luvan pettää. Miksi ihmeessä?"

Jonossa on paljon mielenkiintoisia aiheita kirjoitettavaksi, mutta yksi kiilasi niiden edelle. Olen lyhyen ajan sisällä käynyt useamman mielenkiintoisen keskustelun. Niissä toinen osapuoli on surutta rinnastanut avoimen suhteen pettämiseen. Ensimmäisellä kerralla tämän rinnastuksen kohdattuani se meni minulta täysin ohi, sillä en ymmärtänyt kuulemaani lausetta lainkaan. Viimeisin, eräällä chat-sivustolla kuulemani sutkautus oli tämä:"Vaimosi on siis antanut sinulle luvan pettää. Miksi ihmeessä?". Tällä kertaa olin valppaampi ja tartuin tilaisuuteeni, halusin tietää lisää! Mitä tuo ihminen kysymyksellään tarkoitti? Näpyttelin vastakysymykseni vauhdikkaasti ja jäin odottamaan vastausta. Mutta liian myöhään, selvästi kiukustunut keskustelukumppanini oli jo poissa. Näin hänet polkemassa jalkaa tietokoneensa vieressä, kenties kostonhimoisesti ja vimmaisin kädenliikkein repimässä ex-poikakaveriensa kuvia: Olette kaikki sikoja!

Jäin pohtimaan asiaa. Yritin kaivella aivojeni sopukoista kauan sitten unohduksiin vaipunutta signaalia; jossain siellä sen täytyi olla! Tässä oli jotain etäisesti tuttua: "avoin suhde on pettämistä". Olinko joskus itse ajatellut näin? Rutistin otsani kurttuun. Mutta juuri kun luulin saavuttavani ajatuksen lähteen, juuri kun olin muistavinani kauan sitten käydyn keskustelun ihmisen kanssa jota en enää muista, se katosi. En kerta kaikkiaan kyennyt muistamaan yhtä ainoaa aiemmin elämässäni muodostamaani loogista päättelyketjua sen tueksi, että avoin suhde olisi pettämistä. Ja unohdukseeni saattoi olla vain yksi syy: tuota loogista päättelyketjua ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan olemassa. Kyseessä on ajatusvirhe, aivopieru, periaate, eli tarkistamaton ja muualta kopioitu ajatus johon tukeudutaan koska asian omakohtainen pohdiskelu tuntuu liian työläältä. 

Tarkistin sanakirjasta: pettämisen synonyymi on petos. Ja pettämisen vastakohta on rehellisyys. REHELLISYYS! Voi kun saisin tuon viimeisimmän valokuvien silppuajan istutettua hetkeksi eteeni. Kysyisin häneltä tätä: kuinka monta kertaa olet jättänyt kertomatta poikaystävällesi asioita, joista tämä olisi saattanut olla kiinnostunut kuulemaan? Kuinka monta kertaa olet suoranaisesti valehdellut hänelle, kertonut valkoisen valheen? Oletko koskaan itse pettänyt, tai onko sen kaltaisia ajatuksia käynyt mielessäsi, mutta olet kätkenyt ajatuksesi paitsi poikaystävältäsi, myös itseltäsi? 

Avoimessa suhteessa on oltava rehellinen paitsi puolisolleen, myös itselleen. Puolison luottamuksen pettäminen kuulostaa järjettömältä! Miksi pettäisin puolisoani kun rakkautemme on niin suurta? Miksi jättäisin mitään kertomatta, miksi luopuisin tästä avoimuuden tilasta edes hetkeksi? Miksi myrkyttäisin itseäni epärehellisillä ajatuksilla? Minun on oltava itselleni ultra-rehellinen. 

Kuinka rakastankaan Wikipediaa:

"Uskottomuus tarkoittaa parisuhteen tai polyamorisen suhteen ulkopuolista seksuaalista suhdetta, pettämistä. Uskottomuuden paljastuttua voidaan päätyä eroon. Avoimessa suhteessa molemmat/kaikki osapuolet saavat harrastaa ulkopuolisia seksisuhteita, eikä tätä katsota pettämiseksi." – Wikipedia