sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Vapaa avioliitto meidän tapauksessamme

Blogini toisessa kirjoituksessa ajattelin hieman avata sitä, mistä vapaassa avioliitossa meidän tapauksessamme on kyse. Parisuhteemme keskiössä on oma avioliittomme ja sen hyvinvointi, emmekä suinkaan paneskele kaikkia vastaantulevia ihmisiä. Olemme väliin aktiivisempia ja väliin passiivisempia. Ja olipa meillä pienten lasten vuoksi pidempi kolmen vuoden taukokin seikkailuistamme. Lapset ensin, tietenkin. Yksi asia on kuitenkin varma: suhteemme yleisesti ja keskinäinen seksuaalielämämme on voinut parhaiten aina silloin kun meillä molemmilla tai jommallakummalla on ollut suhteen ulkopuolista säpinää. Ja toisaalta, suhteemme kriiseilyt ja matalalennot ajoittuvat jaksoihin jolloin tuota lisäsäpinää ei ole ollut. Lähtökohtaisesti suhteen pitää toki olla kunnossa ennenkuin tälle tielle lähtee. 

Me aloitimme varovasti ja pienin askelin. Keskustelimme paljon ja huolehdimme toisistamme matkan varrella. Teemme niin edelleen: askelissamme olemme nyt varmempia ja tiedämme paremmin mitä haluamme, mutta edelleen keskustelemme aiheesta ahkerasti, melkein päivittäin. Suhtaudumme toistemme mielialanvaihteluihin suurella herkkyydellä ja rohkaisemme toisiamme silloin kun toinen tarvitsee tukea. Kommunikaatio on avainasemassa: tässä lajissa voi mennä niin moni asia pieleen, että herkkyyden puutteesta, hiljaiselosta ja kyvyttömyydestä keskusteluihin voi jälkikäteen syyttää vain itseään. Ja vaikka keskusteluyhteys pysyisi koko ajan hyvänä, silti luvassa on yllätyksiä ja tapahtumia joihin ei ennalta osaa varautua. Vapaa avioliitto ja suhde edellyttää molemmilta kaiken läpäisevää avoimuutta. Kommunikaation merkitys on niin suuri, että ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta myöhemmin vielä erikseen.

Ensimmäiset kokeilumme liittyivät toisiin pareihin ja sisälsivät enemmänkin pikkutuhmuuksia ja aikuisten leikkejä, sekä seksiä oman puolison kanssa kuin esimerkiksi parinvaihtoa. Ensimmäiset suhteen ulkopuoliset seksikokemukset olivat parinvaihtoa samassa huoneessa, sillä halusimme koko ajan pitää huolen siitä että myös puolisolla oli kaikki hyvin. Samassa tilassa (yleensä sängyssä) yhdessä puuhailu antoi myös varmuuden siitä, ettei oman puolison nautiskelun katselu aiheuttanut mustasukkaisuuskohtauksia. Ja toisaalta itselleni syntyi varmuus siitä, että vaimolle oli ok nähdä minut vieraan naisen kanssa. 

Parinvaihdon suhteen tiedämme jo suurinpiirtein mitä haluamme ja toisaalta mitä emme halua. Varmuuden ja uskalluksen lisäännyttyä myös parien kanssa harrastettavasta seksistä on tullut nautinnollisempaa. Uusimpana ulottuvuutena avoimeen avioliittoomme olemme ottaneet ensiaskeleet sille, että seikkailla saa myös itsekseen. Tätä ehdotti alunperin vaimoni, koska koki että minä olen meistä seksuaalisesti aktiivisempi ja suhdettamme saattaisi tasapainoittaa se, että minulla olisi mahdollisuus seikkailla myös yksinäni. Samat vapaudet kuuluvat toki molemmille ja niin myös vaimollani on ollut pientä tunnustelua tällä saralla.

Tiedämme ihmisiä, swingereitä, joille avoin parisuhde on enemmänkin kokonaisvaltainen elämäntapa ja jota palvelemaan monet muut elämän ulottuvuudet altistetaan. Meille kyse on ennemminkin perhearkea rikkovasta mukavasta viihteestä, piristyksestä ja nautiskelusta. Toiset käyvät hierojalla, kylpylässä tai elokuvissa. Me harrastamme seksiä seksikkäiden ihmisten kanssa. 

Me haluamme aina ensin tutustua uusiin ihmisiin, emme harrasta seksiä täysin tuntemattomien kanssa. Vähimmillään tutustuminen saattaa pitää sisällään viestittelyä, kuvien vaihtoa ja kahvilla käyntiä ilman sen kummempia jatkosuunnitelmia. Toiset taas nimenomaan edellyttävät että seksikumppani/seksikumppanit ovat tuntemattomia ja pysyvät sellaisina. Edes nimiä ei vaihdeta. Meille on luontevaa ystävystyä uusien tuttavuuksien kanssa, toiset taas saavat kiksejä siitä, että seksikumppani on joka kerta eri. Vapaista, avoimista suhteista ja avioliitoista on yhtä monta variaatiota kuin on pariskuntiakin ja näistä saatan kirjoittaa myöhemmin lisää. 

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen blogi, jään ehdottomasti seurailemaan! Linkitin tänne blogissani olevassa linkkilistauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oceansoul! :) Ja hieno blogi teilläkin, tutustun siihen ajan kanssa. Valitettavasti tämä blogin ylläpitotietämys ei ole ihan vielä samalla tasolla täällä päässä, eli linkitykset yms on vielä vähän hakusessa. Keskityn tässä vaiheessa sisältöön, muoto seuraa sitten kun tietämys karttuu :D

      Poista