torstai 26. toukokuuta 2016

Tabu tuoreessa lapsiperheessä


Lapsen odotusaika koettelee perheitä hyvin eri tavoin. Osalla naisista hormonit hyrräävät ja into parisuhdeseksiin jopa vilkastuu raskausaikana. Tyypillisempää kuitenkin lienee, että seksikerrat hiljalleen vähenevät ja loppuvat kenties kokonaan. Seksi ei ehkä käy edes mielessä. Kun sitten lapsen synnyttyä tuore äiti hiljalleen toipuu synnytyksestä ja elää useamman kuukauden symbioottista suhdetta vauvan kanssa, unohtaen itsensä, uhraten yöunensa, henkisen tasapainonsa ja hyvinvointinsa, kaikki liikenevät voimavarat kanavoituvat yksinkertaiseen arjessa selviämiseen ja palautumiseen. Lasta edeltäneet vapaa-ajanvieton muodot ovat vain kaukainen haave, eikä niihin liikenisi energiaakaan. Ja nyt kuvailin tilannetta keskimäärin. Koliikkilapset ja muut ylimääräiset haasteet sitten vielä erikseen. 

Samaan aikaan tuoreen lapsiperheen isä, seksuaalisesti aktiivisimmassa elämänvaiheessaan elävä mies saattaa löytää itsensä oudosta välitilasta, jossa ymmärtää perheen äidin tukemisen merkityksen, mutta samalla mittailee omaa tuskaansa ja sietokykyään seksittömässä suhteessa elämiseen. Milloin seksistä, tai paremminkin sen uupumisesta on soveliasta puhua? Viikon, kuukauden, vai vuoden jälkeen? Ja jos lapsen syntymän myötä kehittyvä seksitön vauva-arki vaikuttaa maistuvan toiselle liiankin hyvin, miten siihen tulisi suhtautua? Isäksi tulemisen autuus ja onni saattavat pitkittyvän seksittömän horrostilan myötä kääntyä turhautumiseksi ja joko yksin tai yhdessä käytäväksi pohdinnaksi: mikä meissä on vikana, kun tämä on näin vaikeaa ja raskasta? Miksei tästä kerrottu neuvolassa mitään? Miten kaveri tästä helvetistä selvisi? Käsi ylös: kuinka moni tietää lähipiiristään tuoreita lapsiperheitä, joita on koetellut parisuhdekriisi ennen lapsen ensimmäistä ikävuotta? Kuinka moni tietää parisuhteita, jotka ovat päätyneet eroon, kesken ”vauvaonnen”?

Monessa Afrikan maassa lapset kutsuvat äidikseen kaikkia niitä naisia, joilla on jonkinlainen hoivasuhde häneen. Äiti saattaa olla lapsen synnyttänyt nainen, lasta imettävä nainen, sisko, täti, tai naapuri. Lapset kiertelevät vapaasti talosta taloon koko kylässä, ovat tervetulleita kaikkialle ja kokevat syvää ”johonkin kuulumisen tunnetta”. Jokainen kyläläinen auttaa lapsen kasvattamisessa ja tästä on tietysti monia ilmeisiä hyötyjä myös vanhemmille. Käytännössä koko perhettä tuetaan huolehtimalla lapsesta kollektiivisemmin. Perhekäsitys on luonnollisempi ja muut ihmiset kuuluvat elämään, monin eri tavoin. Miksi meillä pitää selvitä kaikesta yksin, hammasta purren?

Omistamiseen keskittyvässä kulttuurissamme lähdemme siitä olettamuksesta, että meidän elämäntapamme, suljetut suhde- ja perhekäsityksemme olisivat ihmisluonnolle ominaisia ja universaaleja. Kipuilemme kun luonnoton asetelma tulehtuu ja aiheuttaa ongelmia parisuhteelle. Kuvittelemme olevamme heikkoja ja jollain tavalla poikkeavia kun emme kestä sitä, mitä kaikki muutkin ovat läpikäyneet. Päättelemme olevamme ongelmiemme kanssa yksin, sillä emme ole kuulleet kenenkään puhuvan tällaisista asioista. Asiaa ei auta ikävä taipumuksemme piiskata toisiamme läpikäymään samat tuskat ja kivuliaat kokemukset mitkä itsekin olemme kokeneet. Telaketjuäidit ja -isät kurmuuttavat heikompiaan verkon keskustelufoorumeilla: ”Älä valita!" 

Lapsiperheitä koettelevat, parisuhteita rasittavat ja kaatavat haasteet ovat todellisia siitä huolimatta, ettei niistä puhuta, eikä niistä ole mainintaa neuvolasta saaduissa esitteissä. Vaikkei kriisi johtaisi eroon, eikä parisuhteessa koettaisi syrjähyppyjä, saattaa kokemus rasittaa parisuhdetta pahastikin. Milloin tuoreita lapsiperheitä mietityttävät aiheet, kuten sietäminen, kestäminen ja jaksaminen saisivat seurakseen positiivisempia ulottuvuuksia ja miten muut ihmiset voisivat auttaa perheonnen säilyttämisessä?

2 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida tähänkin, tosin lapsettomana. Kiitos mielenkiintoisista teksteistä. On kuitenkin paljon näyttöä siitä, että ihminen on historian saatossa elänyt nimenomaan pienissä perheyhteisöissä, joissa on lasten lisäksi joutunut huolehtimaan myös vanhuksista. Toki vanhukset taas ovat voineet osaltaan auttaa lastenhoidossa.
    Perheyhteisöt eivät siis ole vain modernin maailman juttu.
    Seksittömyyteen en osaa paljon sanoa kuin, että onko mietitty molemmat puolet suhteestaarkkaan. Tarkoitan: suhteessa on jälleen kaksi ihmistä ja mies ei ole ainoa, joka elää ilman seksiä. Äidiks tuleminen voi tietää mieletöntä stressiä ja silloin on muutakin ajateltavaa kuin miehen tyydyttäminen. Moni tuore äiti käyttää lepäämiseen jokasen pienen hetken mitä voi. Tietenkin mieskin osallistuu toivottavasti lastenhoitoon. Mutta haluan panottaa, että kyse ei ole siitä, että mies on ilman seksiä, vaan että molemmat osapuolet ovat! Silloin on mietittävä asioita molempien kautta. Onko apua ollut tarpeeksi, onko molemmat saanut levätä niin, että jaksavat keskittyä myös toisiinsa. Oli suhde avoin tai ei, kyllä minua huolestuttaisi, jos toisen osapuolen libido laskisi yhtäkkiä. Ei pelkästään omaasta puolestani. Joskus niitä vaiheita voi olla, kuten näin elämänmuutoksen aikoihin, mutta hetken kestää kuka tahansa omatoimisesti seksuaalisuutensa kanssa.

    VastaaPoista
  2. Olen erittäin iloinen voidessani jakaa kokemukseni täällä, nimeni on Brenda ja olin onnellisesti naimisissa. Vasta kun aviomieheni sanoi pettävän häntä, niin meistä molemmista tuli nagging parit, hän ei voinut uskoa, eikä hän myöskään luottanut sanoihini, joten jätimme avioeron, myöhemmin erotimme ja lupasimme koskaan asettamatta. Yritin pitkään siirtyä eteenpäin, mutta en voinut pysyä ilman häntä, joten aloin pyrkiä palaamaan mieheni, sitten minut ohjautui Dr.IZOYAan. Upea mies, jonka tapasin, hän rakasti loitsun ja sai mieheni palaamaan 24 tunnin sisällä. Tämän vuoksi olen täällä jakamassa tohtori IZOYAn kontaktia, tavoittamassa häntä drizayaomosolution@gmail.com kautta. Hän on todella voimakas ja erikoistunut seuraaviin asioihin ...
    (1) Kaikenlaiset rakkausloitsut. (2) Lopeta avioero. (3) Lopeta rauha. (4) Tarvitaan henkistä apua.

    VastaaPoista