Etsivä kompastelee, mutta myös löytää.

On ihan ok olla hieman eksyksissä oman seksuaalisuutensa kanssa. Ympäristömme yrittää työntää meitä paikkoihin joihin emme kuulu ja virran mukana eläminen tekee meistä onttoja kuoria. Päädymme ihmettelemään, että miten olemme joutuneet sinne missä olemme. Ellemme ole valppaina. Kun elämme ”kuten kaikki muutkin elävät”, päädymme miettimään keitä me oikeastaan olemme ja miksi teemme niitä valintoja joita teemme. Ihanteellisinta näkemystä ei voi olla kenelläkään, ainoastaan luottamusta henkilökohtaiseen intuitioon, sillä matka on henkilökohtainen ja jokaisen on löydettävä oma polkunsa. Etsivä kompastelee, mutta myös löytää. 

Valmista käsikirjoitusta ei ole olemassa. Ota omaksesi vain sellaiset asiat jotka sydämesi voi omaksua, sillä tässäkin lajissa saatat joutua ojasta allikkoon: liian suurella liekillä eläminen alkaa näkyä naamasta.

Kunnioita ihmisiä. Epäkunnoittavan käytöksen löydät edestäsi. Olen itse saanut näpeilleni tilanteessa, jossa olen kuvitellut kommunikoivani selkeästi ja avoimesti, mutta samalla unohtanut sävykysymysten merkityksen. Vaikeiden asioiden ohittaminen ei ole kovin rakentavaa, eikä sinulta odoteta valmiita vastauksia. Kannattaa siis mieluummin tunnustaa voimattomuutensa niissä tilanteissa, joissa ei tiedä oikeaa toimintamallia. Avoimuudella ja kuuntelulla pääsee pitkälle.

Kun sattuu, mieti – älä toimi. Sopikaa etukäteen missä menevät rajat henkilökohtaiselle henkisen kasvun vastuulle. Missä kohtaa pitää ymmärtää oman kipuilunsa edellyttävän sisäistä prosessointia ja keskustelua, sekä missä kohtaa toinen on ylittänyt sovittuja raja-aitoja? Syntyvätkö avoimen suhteenne ideaaliolosuhteet suunnittelemalla ja yhteisellä keskustelulla vai spontaanimmin? Liian spontaani toiminta ja reagointi kipuiluun on vain toisenlaista tuuliajolla olemista. Et vieläkään ole vapaa.

Kun sattuu, kerro – älä patoa. Tähän olen syyllistynyt itse, monen monta kertaa. Kuvittelen, että tunteen kokijana minulla on automaattinen vastuu käydä pelkästään sisäisiä pohdiskeluja ja olla puuttumatta ja toimimatta tilanteessa. Avoin suhteenne ei pääse kehittymään molemmille toimivaan suuntaan, jos siihen liittyy olettamuksia ja väärää tietoa. Et ole ensimmäinen ihminen, joka tuntee mustasukkaisuutta, kateutta tai muita hankalia asioita. 

Kuvittele etukäteen, äläkä ihmettele jälkikäteen. Kuinka syvälle haluat avoimen suhteesi kanssa mennä? Ovatko parisuhteesi rinnalla elettävät seksisuhteet enemmän viihdettä, vai kaipaatko enemmän tunnesisältöä? Oletko kuvitellut mitä nämä saattavat tarkoittaa elämäsi kannalta, toteutuessaan? Onko puolisosi samalla kartalla kanssasi ja ymmärtääkö seikkailuseurasi mitä olet hakemassa? Oletko aivan varma? Rehellisyyttä kannattaa penätä paitsi itseltään, myös muilta.

Älä ikinä saavu perille. Jos avoin suhteenne seestyy ja tuntuu löytäneensä oikeat uomansa, saattaa se olla vain merkki siitä, että uuden oppiminen on lakannut ja valppaus on kadonnut. Tunteeko maailmanhistoria yhtään ihmistä, jonka elämä olisi ollut seksuaalisesti täysin tasapainossa? Vaikka kehollisesti niin pääsisikin hetkellisesti käymään, olosuhteet ympärillämme muuttuvat hitaasti mutta varmasti. Me kehitämme avointa suhdettamme jakamalla ajatuksiamme, havaintojamme ja tuntemuksiamme lähes päivittäin. Välillä saamme itsemme kiinni siitä, ettemme ole keskustelleet tarpeeksi ja saatamme viettää useamman illan, vain keskustellen ja päivittäen avoimen suhteemme statusta.

Eri kortein avoimeen suhteeseen

Olen käynyt monia mielenkiintoisia keskusteluja erilaisista avoimeen suhteeseen johtaneista tekijöistä. Avoimet suhteet poikkeavat toisistaan paljonkin ja ihmiset päätyvät avaamaan suljetun suhteensa hieman eri lähtökohdista, eikä näillä ole välttämättä juurikaan yhdistäviä tekijöitä keskenään. Lähtökohdista riippumatta ihmisiä yhdistää kumminkin sen tosiseikan myöntäminen, että parisuhteen ulkopuoliset tuttavuudet voivat kuulua elämään romanttisesti ja/tai seksuaalisesti, olivatpa tästä asiasta aiemmin elämässään olleet mitä mieltä tahansa. Ajattelin tähän kirjoitukseen avata muutaman yleisimmän lähtökohdan. Jos joku lukijani on päätynyt eri syystä avoimeen suhteeseen, tai avoin suhde pohdituttaa eri lähtökohdista, voi ajatuksensa jakaa kommenttiosuuteen.

1. Vapauden kaipuu

Jos perinteinen suljettu suhde ahdistaa ja tuntuu järjestelynä liian umpimieliseltä, valmiiksi pureskellulta ja näköalattomalta, saatat kaivata elämääsi lisää vapautta. Vapauden lisääminen ei tarkoita hyvän suhteen romukoppaan heittämistä. Nykyisessä suhteessasi saattaa olla paljon sellaista, jonka haluat säilyttää. Sitäpaitsi, saatat tarvita sen turvallisen pesäkolon ja rakkaussuhteen, joka ylipäätään mahdollistaa piristävien seikkailujen ja seesteisemmän vakauden välisen tasapainon elämääsi. Vapaus seikkailla on myös vapautta kieltäytyä seikkailuista. Olen itse vetäytynyt seikkailuista, monestikin, jos tilanne ei ole tuntunut hyvältä eikä kaikki ole ollut ihan kohdillaan. Myös tämä on vapautta. Vapautta valita. Täysin vapaa on vasta kun voi olla täysin uskollinen itselleen, omista lähtökohdistaan ja kenenkään ohjailematta. 

2. Puolisoiden erilaiset seksuaaliset tarpeet

Tästä olen kirjoittanut aiemminkin ja vaimonikin mainitsi aiheesta ensimmäisessä kirjoituksessaan. Mitä tehdä jos toista haluttaa aina ja lauantaina, toiselle riittäisi kerran kuussa? Eikä kyse ole tietenkään aina yliseksuaalisesta miehestä ja selvästi passiivisemmasta naisesta. Tämä on totta vain elokuvissa. Mies saattaa olla hyvinkin tyytyväinen tasaiseen ja yllätyksettömään, lähes seksittömään elämäänsä ja kavahtaa ylikierroksilla käyvää vaimoaan, jonka pursuava seksuaalisuus tuntuu tästä jopa pelottavalta. Niin tai näin, lopputulos on se, että molemmat ovat onnettomia. Jos parisuhde voi muuten hyvin ja on tasapainoinen, täynnä rakkautta ja välittämistä, miksi se pitäisi yksisilmäisesti saattaa tiensä päähän vain siksi, että olemme biologisesti erilaisia?

3. Puuttuvat seksikokemukset

Ollaanpa rehellisiä. Tämä saattaa olla se yleisin syy, miksi puolisot Suomessa pettävät toisiaan. Puuttuvat seksikokemukset. Oli pettäminen suunniteltua, tai spontaanimpaa, sitä seuraa usein salamyhkäisyys, moraalinen krapula, ahdistus (ehkä jopa masennus) ja totuuden esiin tultua ankara kiista ja kriisi, avioero… Muistatteko vielä Suomalaisen seksikyselyn tulokset? 40% suomalaisista on pettänyt kumppaniaan ja lisäksi lähes 18% pettäisi, jos ei voisi jäädä kiinni. Pettäminen on paljon yleisempää kuin kuvitellaan. Ja pettäminen on yhtä yleistä miesten ja naisten keskuudessa. 

Asiaa voi tarkastella myös täysin toisenlaiselta kantilta. Aika tuo yleensä perspektiiviä asioihin. Oletko koskaan miettinyt mistä kiukkuiset vanhukset tulevat? Eiväthän ihmiset alunperin, syntyessään ja lapsena ole kiukkuisia. Harvempi nuoruudessaankaan, tai nuorena aikuisena. Jotain tapahtuu (tai nimenomaan ei tapahdu), jossain vaiheessa elämää. En väitä, että kiukkuinen vanhuus automaattisesti merkitsisi käyttämättömistä tilaisuuksista ja menetetyistä mahdollisuuksista kumpuavaa pettymystä, kaunaa ja pahaa oloa, tai että kaikki menetetyt tilaisuudet olisivat millään tavalla seksuaalisuuteen liittyviä. Vanhuuteen liittyviä, kiukkuiseksi tekeviä sairauksia riittää A:sta Ö:hön. Mutta uskallan väittää, että osa vanhuuden takakireydestä johtuu nimenomaan käyttämättömästä seksuaalisesta potentiaalista. Nämä kiukkuiset ihmiset säilyttivät kunniansa hammasta purren ja perkelettä itsekseen sihisten, läpi elämänsä. Eivät pettäneet. Pitivät minkä lupasivat. Eivätkä – kauhistus sentään – miettineet avoimen suhteen mahdollisuutta omalle kohdalleen. Mitään tekemättömyyskin on tekemistä, sen vain ymmärtää vasta jälkikäteen ja joskus liian myöhään. 

Huomattava osa avoimen suhteen löytäneistä ihmisistä elää pitkissä maraton-suhteissa. Pari on ehkä tavannut toisensa jo koulussa, tai toinen tai molemmat puolisot ovat olleet parisuhteen alettua suhteellisen kokemattomia. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, uskon, että seksikokemukset ovat tärkeitä itsetunnon, onnellisuuden ja mielenrauhan rakennuspalikoita. Lisäksi parisuhteen ulkopuoliset kokemukset, hieman nurinkurisesti, syventävät varsinaista parisuhdetta, lisäävät luottamusta ja varmuutta. Puolisolle mahdollistettava suhteen ulkopuolinen seksikokemus ei siis ole merkki suhteen kriisistä, vaan tie jatkuvuuteen.

4. Poikkeavat taipumukset

Kirjoitin jo aiemmin vaihtelun merkityksestä, joten en avaa sitä tässä enempää. Kirjoitin myös siitä, miten on absurdia ajatella, että toinen ihminen kykenisi venymään kaikkeen, mitä puoliso elämäänsä yleisesti toivoo. Kampaajalle mennään hiustenleikkuuseen. Hierojalle mennään hierottavaksi. Yleensä hammaslääkärille jätetään juurihoidot. Miten sitten tulisi toimia bi-seksuaalisuuden kanssa? Entä erilaisten fetissien ja yöllä valveilla pitävien fantasioiden kanssa? Entä jos puoliso toivoisi joskus hieman rajumpia otteita, mutta toiselle ajatus alfamaisesta toiminnasta on vierasta tai jopa vastenmielistä? Tai jos rakastat anaaliseksiä, mutta puolisoasi pelkkä ajatuskin kuvottaa. Mitä pitäisi tehdä? 

Jos lähtisikin siitä, että aivan kuten muillakaan elämänalueilla, myöskään seksuaalisesti puoliso ei taivu, eikä sen tulekaan taipua kaikkeen mitä toivot ja tarvitset elämääsi. Et ehkä täysin ymmärrä puolisosi poikkeavaa piirrettä (tai sinua itseäsi ei ymmärretä), mutta mahdollistamalla poikkeavan tarpeen ajoittaisen tyydyttymisen saatat hyvinkin tehdä puolisostasi ikionnellisen ja loputtoman kiitollisen. 

5. Henkinen kasvu

Tämä saattaa yllättää, mutta uskon, että avoin suhde on tie henkiseen kasvuun. Mielestäni jo se, että pohdiskelee avoimen suhteen toimivuutta elämässään kertoo, että tilausta omakohtaiselle henkiselle kasvulle on olemassa. Minusta on hauskaa, ettei tietoinen itsensä rakentaminen välttämättä tarkoita pestiä luostariin tai retriittiä Goalle. Henkinen kasvu voi mahdollistua myös intiimimmässä interaktiossa muiden ihmisten kanssa, elävässä elämässä. 

Toiselle saattaa olla paljon helpompaa nauttia itse avoimen suhteen mahdollisuuksista, harrastaa seksiä parisuhteen ulkopuolisten ihmisten kanssa, kuin tietoisesti ja yhteisin sopimuksin mahdollistaa sama kumppanille. Joku toinen taas käy suurimmat pohdiskeluprosessit juuri käänteisestä syystä: itsensä paljastaminen, herkimmän ja haavoittuvimman puolensa näyttäminen uusille ihmisille saattaa olla suurikin ponnistelu ja samalla saattaa tuntua samantekevältä mitä puoliso risteilyllä puuhaa. 

Uusien ihmisten ja ajatusmaailmoiden kohtaaminen, yllättävät tilanteet (joita varmasti on luvassa) takaavat, että pohdittavaa riittää. Omien ajatusten jäsentely, henkilökohtaisten rajojen hakeminen, oivallusten kokeminen ja sen hahmottaminen, mikä kaikki maailmassasi onkaan muilta opittua ja mikä aidosti, omakohtaisesti koettua ja todeksi havaittua ovat nimenomaan henkistä kasvua. Mitä jos mikään ei uhkaakaan sinua, et olisikaan vaarassa, vaan voisit kokea yltäkylläistä välittämistä ja loputonta hyvänäpitoa. Mitä jos voisit olla avoin maailmalle.

Joka on pidellyt kädessään meren silottamaa kiveä,

tietää, että jatkuvalla hyväilyllä on ihmeitä tekevä voima.

- Tommy Tabermann

Tabu tuoreessa lapsiperheessä

Lapsen odotusaika koettelee perheitä hyvin eri tavoin. Osalla naisista hormonit hyrräävät ja into parisuhdeseksiin jopa vilkastuu raskausaikana. Tyypillisempää kuitenkin lienee, että seksikerrat hiljalleen vähenevät ja loppuvat kenties kokonaan. Seksi ei ehkä käy edes mielessä. Kun sitten lapsen synnyttyä tuore äiti hiljalleen toipuu synnytyksestä ja elää useamman kuukauden symbioottista suhdetta vauvan kanssa, unohtaen itsensä, uhraten yöunensa, henkisen tasapainonsa ja hyvinvointinsa, kaikki liikenevät voimavarat kanavoituvat yksinkertaiseen arjessa selviämiseen ja palautumiseen. Lasta edeltäneet vapaa-ajanvieton muodot ovat vain kaukainen haave, eikä niihin liikenisi energiaakaan. Ja nyt kuvailin tilannetta keskimäärin. Koliikkilapset ja muut ylimääräiset haasteet sitten vielä erikseen. 

Samaan aikaan tuoreen lapsiperheen isä, seksuaalisesti aktiivisimmassa elämänvaiheessaan elävä mies saattaa löytää itsensä oudosta välitilasta, jossa ymmärtää perheen äidin tukemisen merkityksen, mutta samalla mittailee omaa tuskaansa ja sietokykyään seksittömässä suhteessa elämiseen. Milloin seksistä, tai paremminkin sen uupumisesta on soveliasta puhua? Viikon, kuukauden, vai vuoden jälkeen? Ja jos lapsen syntymän myötä kehittyvä seksitön vauva-arki vaikuttaa maistuvan toiselle liiankin hyvin, miten siihen tulisi suhtautua? Isäksi tulemisen autuus ja onni saattavat pitkittyvän seksittömän horrostilan myötä kääntyä turhautumiseksi ja joko yksin tai yhdessä käytäväksi pohdinnaksi: mikä meissä on vikana, kun tämä on näin vaikeaa ja raskasta? Miksei tästä kerrottu neuvolassa mitään? Miten kaveri tästä helvetistä selvisi? Käsi ylös: kuinka moni tietää lähipiiristään tuoreita lapsiperheitä, joita on koetellut parisuhdekriisi ennen lapsen ensimmäistä ikävuotta? Kuinka moni tietää parisuhteita, jotka ovat päätyneet eroon, kesken ”vauvaonnen”?

Monessa Afrikan maassa lapset kutsuvat äidikseen kaikkia niitä naisia, joilla on jonkinlainen hoivasuhde häneen. Äiti saattaa olla lapsen synnyttänyt nainen, lasta imettävä nainen, sisko, täti, tai naapuri. Lapset kiertelevät vapaasti talosta taloon koko kylässä, ovat tervetulleita kaikkialle ja kokevat syvää ”johonkin kuulumisen tunnetta”. Jokainen kyläläinen auttaa lapsen kasvattamisessa ja tästä on tietysti monia ilmeisiä hyötyjä myös vanhemmille. Käytännössä koko perhettä tuetaan huolehtimalla lapsesta kollektiivisemmin. Perhekäsitys on luonnollisempi ja muut ihmiset kuuluvat elämään, monin eri tavoin. Miksi meillä pitää selvitä kaikesta yksin, hammasta purren?

Omistamiseen keskittyvässä kulttuurissamme lähdemme siitä olettamuksesta, että meidän elämäntapamme, suljetut suhde- ja perhekäsityksemme olisivat ihmisluonnolle ominaisia ja universaaleja. Kipuilemme kun luonnoton asetelma tulehtuu ja aiheuttaa ongelmia parisuhteelle. Kuvittelemme olevamme heikkoja ja jollain tavalla poikkeavia kun emme kestä sitä, mitä kaikki muutkin ovat läpikäyneet. Päättelemme olevamme ongelmiemme kanssa yksin, sillä emme ole kuulleet kenenkään puhuvan tällaisista asioista. Asiaa ei auta ikävä taipumuksemme piiskata toisiamme läpikäymään samat tuskat ja kivuliaat kokemukset mitkä itsekin olemme kokeneet. Telaketjuäidit ja -isät kurmuuttavat heikompiaan verkon keskustelufoorumeilla: ”Älä valita!" 

Lapsiperheitä koettelevat, parisuhteita rasittavat ja kaatavat haasteet ovat todellisia siitä huolimatta, ettei niistä puhuta, eikä niistä ole mainintaa neuvolasta saaduissa esitteissä. Vaikkei kriisi johtaisi eroon, eikä parisuhteessa koettaisi syrjähyppyjä, saattaa kokemus rasittaa parisuhdetta pahastikin. Milloin tuoreita lapsiperheitä mietityttävät aiheet, kuten sietäminen, kestäminen ja jaksaminen saisivat seurakseen positiivisempia ulottuvuuksia ja miten muut ihmiset voisivat auttaa perheonnen säilyttämisessä?

Puhumalla avoimeen suhteeseen

Mistä tiedät voiko avoin suhde toimia teillä? Sanoisin, että yksinkertaisesti arvioimalla avoimuuden tasoa suhteessanne ylipäätään. Osaatteko kertoa toisillenne tunteistanne, peloistanne ja niistäkin asioista, joiden lähtökohtaisesti kuvittelette satuttavan toista? Ja vastavuoroisesti: osaatteko itse ottaa vastaan ikäviä asioita ja kantaa vastuun omista tunteistanne? Jos molemmat lähtökohtaisesti pyrkivät siihen ettei toista ehdoin tahdoin satuteta, syntyy tilanne jossa molemmilla on mahdollisuus oppia itsestään jotain. 

Puhukaa etukäteen. 

Jälkikäteen ajatellen me olemme edenneet hävyttömän hitaasti. Olemme jutelleet aivan valtavasti, ihan kaikesta. Olemme käyneet läpi kaikki hienoviritteiset nyanssitkin, mitään ei ole jätetty käsittelemättä. Varsinaiseen toimintaan on käytetty huomattavasti vähemmän energiaa. Olemme ennakkoon kuvitelleet mielessämme lukemattomia erilaisia vaihtoehtoja ja lopputulemia ja keskustelleet niistä: mitkä asiat niissä tuntuvat hyviltä ja mitkä huonoilta? On totta, ettei kaikkia vaihtoehtoja pysty simuloimaan ja yllätyksiä tapahtuu aina, mutta mahdollisten tapahtumaketjujen yhdessä pohtiminen etukäteen on viesti jo itsessään: minä välitän siitä mitä sinä tunnet, haluan että voit hyvin. Ennakkoon asioista keskustelu lisää varmuutta ja poistaa aiheeseen liittyviä mörköjä kaapeista. Jos jokin pelko tai mietityttävä asia jää keskustelematta, ketä siitä voi syyttää? Koska asia on uusi, molemmilla on luultavasti valtava määrä olettamuksia, joiden todenperäisyys kannattaa tarkistaa ennenkuin asioissa edetään.

Tunnelmoikaa jälkikäteen.

Me keskustelemme yleensä heti tuoreeltaan päällimmäiset tuntemukset auki: mikä oli hyvää, mikä huonoa, mikä on kokonaisfiilis juuri nyt? Tuntuiko jokin pahalta? Mitkä asiat kiihottivat? Ajan kanssa pureudumme sitten syvemmälle, palaamme tapahtumiin mahdollisesti useampanakin perättäisenä päivänä ja vielä aikojenkin päästä jos keksimme aiheesta uutta kerrottavaa. Jälkitunnelmointia lienee myös se kehollisempi puoli, eli välillemme syntyvä seksuaalinen lataus joka ei enää tarvitse sanoja.

Pitäkää keskustelua yllä.

Ihmiset muuttuvat. Kiinnostukset kohteet muuttuvat. Intensiteettitasot vaihtelevat. Se mikä kiihotti suuresti vielä vuosi sitten saattaakin tuntua tänään samantekevältä. On virheellistä kuvitella että puolisosi pitää täsmälleen samoista asioista nyt kuin silloin kun tapasitte. Ethän sinäkään pidä. Pitäkää toisenne hereillä ja matkassa mukana, mikä juuri nyt tuntuu hyvältä ja mistä syistä. Päättäkää, ettette ikinä saavu perille seksuaalisuuskysymyksissä. Niin mekin päätimme ihan suhteemme alussa ja päätöksemme on pitänyt meidät valppaina ja hereillä. 

Moni hyvin alkanut avoin suhde on kaatunut siihen, että kommunikaation määrä on vähitellen vähentynyt ja laatu murentunut. Ja toisaalta: monesta avoimesta suhteesta on nähnyt jo alkumetreillä ettei niistä yksinkertaisesti voi tulla mitään heikon kommunikointikyvyn vuoksi. Ja toisaalta: onko suhde, jossa kommunikointi on retuperällä enää avoin ylipäätään? Mielestäni avoin suhde on mainio termi siinä mielessä, että siitä todella on kyse: avoimuudesta. Avoimen suhteen seksuaalinen ulottuvuus on vain yksi piirre kokonaisuudessa. Jos harkitsette avointa suhdetta, aloittakaa puhumalla avoimesti ihan kaikesta: mitä pelkäätte, mitä odotuksia ja oletuksia teillä on, mitä haluatte elämältä ylipäätään?

Hyvä paha avoin suhde

Kuten arvata saattaa, avoimeen suhteeseen liittyy myös hankalia asioita. Vaikka peli tehtäisiin selväksi sen suhteen, että oma parisuhde on ja pysyy keskiössä, ajaudutaan (tai ainakin me olemme ajautuneet) monesti tilanteisiin missä toinen tai molemmat ovat tunteneet olonsa epämukaviksi. Emme ole mustasukkaisinta sorttia, mutta emme ole niiltäkään tunteilta välttyneet. Olemme kokeneet jännitystä, ahdistusta, pelkoa ja surumielisyyttäkin.

Jos joku väittää että avoin suhde on pelkkää nautiskelua ja iloista auringonpaistetta, kannattaa ottaa askel taakse ja poistaa varmistin. Jos olet normaali ihminen normaalilla tunnepotentiaalilla, tunnekuohuihin ja ikäviin yllätyksiin kannattaa varautua. Voit yllättyä itsekin tunteista, joita uusi ennalta-arvaamaton tilanne herättää. On toki ymmärrettävää, että swingereille tarkoitetuilla sivuilla elämäntyyliä mainostetaan kaunopuhein ja korusanoin. Haluavathan swingerit uusia harrastajia mukaan. Vaihtelu virkistää, swingeriäkin. Kaikkeen ei mitenkään pysty varautumaan, sillä yllätyksiä ja pahaa fiilistä saattaa tulla juuri niiltä muilta ihmisiltä: jokin ennakoimaton teko, tai tekemättä jättäminen, etenemistapa, sanottu asia tai pieni aukko sosiaalisessa älyssä saattaa olla se joka heiluttaakin sinunkin venettäsi. Ja jos kumppani ahdistuu jostain, vaikuttaa se vääjäämättä koko suhteeseen.

Jo aiemmin peräänkuuluttamaani hyvää kommunikaatiota ei voi liiaksi korostaa. Puhuminen on tärkeää. Jos suhteessanne on kommunikaatio kunnossa, ettekä pelkää pieniä kolhuja, vaan otatte pienet parisuhdekuprut haasteena, suhtaudutte myönteisesti henkilökohtaiseen henkiseen kasvuun ja näette asiassa enemmän plussia kuin miinuksia, voi avoin suhde olla juuri teitä varten, hyvine ja huonoine puolineen. Ja ainahan on mahdollista pitäytyä perinteisessä monogamisessa suhteessa, sen hyvissä ja huonoissa puolissa. 

Vapaa avioliitto meidän tapauksessamme

Blogini toisessa kirjoituksessa ajattelin hieman avata sitä, mistä vapaassa avioliitossa meidän tapauksessamme on kyse. Parisuhteemme keskiössä on oma avioliittomme ja sen hyvinvointi, emmekä suinkaan paneskele kaikkia vastaantulevia ihmisiä. Olemme väliin aktiivisempia ja väliin passiivisempia. Ja olipa meillä pienten lasten vuoksi pidempi kolmen vuoden taukokin seikkailuistamme. Lapset ensin, tietenkin. Yksi asia on kuitenkin varma: suhteemme yleisesti ja keskinäinen seksuaalielämämme on voinut parhaiten aina silloin kun meillä molemmilla tai jommallakummalla on ollut suhteen ulkopuolista säpinää. Ja toisaalta, suhteemme kriiseilyt ja matalalennot ajoittuvat jaksoihin jolloin tuota lisäsäpinää ei ole ollut. Lähtökohtaisesti suhteen pitää toki olla kunnossa ennenkuin tälle tielle lähtee. 

Me aloitimme varovasti ja pienin askelin. Keskustelimme paljon ja huolehdimme toisistamme matkan varrella. Teemme niin edelleen: askelissamme olemme nyt varmempia ja tiedämme paremmin mitä haluamme, mutta edelleen keskustelemme aiheesta ahkerasti, melkein päivittäin. Suhtaudumme toistemme mielialanvaihteluihin suurella herkkyydellä ja rohkaisemme toisiamme silloin kun toinen tarvitsee tukea. Kommunikaatio on avainasemassa: tässä lajissa voi mennä niin moni asia pieleen, että herkkyyden puutteesta, hiljaiselosta ja kyvyttömyydestä keskusteluihin voi jälkikäteen syyttää vain itseään. Ja vaikka keskusteluyhteys pysyisi koko ajan hyvänä, silti luvassa on yllätyksiä ja tapahtumia joihin ei ennalta osaa varautua. Vapaa avioliitto ja suhde edellyttää molemmilta kaiken läpäisevää avoimuutta. Kommunikaation merkitys on niin suuri, että ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta myöhemmin vielä erikseen.

Ensimmäiset kokeilumme liittyivät toisiin pareihin ja sisälsivät enemmänkin pikkutuhmuuksia ja aikuisten leikkejä, sekä seksiä oman puolison kanssa kuin esimerkiksi parinvaihtoa. Ensimmäiset suhteen ulkopuoliset seksikokemukset olivat parinvaihtoa samassa huoneessa, sillä halusimme koko ajan pitää huolen siitä että myös puolisolla oli kaikki hyvin. Samassa tilassa (yleensä sängyssä) yhdessä puuhailu antoi myös varmuuden siitä, ettei oman puolison nautiskelun katselu aiheuttanut mustasukkaisuuskohtauksia. Ja toisaalta itselleni syntyi varmuus siitä, että vaimolle oli ok nähdä minut vieraan naisen kanssa. 

Parinvaihdon suhteen tiedämme jo suurinpiirtein mitä haluamme ja toisaalta mitä emme halua. Varmuuden ja uskalluksen lisäännyttyä myös parien kanssa harrastettavasta seksistä on tullut nautinnollisempaa. Uusimpana ulottuvuutena avoimeen avioliittoomme olemme ottaneet ensiaskeleet sille, että seikkailla saa myös itsekseen. Tätä ehdotti alunperin vaimoni, koska koki että minä olen meistä seksuaalisesti aktiivisempi ja suhdettamme saattaisi tasapainoittaa se, että minulla olisi mahdollisuus seikkailla myös yksinäni. Samat vapaudet kuuluvat toki molemmille ja niin myös vaimollani on ollut pientä tunnustelua tällä saralla.

Tiedämme ihmisiä, swingereitä, joille avoin parisuhde on enemmänkin kokonaisvaltainen elämäntapa ja jota palvelemaan monet muut elämän ulottuvuudet altistetaan. Meille kyse on ennemminkin perhearkea rikkovasta mukavasta viihteestä, piristyksestä ja nautiskelusta. Toiset käyvät hierojalla, kylpylässä tai elokuvissa. Me harrastamme seksiä seksikkäiden ihmisten kanssa. 

Me haluamme aina ensin tutustua uusiin ihmisiin, emme harrasta seksiä täysin tuntemattomien kanssa. Vähimmillään tutustuminen saattaa pitää sisällään viestittelyä, kuvien vaihtoa ja kahvilla käyntiä ilman sen kummempia jatkosuunnitelmia. Toiset taas nimenomaan edellyttävät että seksikumppani/seksikumppanit ovat tuntemattomia ja pysyvät sellaisina. Edes nimiä ei vaihdeta. Meille on luontevaa ystävystyä uusien tuttavuuksien kanssa, toiset taas saavat kiksejä siitä, että seksikumppani on joka kerta eri. Vapaista, avoimista suhteista ja avioliitoista on yhtä monta variaatiota kuin on pariskuntiakin ja näistä saatan kirjoittaa myöhemmin lisää. 

Vapaus nauttia elämästä

Tämä on ensimmäinen viesti blogiini. Tarkoituksenani on avautua elämästäni siltä osin, miltä kuvittelen sen poikkeavan mainstreamista. Ulkopuolisen silmin arkeni saattaa näyttää hyvinkin normaalilta: on perhe, hyvä työ, kaunis koti, terveelliset elämäntavat ja rakastava vaimo. Mutta harva – tuskin kukaan – tietää, että elämme vaimoni kanssa tietynlaista kaksoiselämää, emmekä toistaiseksi ole kertoneet tästä elämämme toisesta puolesta juuri kenellekään. Me nimittäin elämme eräänlaisessa vapaassa suhteessa, eli harrastamme seksiä suhteemme ulkopuolisten ihmisten kanssa. Uskon että kokemuksistamme, käymistämme keskusteluista ja niistä seuranneista oivalluksista saattaisi olla hyötyä muillekin. Ehkä kirjoitukseni auttavat umpikujaan ajautuneita pariskuntia, tai itseään etsiviä ja hämmentyneitä yksineläjiä. Vaikka voisi kuvitella että vapaampi suhtautuminen seksuaalisuuteen olisi pelkkää huvia ja nautiskelua, on se ennenkaikkea henkilökohtaista henkistä kasvua, suuria oivalluksia ja väliin kipuakin. Näistäkin ajattelin blogissani avautua. Kirjoitettavaa kyllä riittää. 

Meillä on suhteemme alusta asti ollut hyvin avoin ja avarakatseinen parisuhde: olemme rohkeita rakkaudessa ja puhumme läpi kaikki pelkomme. Ei ole olemassa niin hankalaa asiaa, josta emme olisi valmiita keskustelemaan. Ja kun kaksi aikuista ihmistä pelottomasti lähti syvimpiä ajatuksiaan avaamaan, varsin pian ruodimme myös sitä tosiasiaa, että halusimmepa sitä tai emme: muut ihmiset kuuluvat elämäämme. Vaikka suhteemme alussa olimmekin täysin toisiimme uppoutuneita, olimme varmoja siitä että olisi vain ajan kysymys kun jommalle kummalle tulisi vastaan tilanne jossa pettäminen saattaisi käydä mielessä. Suuressa Suomalaisessa Seksikyselyssä selvisi, että 40% suomalaisista on pettänyt kumppaniaan ja lisäksi lähes 18% pettäisi, jos ei voisi jäädä kiinni. Suomalaisessa parisuhteessa pettäminen ei siis ole pelkästään mahdollista, vaan se on jopa todennäköistä. Me emme tehneet tässä suhteessa poikkeusta: me molemmat olimme pettäneet kumppaniamme aiemmissa suhteissamme ja suhtauduimme pettämiseen realistisesti: se olisi mahdollista myös jatkossa.

Mietimme, että jos kerran parisuhteessa pettäminen on niin yleistä, eikö sen demonisointi ole väärin? Mitä jos pettäminen ei olisikaan virhe, synti, syrjähyppy, häiriö parisuhteessa, vaan ennemminkin inhimillinen ominaisuus jonka tunnustamme osaksi luonnollista käyttäytymistämme? Mitä jos myöntäisimme, että on luonnollista haluta muita ihmisiä? Mitä jos olisimme rehellisiä ja myöntäisimme että on parisuhdetta rasittavaa olettaa että yksi ihminen voisi tehdä sinusta kokonaisen? Että yksi ihminen kykenisi täyttämään kaikki toiveesi ja tarpeesi. Etenkin kun maailma on täynnä muita ihmisiä, yllättäviä kohtaamisia ja ennalta-arvaamattomia tilanteita. Ja mitä jos puhuisimmekin pettämiseen liittyvistä negatiivisista tunteista ja peloista jo etukäteen, käsittelisimme ne yhdessä toisiamme tukien, rakkaudella ja molemminpuoleisen luottamuksen säilyttäen? Mitä jos ei enää tarvitsisikaan kätkeä ajatuksiaan ja tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että tekee mieli panna seksikästä työkaveria ja voisi jopa jakaa tuntemuksensa puolisonsa kanssa? Mitä jos voisi olla onnellinen toisen saamasta huomiosta ja nautinnosta? Jos puolisolleen antaisikin vapauden nauttia elämästä?

Tälle polulle me lähdimme jo vuosia sitten. Ja sen jälkeen on tapahtunut paljon mielenkiintoisia asioita.