Avoimuus ruokkii avoimuutta

Haluan kiittää kaikesta saamastani palautteesta, sitä on tullut mukava määrä – positiivista palautetta ja risujakin. Niitä, jotka ovat sähköpostitse kyselleet minulta neuvoja parisuhteeseensa olen vastauksessani muistuttanut, etten suinkaan ole parisuhdeterapeutti, eikä minulla mielestäni ole kompetenssia neuvomaan ihmisiä parisuhteiden monimutkaisissa karikoissa. Olen luonut blogin, jossa avaan ajatuksiani avoimesta suhteesta, sen hyvistä ja huonoista puolista, sillä olen kokenut, että sellainen maailmasta puuttuu. Näkökulmat, ajatukset ja oivallukset ovat omiani ja jaan blogissani myös muualta tekemiäni löytöjä, sekä mahdollistan muiden avoimessa suhteessa elävien upeiden ihmisten jakaa ajatuksiaan niitä vähääkään ohjailematta. Ilokseni olen saanut huomata, että blogissani käydään varsin vilkkaasti ja että useat vierailijat ovat löytäneet blogini googlaamalla ja hakemalla yleistä tietoa avoimesta suhteesta. Ihmisiä aihe selvästikin askarruttaa ja se on mielestäni erittäin hyvä asia. Jos avoin suhde kiinnostaa juuri sinua, voin sanoa ettet suinkaan ole yksin liikkeellä. Olet oikeassa paikassa.

Jonkin verran olen saanut myös negatiivista, haastavaa ja kyseenalaistavaa palautetta ja sellainen on toki myös tervetullutta. Kun tiedän kuinka pientä toisinajattelijoiden ryhmää edustan, olisi erikoista jos satunnaisia älähdyksiä syntyisi. Aamuyöstä kirjoitetut tarkoitushakuisen vastahankaiset palautteet olen jättänyt huomiotta, samoin kuin sellaiset, joissa ensin vakuutellaan blogitekstini tulleen luetuiksi, mutta sitten todistetaan asian olevan toisin palautteen seuraavassa väittämässä. On erikoista, kuinka heikosti perusteltu kritiikki voimaannuttaa ja luo uskoa itse asiaan: refleksinomaisesti paiskaistu, ankkuroimaton väittämä kalpenee aina perustellumman pohdinnan rinnalla, etenkin jos sen eteen tehty ajattelutyö on omaa. Tekstieni kritisoijia haluan muistuttaa siitä, ettei teidän tarvitse elämässänne harkita avointa suhdetta jos se tuntuu vieraalta. Blogini tekstit on kirjoitettu vertaistueksi niille, joita avoin suhde kutsuu, tai joita aihe jossain määrin kiinnostaa. Uskon, että moni kokee elävänsä tämän asian suhteen eräänlaisessa ristiaallokossa: aihe kiinnostaa, mutta myös pelottaa. Pelkääminen ei ole väärin, mutta pelossa toimiminen lisää virhearvioiden määrää. 

Keskustellessani muiden avoimessa suhteessa elävien kanssa, päätyvät keskusteluaiheet usein kiertämään samoja teemoja: parisuhteen sallivaa rakkautta, sekä kaiken läpäisevää rehellisyyttä ja avoimuutta. On jotenkin hullua, että kun varautuneisuus ja pidättyväisyys katoavat, toisen avoimessa suhteessa elävän ihmisen oppii tuntemaan varsin nopeasti ja paremmin kuin lähisukulaisensa tai pitkäaikaisen ystävänsä. Näin käy aina. Kun ympäristö sen sallii, henkilökohtaisen seksuaalisuuden syvimmän olemuksen paljastaminen auttaa avaamaan myös muita verhottuja puolia. Avoimuus ruokkii avoimuutta, eikä saavutetusta lopulta enää halua tinkiä: sitä huomaa tulevansa hieman allergiseksi takakireälle keskustelulle, jota leimaa korostettu sovinnaisuus ja pinnan alla piileskelevä pelko. Varautuneessa ympäristössä käytävä keskustelu saattaa olla hyvinkin ponnekas, mutta ytimeltään turha. Kun ajaudun tällaiseen keskusteluun, toivon sen päättyvän pian ja huomaan hamuilevani heittoistuimen kahvaa. 

Olen saanut usean palautteen mukana myös toiveita ja ideoita aiheista joista voisin kirjoittaa. Näihin olen ajatellut pureutua seuraavaksi. Kirjoitusaiheita pohdiskellessani toivotan blogini lukijoille avomielistä ja lämmintä kesää!

Vieraissa, osa 2

Vieraissa-blogikirjoitukset ovat vierailevien kirjoittajien avautumisia avoimesta suhteestaan. Seuraavan kirjoituksen takaa löytyy perheellinen, avoimessa suhteessa elävä nainen. 

1. Kuvaile lyhyesti avointa suhdettanne ja miten kaikki alkoi?

Meillä oli jo seurusteluaikana puhetta siitä, että ottaisimme jonkun suhteemme ulkopuolisen ihmisen sänkyymme. Lähinnä nämä puheet liittyivät mieheni fantasioihin, mutta kiihottivat kyllä minuakin. Alkuun tuntui kyllä hivenen oudolta, että hän halusi jakaa minua muiden kanssa sillä itse olin hyvin perinteisten arvojen kannattaja. Olen tosin aina ollut jokseenkin vapaamielinen ja villi ja fantasioinut ryhmäseksistä jne. Mutta en osannut ajatella sen sopivan parisuhteeseen saatikka avioliittoon.

Muutaman vuoden jälkeen teimme sitten sen, että lähdin omalle seikkailulleni vieraan miehen luokse. Tämä koko prosessi oli siis yhdessä sovittu ja kaikesta keskusteltiin avoimesti. Hieman hullulta se tuntui - mutta myös todella hauskalta ja makealta. Miehelleni tämä oli kova kokemus ja hän paini omien tunteidensa ja himojensa ristiriidassa. Sillä vaikka se tuntui periaatteessa hullulta ja jopa pahalta niin samalla se myös kiihotti ihan älyttömästi ja siksi tähän lähdettiinkin – vähän riskillä myös. Mottomme oli tavallaan se, että jos haluaa jotain saada pitää myös jotain antaa – ja se on toiminut.

Myös minulle tämä ensimmäinen kokemus oli aikamoinen tunteiden myllerrys. Toiselta mieheltä saatu huomio imarteli ja pisti omankin pääkopan sekaisin. Toisaalta kummastelin mieheni suurta kiihottuneisuutta. Aika nopeasti pääsin kuitenkin taas normaalielämään kiinni. 

Näitä suhteita oli alkuun aika harvoin, ehkä noin kerran vuodessa. Nykyään tuntuu siltä, että suhteiden määrä on nousussa ja puhutaan paristakin vuodessa ja olemme lisäksi tekemässä uusia aluevaltauksia. Olemme pitkään haaveilleet ja yrittäneet järjestää 2m1n kuviota, mutta se ei vaan ole onnistunut. Nyt meitä on alkanut kiinnostamaan myös toiset pariskunnat.

Toistaiseksi meidän avoin suhteemme on siis ollut sellainen, että minä olen saanut seikkailla mutta mies ei. Tämä siksi, että miehestä seikkailuni ovat aina olleet äärimmäisen kiihottavia ja stimuloivia mutta minusta taas miehen seikkailut lähinnä tuntuivat jo ajatuksenkin tasolla tosi pahoilta eivätkä lainkaan kiihottavilta. Nyt tilanne on se, että minäkin olen alkanut kypsymään ajatukseen siitä, että myös mieheni voisi olla toisen naisen kanssa ilman, että se vahingottaisi suhdettamme tai tunteita.

2. Miten arvelet avoimen suhteen vaikuttaneen elämääsi?

Se on tuonut ihan älyttömästi väriä elämään. Se tuo pilkettä silmäkulmaan ja toimii hyvänä stimulaationa pitkässä parisuhteessa. En oikeastaan enää voisi ajatella elämää ilman tätä tietynlaista vapautta. Joskus meillä on ollut pidempiä kausia jolloin oikein mitään ei ole tällä seikkailun saralla tapahtunut ja silloin on kyllä vääjäämättä makuuhuoneessakin ollut hiljaista. Meidän suhteemme tuntuu kaipaavan vähän ylimääräistä virikettä jotta se syttyy aina uudelleen roihuun.

3. Mitkä ovat pelisääntönne?

1. Olemme avoimia toisillemme. Kerron aina miehelleni mitä puuhailen ja kenen kanssa. Jos olen lähdössä tapaamaan jotain miestä on oma mies tietoinen tästä. Ei salailua vaan avoimuutta. 

2. Nämä seikkailut on myös tehtävä salassa muulta perheeltä ja tutuilta.

3. Emme tee mitään mikä tuntuu pahalta tai väärältä. Menemme askel askeleelta, juuri niin miten tuntuu hyvältä. Kuuntelemme toisiamme.

4. Miten perhe-elämän ja seikkailujen yhteensovittaminen on sujunut?

Se on haasteellista, sillä aina on keksittävä jokin syy miksi on poissa. Selityksen on oltava sellainen, joka toimii kaikille.

Harvoin on aikaa ja mahdollisuuksia harrastaa näitä juttuja ja se on varmasti se yksi syy, miksi emme yhdessä ole vielä päässeet seikkailemaan. Muutamia järjestettyjä yrityksiä on ollut mutta tällöin etukäteen sovittu seura onkin sairastunut, vetäytynyt jostain muusta syystä tai seuraa ei vain ole löydetty.

5. Jos saisit esittää yhden toiveen, joka helpottaisi avoimessa suhteessa elämistä, mikä se olisi?

Se, että avoin suhde olisi julkisesti hyväksyttyä, eikä tuomittava juttu. Monet eivät edelleenkään tunnu ymmärtävän avointa suhdetta – eivät edes jotkut tapaamani miehet.

Vieraissa, osa 1

Vieraissa-blogikirjoitukset ovat vierailevien kirjoittajien avautumisia avoimesta suhteestaan. Kukkanen-nimimerkin takaa löytyy nuori, polyamorisessa suhteessa elävä nainen. 

Mitkä ovat mielestäsi polyamorisen suhteen parhaat puolet?
En ole ollut muissa polyamorisissa suhteissa; jokainen suhde on omanlaisensa, joten kerron vain omakohtaisesti meidän polyamorisen suhteemme parhaat puolet. Avoimuus, syvä tunneyhteys, henkinen kasvu ja sen jatkuva mahdollistuminen, luottamus, suuri vapaudentunne, mikä saa vain rakastamaan toista lisää (hän on niin ihana, että antaa elää omaa elämääni eikä yritä kahlita mua). Sekä seksielämämme, mikä sekin liittyy sikäli polyamoriaan, että suhteesta ei muodostu "vankilaa" vaan intohimo on aitoa ja kumpikin tietää, että toinen haluaa olla tässä vapaasta tahdostaan (näin on toki myös hyvissä suljetuissa suhteissa mielestäni).

Mikä polyamorisessa suhteessa elämisessä on vaikeinta?
Tällä hetkellä ajankäyttö :D Kunpa vuorokaudessa ois enemmän tunteja. On niin paljon ihania ihmisiä, joihin haluais tutustua jollain tavalla. Tyydyn olemaan onnellinen siitä, että he ovat, vaikken kaikkiin mahtaviin ihmisiin pääsekään tutustumaan omakohtaisesti. Alkuvaiheessa polyamoriaa mustasukkaisuus nousi pintaan ja siinä oli käsittelemistä -ei olla silti koettu sitä ongelmaksi, se vain oli osa prosessia ja henkistä kasvua, ja vaikeiden tunteiden läpikäymisestä on syntynyt jotain kaunista -syvempi suhde itseeni ja kumppaniin, kuin mitä koskaan aiemmin mulla on ollut.. Kumpikin oltiin aivan untuvikkoja polyamorian maailmassa, on ollut ihanaa kasvaa tähän yhdessä. Vaikka yllättävän helposti lopulta polyamoriaan siirtyminen kävi; alusta asti tää tuntui luontevalta, ja siltä mitä oon aina pohjimmiltani halunnut.. Joten esim. mustasukkaisuuden näin mielen muurina, minkä ylitse voi kiivetä tai purkaa sen kivi kiveltä, en esteenä ;) Uskon, että paljon on asenteesta kiinni.

Mitkä ovat pelisääntönne?
Polyamorisia suhteita on monenlaisia, suljettuja ja avoimia. Meillä on avoin polyamorinen suhde, eli kummallakin on täysi vapaus mennä ja tulla, tapailla ihmisiä, harrastaa seksiä ja rakastua. Ei haluta lapsia, yhdessä asumista, yhteistä tiliä. Tässä on 2 vahvaa ihmistä, jotka tukevat toisiaan ja saavat toisistaan parhaita puolia esiin. Rakkautta on rakastaa -ei toista itselleen varastaa. Rakkautta on hyvää suhdetta vaalia, omaakin elämäänsä elää, eikä kaikkea yhteiseksi haalia. Sääntömme ovat: Ehkäisy ehdottomasti (kondomi!) muiden kuin toistemme kanssa (ellei suhde vakiintuisi ja ehdoton luottamus + puhtaat testitulokset), avoimuus (=kerromme etukäteen oma-alotteisesti, kun menemme treffeille jonkun kanssa ja myös jälkikäteen pääpiirteittäin mitä tapahtui, toinen voi kysyä niin paljon lisää kuin haluaa. Avoimuudesta kerromme myös uusille deiteille, sekä polyamorisuudesta, ei aina ekatreffeillä, mutta jokatapauksessa aika pian). 

Mitä muuta koet saaneesi polyamorisesta suhteestasi seksin lisäksi?
Heh, tämä kysymys naurattaa hieman, koska olen saanut polyamoriasta lähes kaikkea muuta kuin seksiä (toki sitäkin)! Ennen kaikkea tämä on ollut matka itseeni, ja itseni hyväksymiseen, rakastamiseen. Olen löytänyt myös ihania ihmisiä, ystäviä, suhde miesystävääni on syventynyt huimasti, olen saanut itseluottamusta ja taistellut yhteiskunnan normeja vastaan, saanut muitakin availemaan kaappejaan ja lukkojaan, tehnyt siis "maailmanparannusta" pienenpienin teoin, sanoin.. Eli kyllä polyamoriassa mulle kaiken kaikkiaan henkinen puoli on ollut merkittävämpää, kuin fyysinen! Fyysisesti olen saanut seikkailla ja fiilistellä mielihalujani, toimia spontaanisti, ihastua, saada kokemuksia jotka yksiavioinen suhde olisi sulkenut pois. Kasvanut seksuaalisesti ja oppinut myös, että seksiä ei tarvii harrastaa paljoa muiden kanssa vain "koska voi", polyamorinen voi olla sinkkunakin tai jos ei tapaile muita koko ajan, jos ajatusmaailmaltaan ja periaatteiltaan on poly. 

Kenelle suosittelisit polyamorista suhdetta ja kenelle et?
Luulin itse olevani liian mustasukkainen polyamoriaan. Mutta enpäs ollutkaan! Joten en voi sanoa, ettei polyamoria sopis mustasukkaisille; päinvastoin siitä voi päästä yli. Oleellisinta on, että haluaa kasvaa, uskaltaa kohdata vaikeita asioita. Empatiakyky, vuorovaikutustaidot, omien rajojen tiedostaminen. En voi varsinaisesti suositella polyamoriaa tai monosuhdetta kellekään; jokaisen on hyvä omassa päässään pohtia, mikä juuri Sinulle sopii, juuri tässä elämäsi vaiheessa ja tilanteessa? Ja on lupa muuttuakin. Itekään en vanno mitään. Musta jokaisen ois hyvä opetella itsetuntemusta ja mitä haluaa elämältä ja suhteiltaan. Yksiavioisen suhteenkin pitäis olla tietoinen päätös, ei vain virran mukana oletusten mukaan menemistä ;) Vaan jokaisen ois hyvä osata perustella itselleen (miksei muillekin), miksi on juuri sellaisessa suhteessa kuin on, sen ihmisen kanssa jonka kanssa on. Mielestäni silloin suhde on aika hyvällä pohjalla. Mutta valitettavan moni nykyäänkin vaan "ajautuu", eikä tiedosta, ajattele kriittisesti, tarkastele maailmaa uteliaasti..

Kuvaile lyhyesti elämänfilosofiaasi, joka on johtanut polyamoriseen suhteeseen. 
Olen kyseenalaistanut lapsesta asti. Osittain pakon edessä, koska lapsuusympäristöni oli vaikea; en voinut luottaa mihinkään, oli siis pakko kyseenalaistaa ja pohtia ratkaisuja. Aloin kyseenalaistaa myös ydinperhe-ajatusta. Kuitenkin vasta yli parikymppisenä ajatukseni konkretisoituivat sanoiksi ja teoiksi. Sitä ennen olin kriiseillyt ja ihmetellyt esim. miksi olen rakastunut kahteen ihmiseen samaan aikaan, vaikka kaikkialla sanotaan, että vain yhtä voi rakastaa? Olin vihjaillut jotain polyamoriaan viittaavaa exilleni, mutta eivät lämmenneet ajatuksille. Nykyinen kumppani sen sijaan lämpesi, hän ymmärsi minua ja oli avarakatseinen, totesi itsekin, et tämä on sittenkin meille sopivampi suhdemuoto. Oltiin ensin vapaassa suhteessa, mutta se tuntui meille valheelliselta, koska meillä seksiin liittyy aina jonkin sortin tunteita (vähintäänkin halua ja uteliaisuutta, mutta mitä syvemmät tunteet, sen paremmaksi ollaan seksikin koettu). Joten syvällisten pohdintojen päätteeksi päädyttiin polyamoriaan -vaikkei silloin tiedetty vielä nimeä sille, sovittiin omat pelisääntömme ja että muihin rakastuminen on myös ok. Sitten vasta löysin polyamoria-termin. Ollaan tosi onnellisia näin :) En vaihtais miestä, enkä suhdemuotoa ;D Rakkaita tulee sen verran, kuin on tullakseen. Tällä hetkellä olen ihastunut erääseen naiseen -saa nähdä mitä siitä kehkeytyy, mutta koen hänet "sielunsiskoksi", koen rakastavani vaikkei olla edes harrastettu seksiä perinteisessä mielessä vielä. Yksi hyvä puoli on myös se, että poly-vanhuksina ei tarvitsisi olla niin yksin. Ystäviä, rakkaita ympärillä, ja voisi lohduttaa toinen toisiaan jos joku jää kelkasta.. Mut en tiedä, mitä tuleman pitää; tämä on kuitenkin haaveeni. Haaveeni olisi, että ihmiskunta olisi sovussa keskenään, rakkaus olisi vapaampaa. Mutta se lähtee siitä, että jokainen pääsis sopuun itsensä kanssa -sillä matkalla ei tarvitse onneksi olla yksin, vaan voi hakea ja pyytää tukea kanssaihmisiltä ja kukin tehdä muiden elon hieman mukavammaksi. Jokainen käy kuitenkin henkisesti läpi isojakin asioita; jokaisella omat tuskansa, joten ei tehdä elämää yhtään sen vaikeammaksi, eihän :)? Toki myös kärsimyksestä tulee kasvua. Mutta kärsimystä uskon tulevan jokaisen kohdalle ihan riittävä määrä luonnostaankin, ei sitä tarvitse muiden tietentahtoen lisätä. Sen sijaan kanssaihmiset voivat toimia peileinä omaan sisimpäämme, auttaa itsetuntemuksen löytämisessä ja itsensä kanssa sovinnon tekemisessä & ystävyyden solmimisessa. Mielestäni jokaisen ois hyvä opetella rakastamaan itseään, edes jotakuta kanssaihmistä ja universumia ylipäätään. On kaunista kokea olevansa yhteydessä, vuorovaikutuksessa.

Puhumalla avoimeen suhteeseen

Mistä tiedät voiko avoin suhde toimia teillä? Sanoisin, että yksinkertaisesti arvioimalla avoimuuden tasoa suhteessanne ylipäätään. Osaatteko kertoa toisillenne tunteistanne, peloistanne ja niistäkin asioista, joiden lähtökohtaisesti kuvittelette satuttavan toista? Ja vastavuoroisesti: osaatteko itse ottaa vastaan ikäviä asioita ja kantaa vastuun omista tunteistanne? Jos molemmat lähtökohtaisesti pyrkivät siihen ettei toista ehdoin tahdoin satuteta, syntyy tilanne jossa molemmilla on mahdollisuus oppia itsestään jotain. 

Puhukaa etukäteen. 

Jälkikäteen ajatellen me olemme edenneet hävyttömän hitaasti. Olemme jutelleet aivan valtavasti, ihan kaikesta. Olemme käyneet läpi kaikki hienoviritteiset nyanssitkin, mitään ei ole jätetty käsittelemättä. Varsinaiseen toimintaan on käytetty huomattavasti vähemmän energiaa. Olemme ennakkoon kuvitelleet mielessämme lukemattomia erilaisia vaihtoehtoja ja lopputulemia ja keskustelleet niistä: mitkä asiat niissä tuntuvat hyviltä ja mitkä huonoilta? On totta, ettei kaikkia vaihtoehtoja pysty simuloimaan ja yllätyksiä tapahtuu aina, mutta mahdollisten tapahtumaketjujen yhdessä pohtiminen etukäteen on viesti jo itsessään: minä välitän siitä mitä sinä tunnet, haluan että voit hyvin. Ennakkoon asioista keskustelu lisää varmuutta ja poistaa aiheeseen liittyviä mörköjä kaapeista. Jos jokin pelko tai mietityttävä asia jää keskustelematta, ketä siitä voi syyttää? Koska asia on uusi, molemmilla on luultavasti valtava määrä olettamuksia, joiden todenperäisyys kannattaa tarkistaa ennenkuin asioissa edetään.

Tunnelmoikaa jälkikäteen.

Me keskustelemme yleensä heti tuoreeltaan päällimmäiset tuntemukset auki: mikä oli hyvää, mikä huonoa, mikä on kokonaisfiilis juuri nyt? Tuntuiko jokin pahalta? Mitkä asiat kiihottivat? Ajan kanssa pureudumme sitten syvemmälle, palaamme tapahtumiin mahdollisesti useampanakin perättäisenä päivänä ja vielä aikojenkin päästä jos keksimme aiheesta uutta kerrottavaa. Jälkitunnelmointia lienee myös se kehollisempi puoli, eli välillemme syntyvä seksuaalinen lataus joka ei enää tarvitse sanoja.

Pitäkää keskustelua yllä.

Ihmiset muuttuvat. Kiinnostukset kohteet muuttuvat. Intensiteettitasot vaihtelevat. Se mikä kiihotti suuresti vielä vuosi sitten saattaakin tuntua tänään samantekevältä. On virheellistä kuvitella että puolisosi pitää täsmälleen samoista asioista nyt kuin silloin kun tapasitte. Ethän sinäkään pidä. Pitäkää toisenne hereillä ja matkassa mukana, mikä juuri nyt tuntuu hyvältä ja mistä syistä. Päättäkää, ettette ikinä saavu perille seksuaalisuuskysymyksissä. Niin mekin päätimme ihan suhteemme alussa ja päätöksemme on pitänyt meidät valppaina ja hereillä. 

Moni hyvin alkanut avoin suhde on kaatunut siihen, että kommunikaation määrä on vähitellen vähentynyt ja laatu murentunut. Ja toisaalta: monesta avoimesta suhteesta on nähnyt jo alkumetreillä ettei niistä yksinkertaisesti voi tulla mitään heikon kommunikointikyvyn vuoksi. Ja toisaalta: onko suhde, jossa kommunikointi on retuperällä enää avoin ylipäätään? Mielestäni avoin suhde on mainio termi siinä mielessä, että siitä todella on kyse: avoimuudesta. Avoimen suhteen seksuaalinen ulottuvuus on vain yksi piirre kokonaisuudessa. Jos harkitsette avointa suhdetta, aloittakaa puhumalla avoimesti ihan kaikesta: mitä pelkäätte, mitä odotuksia ja oletuksia teillä on, mitä haluatte elämältä ylipäätään?

"Vaimosi on siis antanut sinulle luvan pettää. Miksi ihmeessä?"

Jonossa on paljon mielenkiintoisia aiheita kirjoitettavaksi, mutta yksi kiilasi niiden edelle. Olen lyhyen ajan sisällä käynyt useamman mielenkiintoisen keskustelun. Niissä toinen osapuoli on surutta rinnastanut avoimen suhteen pettämiseen. Ensimmäisellä kerralla tämän rinnastuksen kohdattuani se meni minulta täysin ohi, sillä en ymmärtänyt kuulemaani lausetta lainkaan. Viimeisin, eräällä chat-sivustolla kuulemani sutkautus oli tämä:"Vaimosi on siis antanut sinulle luvan pettää. Miksi ihmeessä?". Tällä kertaa olin valppaampi ja tartuin tilaisuuteeni, halusin tietää lisää! Mitä tuo ihminen kysymyksellään tarkoitti? Näpyttelin vastakysymykseni vauhdikkaasti ja jäin odottamaan vastausta. Mutta liian myöhään, selvästi kiukustunut keskustelukumppanini oli jo poissa. Näin hänet polkemassa jalkaa tietokoneensa vieressä, kenties kostonhimoisesti ja vimmaisin kädenliikkein repimässä ex-poikakaveriensa kuvia: Olette kaikki sikoja!

Jäin pohtimaan asiaa. Yritin kaivella aivojeni sopukoista kauan sitten unohduksiin vaipunutta signaalia; jossain siellä sen täytyi olla! Tässä oli jotain etäisesti tuttua: "avoin suhde on pettämistä". Olinko joskus itse ajatellut näin? Rutistin otsani kurttuun. Mutta juuri kun luulin saavuttavani ajatuksen lähteen, juuri kun olin muistavinani kauan sitten käydyn keskustelun ihmisen kanssa jota en enää muista, se katosi. En kerta kaikkiaan kyennyt muistamaan yhtä ainoaa aiemmin elämässäni muodostamaani loogista päättelyketjua sen tueksi, että avoin suhde olisi pettämistä. Ja unohdukseeni saattoi olla vain yksi syy: tuota loogista päättelyketjua ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan olemassa. Kyseessä on ajatusvirhe, aivopieru, periaate, eli tarkistamaton ja muualta kopioitu ajatus johon tukeudutaan koska asian omakohtainen pohdiskelu tuntuu liian työläältä. 

Tarkistin sanakirjasta: pettämisen synonyymi on petos. Ja pettämisen vastakohta on rehellisyys. REHELLISYYS! Voi kun saisin tuon viimeisimmän valokuvien silppuajan istutettua hetkeksi eteeni. Kysyisin häneltä tätä: kuinka monta kertaa olet jättänyt kertomatta poikaystävällesi asioita, joista tämä olisi saattanut olla kiinnostunut kuulemaan? Kuinka monta kertaa olet suoranaisesti valehdellut hänelle, kertonut valkoisen valheen? Oletko koskaan itse pettänyt, tai onko sen kaltaisia ajatuksia käynyt mielessäsi, mutta olet kätkenyt ajatuksesi paitsi poikaystävältäsi, myös itseltäsi? 

Avoimessa suhteessa on oltava rehellinen paitsi puolisolleen, myös itselleen. Puolison luottamuksen pettäminen kuulostaa järjettömältä! Miksi pettäisin puolisoani kun rakkautemme on niin suurta? Miksi jättäisin mitään kertomatta, miksi luopuisin tästä avoimuuden tilasta edes hetkeksi? Miksi myrkyttäisin itseäni epärehellisillä ajatuksilla? Minun on oltava itselleni ultra-rehellinen. 

Kuinka rakastankaan Wikipediaa:

"Uskottomuus tarkoittaa parisuhteen tai polyamorisen suhteen ulkopuolista seksuaalista suhdetta, pettämistä. Uskottomuuden paljastuttua voidaan päätyä eroon. Avoimessa suhteessa molemmat/kaikki osapuolet saavat harrastaa ulkopuolisia seksisuhteita, eikä tätä katsota pettämiseksi." – Wikipedia