Tabu tuoreessa lapsiperheessä

Lapsen odotusaika koettelee perheitä hyvin eri tavoin. Osalla naisista hormonit hyrräävät ja into parisuhdeseksiin jopa vilkastuu raskausaikana. Tyypillisempää kuitenkin lienee, että seksikerrat hiljalleen vähenevät ja loppuvat kenties kokonaan. Seksi ei ehkä käy edes mielessä. Kun sitten lapsen synnyttyä tuore äiti hiljalleen toipuu synnytyksestä ja elää useamman kuukauden symbioottista suhdetta vauvan kanssa, unohtaen itsensä, uhraten yöunensa, henkisen tasapainonsa ja hyvinvointinsa, kaikki liikenevät voimavarat kanavoituvat yksinkertaiseen arjessa selviämiseen ja palautumiseen. Lasta edeltäneet vapaa-ajanvieton muodot ovat vain kaukainen haave, eikä niihin liikenisi energiaakaan. Ja nyt kuvailin tilannetta keskimäärin. Koliikkilapset ja muut ylimääräiset haasteet sitten vielä erikseen. 

Samaan aikaan tuoreen lapsiperheen isä, seksuaalisesti aktiivisimmassa elämänvaiheessaan elävä mies saattaa löytää itsensä oudosta välitilasta, jossa ymmärtää perheen äidin tukemisen merkityksen, mutta samalla mittailee omaa tuskaansa ja sietokykyään seksittömässä suhteessa elämiseen. Milloin seksistä, tai paremminkin sen uupumisesta on soveliasta puhua? Viikon, kuukauden, vai vuoden jälkeen? Ja jos lapsen syntymän myötä kehittyvä seksitön vauva-arki vaikuttaa maistuvan toiselle liiankin hyvin, miten siihen tulisi suhtautua? Isäksi tulemisen autuus ja onni saattavat pitkittyvän seksittömän horrostilan myötä kääntyä turhautumiseksi ja joko yksin tai yhdessä käytäväksi pohdinnaksi: mikä meissä on vikana, kun tämä on näin vaikeaa ja raskasta? Miksei tästä kerrottu neuvolassa mitään? Miten kaveri tästä helvetistä selvisi? Käsi ylös: kuinka moni tietää lähipiiristään tuoreita lapsiperheitä, joita on koetellut parisuhdekriisi ennen lapsen ensimmäistä ikävuotta? Kuinka moni tietää parisuhteita, jotka ovat päätyneet eroon, kesken ”vauvaonnen”?

Monessa Afrikan maassa lapset kutsuvat äidikseen kaikkia niitä naisia, joilla on jonkinlainen hoivasuhde häneen. Äiti saattaa olla lapsen synnyttänyt nainen, lasta imettävä nainen, sisko, täti, tai naapuri. Lapset kiertelevät vapaasti talosta taloon koko kylässä, ovat tervetulleita kaikkialle ja kokevat syvää ”johonkin kuulumisen tunnetta”. Jokainen kyläläinen auttaa lapsen kasvattamisessa ja tästä on tietysti monia ilmeisiä hyötyjä myös vanhemmille. Käytännössä koko perhettä tuetaan huolehtimalla lapsesta kollektiivisemmin. Perhekäsitys on luonnollisempi ja muut ihmiset kuuluvat elämään, monin eri tavoin. Miksi meillä pitää selvitä kaikesta yksin, hammasta purren?

Omistamiseen keskittyvässä kulttuurissamme lähdemme siitä olettamuksesta, että meidän elämäntapamme, suljetut suhde- ja perhekäsityksemme olisivat ihmisluonnolle ominaisia ja universaaleja. Kipuilemme kun luonnoton asetelma tulehtuu ja aiheuttaa ongelmia parisuhteelle. Kuvittelemme olevamme heikkoja ja jollain tavalla poikkeavia kun emme kestä sitä, mitä kaikki muutkin ovat läpikäyneet. Päättelemme olevamme ongelmiemme kanssa yksin, sillä emme ole kuulleet kenenkään puhuvan tällaisista asioista. Asiaa ei auta ikävä taipumuksemme piiskata toisiamme läpikäymään samat tuskat ja kivuliaat kokemukset mitkä itsekin olemme kokeneet. Telaketjuäidit ja -isät kurmuuttavat heikompiaan verkon keskustelufoorumeilla: ”Älä valita!" 

Lapsiperheitä koettelevat, parisuhteita rasittavat ja kaatavat haasteet ovat todellisia siitä huolimatta, ettei niistä puhuta, eikä niistä ole mainintaa neuvolasta saaduissa esitteissä. Vaikkei kriisi johtaisi eroon, eikä parisuhteessa koettaisi syrjähyppyjä, saattaa kokemus rasittaa parisuhdetta pahastikin. Milloin tuoreita lapsiperheitä mietityttävät aiheet, kuten sietäminen, kestäminen ja jaksaminen saisivat seurakseen positiivisempia ulottuvuuksia ja miten muut ihmiset voisivat auttaa perheonnen säilyttämisessä?

Vieraissa, osa 2

Vieraissa-blogikirjoitukset ovat vierailevien kirjoittajien avautumisia avoimesta suhteestaan. Seuraavan kirjoituksen takaa löytyy perheellinen, avoimessa suhteessa elävä nainen. 

1. Kuvaile lyhyesti avointa suhdettanne ja miten kaikki alkoi?

Meillä oli jo seurusteluaikana puhetta siitä, että ottaisimme jonkun suhteemme ulkopuolisen ihmisen sänkyymme. Lähinnä nämä puheet liittyivät mieheni fantasioihin, mutta kiihottivat kyllä minuakin. Alkuun tuntui kyllä hivenen oudolta, että hän halusi jakaa minua muiden kanssa sillä itse olin hyvin perinteisten arvojen kannattaja. Olen tosin aina ollut jokseenkin vapaamielinen ja villi ja fantasioinut ryhmäseksistä jne. Mutta en osannut ajatella sen sopivan parisuhteeseen saatikka avioliittoon.

Muutaman vuoden jälkeen teimme sitten sen, että lähdin omalle seikkailulleni vieraan miehen luokse. Tämä koko prosessi oli siis yhdessä sovittu ja kaikesta keskusteltiin avoimesti. Hieman hullulta se tuntui - mutta myös todella hauskalta ja makealta. Miehelleni tämä oli kova kokemus ja hän paini omien tunteidensa ja himojensa ristiriidassa. Sillä vaikka se tuntui periaatteessa hullulta ja jopa pahalta niin samalla se myös kiihotti ihan älyttömästi ja siksi tähän lähdettiinkin – vähän riskillä myös. Mottomme oli tavallaan se, että jos haluaa jotain saada pitää myös jotain antaa – ja se on toiminut.

Myös minulle tämä ensimmäinen kokemus oli aikamoinen tunteiden myllerrys. Toiselta mieheltä saatu huomio imarteli ja pisti omankin pääkopan sekaisin. Toisaalta kummastelin mieheni suurta kiihottuneisuutta. Aika nopeasti pääsin kuitenkin taas normaalielämään kiinni. 

Näitä suhteita oli alkuun aika harvoin, ehkä noin kerran vuodessa. Nykyään tuntuu siltä, että suhteiden määrä on nousussa ja puhutaan paristakin vuodessa ja olemme lisäksi tekemässä uusia aluevaltauksia. Olemme pitkään haaveilleet ja yrittäneet järjestää 2m1n kuviota, mutta se ei vaan ole onnistunut. Nyt meitä on alkanut kiinnostamaan myös toiset pariskunnat.

Toistaiseksi meidän avoin suhteemme on siis ollut sellainen, että minä olen saanut seikkailla mutta mies ei. Tämä siksi, että miehestä seikkailuni ovat aina olleet äärimmäisen kiihottavia ja stimuloivia mutta minusta taas miehen seikkailut lähinnä tuntuivat jo ajatuksenkin tasolla tosi pahoilta eivätkä lainkaan kiihottavilta. Nyt tilanne on se, että minäkin olen alkanut kypsymään ajatukseen siitä, että myös mieheni voisi olla toisen naisen kanssa ilman, että se vahingottaisi suhdettamme tai tunteita.

2. Miten arvelet avoimen suhteen vaikuttaneen elämääsi?

Se on tuonut ihan älyttömästi väriä elämään. Se tuo pilkettä silmäkulmaan ja toimii hyvänä stimulaationa pitkässä parisuhteessa. En oikeastaan enää voisi ajatella elämää ilman tätä tietynlaista vapautta. Joskus meillä on ollut pidempiä kausia jolloin oikein mitään ei ole tällä seikkailun saralla tapahtunut ja silloin on kyllä vääjäämättä makuuhuoneessakin ollut hiljaista. Meidän suhteemme tuntuu kaipaavan vähän ylimääräistä virikettä jotta se syttyy aina uudelleen roihuun.

3. Mitkä ovat pelisääntönne?

1. Olemme avoimia toisillemme. Kerron aina miehelleni mitä puuhailen ja kenen kanssa. Jos olen lähdössä tapaamaan jotain miestä on oma mies tietoinen tästä. Ei salailua vaan avoimuutta. 

2. Nämä seikkailut on myös tehtävä salassa muulta perheeltä ja tutuilta.

3. Emme tee mitään mikä tuntuu pahalta tai väärältä. Menemme askel askeleelta, juuri niin miten tuntuu hyvältä. Kuuntelemme toisiamme.

4. Miten perhe-elämän ja seikkailujen yhteensovittaminen on sujunut?

Se on haasteellista, sillä aina on keksittävä jokin syy miksi on poissa. Selityksen on oltava sellainen, joka toimii kaikille.

Harvoin on aikaa ja mahdollisuuksia harrastaa näitä juttuja ja se on varmasti se yksi syy, miksi emme yhdessä ole vielä päässeet seikkailemaan. Muutamia järjestettyjä yrityksiä on ollut mutta tällöin etukäteen sovittu seura onkin sairastunut, vetäytynyt jostain muusta syystä tai seuraa ei vain ole löydetty.

5. Jos saisit esittää yhden toiveen, joka helpottaisi avoimessa suhteessa elämistä, mikä se olisi?

Se, että avoin suhde olisi julkisesti hyväksyttyä, eikä tuomittava juttu. Monet eivät edelleenkään tunnu ymmärtävän avointa suhdetta – eivät edes jotkut tapaamani miehet.