Vieraissa-blogikirjoitukset ovat vierailevien kirjoittajien avautumisia avoimesta suhteestaan. Kukkanen-nimimerkin takaa löytyy nuori, polyamorisessa suhteessa elävä nainen.
Mitkä ovat mielestäsi polyamorisen suhteen parhaat puolet?
En ole ollut muissa polyamorisissa suhteissa; jokainen suhde on omanlaisensa, joten kerron vain omakohtaisesti meidän polyamorisen suhteemme parhaat puolet. Avoimuus, syvä tunneyhteys, henkinen kasvu ja sen jatkuva mahdollistuminen, luottamus, suuri vapaudentunne, mikä saa vain rakastamaan toista lisää (hän on niin ihana, että antaa elää omaa elämääni eikä yritä kahlita mua). Sekä seksielämämme, mikä sekin liittyy sikäli polyamoriaan, että suhteesta ei muodostu "vankilaa" vaan intohimo on aitoa ja kumpikin tietää, että toinen haluaa olla tässä vapaasta tahdostaan (näin on toki myös hyvissä suljetuissa suhteissa mielestäni).
Mikä polyamorisessa suhteessa elämisessä on vaikeinta?
Tällä hetkellä ajankäyttö :D Kunpa vuorokaudessa ois enemmän tunteja. On niin paljon ihania ihmisiä, joihin haluais tutustua jollain tavalla. Tyydyn olemaan onnellinen siitä, että he ovat, vaikken kaikkiin mahtaviin ihmisiin pääsekään tutustumaan omakohtaisesti. Alkuvaiheessa polyamoriaa mustasukkaisuus nousi pintaan ja siinä oli käsittelemistä -ei olla silti koettu sitä ongelmaksi, se vain oli osa prosessia ja henkistä kasvua, ja vaikeiden tunteiden läpikäymisestä on syntynyt jotain kaunista -syvempi suhde itseeni ja kumppaniin, kuin mitä koskaan aiemmin mulla on ollut.. Kumpikin oltiin aivan untuvikkoja polyamorian maailmassa, on ollut ihanaa kasvaa tähän yhdessä. Vaikka yllättävän helposti lopulta polyamoriaan siirtyminen kävi; alusta asti tää tuntui luontevalta, ja siltä mitä oon aina pohjimmiltani halunnut.. Joten esim. mustasukkaisuuden näin mielen muurina, minkä ylitse voi kiivetä tai purkaa sen kivi kiveltä, en esteenä ;) Uskon, että paljon on asenteesta kiinni.
Mitkä ovat pelisääntönne?
Polyamorisia suhteita on monenlaisia, suljettuja ja avoimia. Meillä on avoin polyamorinen suhde, eli kummallakin on täysi vapaus mennä ja tulla, tapailla ihmisiä, harrastaa seksiä ja rakastua. Ei haluta lapsia, yhdessä asumista, yhteistä tiliä. Tässä on 2 vahvaa ihmistä, jotka tukevat toisiaan ja saavat toisistaan parhaita puolia esiin. Rakkautta on rakastaa -ei toista itselleen varastaa. Rakkautta on hyvää suhdetta vaalia, omaakin elämäänsä elää, eikä kaikkea yhteiseksi haalia. Sääntömme ovat: Ehkäisy ehdottomasti (kondomi!) muiden kuin toistemme kanssa (ellei suhde vakiintuisi ja ehdoton luottamus + puhtaat testitulokset), avoimuus (=kerromme etukäteen oma-alotteisesti, kun menemme treffeille jonkun kanssa ja myös jälkikäteen pääpiirteittäin mitä tapahtui, toinen voi kysyä niin paljon lisää kuin haluaa. Avoimuudesta kerromme myös uusille deiteille, sekä polyamorisuudesta, ei aina ekatreffeillä, mutta jokatapauksessa aika pian).
Mitä muuta koet saaneesi polyamorisesta suhteestasi seksin lisäksi?
Heh, tämä kysymys naurattaa hieman, koska olen saanut polyamoriasta lähes kaikkea muuta kuin seksiä (toki sitäkin)! Ennen kaikkea tämä on ollut matka itseeni, ja itseni hyväksymiseen, rakastamiseen. Olen löytänyt myös ihania ihmisiä, ystäviä, suhde miesystävääni on syventynyt huimasti, olen saanut itseluottamusta ja taistellut yhteiskunnan normeja vastaan, saanut muitakin availemaan kaappejaan ja lukkojaan, tehnyt siis "maailmanparannusta" pienenpienin teoin, sanoin.. Eli kyllä polyamoriassa mulle kaiken kaikkiaan henkinen puoli on ollut merkittävämpää, kuin fyysinen! Fyysisesti olen saanut seikkailla ja fiilistellä mielihalujani, toimia spontaanisti, ihastua, saada kokemuksia jotka yksiavioinen suhde olisi sulkenut pois. Kasvanut seksuaalisesti ja oppinut myös, että seksiä ei tarvii harrastaa paljoa muiden kanssa vain "koska voi", polyamorinen voi olla sinkkunakin tai jos ei tapaile muita koko ajan, jos ajatusmaailmaltaan ja periaatteiltaan on poly.
Kenelle suosittelisit polyamorista suhdetta ja kenelle et?
Luulin itse olevani liian mustasukkainen polyamoriaan. Mutta enpäs ollutkaan! Joten en voi sanoa, ettei polyamoria sopis mustasukkaisille; päinvastoin siitä voi päästä yli. Oleellisinta on, että haluaa kasvaa, uskaltaa kohdata vaikeita asioita. Empatiakyky, vuorovaikutustaidot, omien rajojen tiedostaminen. En voi varsinaisesti suositella polyamoriaa tai monosuhdetta kellekään; jokaisen on hyvä omassa päässään pohtia, mikä juuri Sinulle sopii, juuri tässä elämäsi vaiheessa ja tilanteessa? Ja on lupa muuttuakin. Itekään en vanno mitään. Musta jokaisen ois hyvä opetella itsetuntemusta ja mitä haluaa elämältä ja suhteiltaan. Yksiavioisen suhteenkin pitäis olla tietoinen päätös, ei vain virran mukana oletusten mukaan menemistä ;) Vaan jokaisen ois hyvä osata perustella itselleen (miksei muillekin), miksi on juuri sellaisessa suhteessa kuin on, sen ihmisen kanssa jonka kanssa on. Mielestäni silloin suhde on aika hyvällä pohjalla. Mutta valitettavan moni nykyäänkin vaan "ajautuu", eikä tiedosta, ajattele kriittisesti, tarkastele maailmaa uteliaasti..
Kuvaile lyhyesti elämänfilosofiaasi, joka on johtanut polyamoriseen suhteeseen.
Olen kyseenalaistanut lapsesta asti. Osittain pakon edessä, koska lapsuusympäristöni oli vaikea; en voinut luottaa mihinkään, oli siis pakko kyseenalaistaa ja pohtia ratkaisuja. Aloin kyseenalaistaa myös ydinperhe-ajatusta. Kuitenkin vasta yli parikymppisenä ajatukseni konkretisoituivat sanoiksi ja teoiksi. Sitä ennen olin kriiseillyt ja ihmetellyt esim. miksi olen rakastunut kahteen ihmiseen samaan aikaan, vaikka kaikkialla sanotaan, että vain yhtä voi rakastaa? Olin vihjaillut jotain polyamoriaan viittaavaa exilleni, mutta eivät lämmenneet ajatuksille. Nykyinen kumppani sen sijaan lämpesi, hän ymmärsi minua ja oli avarakatseinen, totesi itsekin, et tämä on sittenkin meille sopivampi suhdemuoto. Oltiin ensin vapaassa suhteessa, mutta se tuntui meille valheelliselta, koska meillä seksiin liittyy aina jonkin sortin tunteita (vähintäänkin halua ja uteliaisuutta, mutta mitä syvemmät tunteet, sen paremmaksi ollaan seksikin koettu). Joten syvällisten pohdintojen päätteeksi päädyttiin polyamoriaan -vaikkei silloin tiedetty vielä nimeä sille, sovittiin omat pelisääntömme ja että muihin rakastuminen on myös ok. Sitten vasta löysin polyamoria-termin. Ollaan tosi onnellisia näin :) En vaihtais miestä, enkä suhdemuotoa ;D Rakkaita tulee sen verran, kuin on tullakseen. Tällä hetkellä olen ihastunut erääseen naiseen -saa nähdä mitä siitä kehkeytyy, mutta koen hänet "sielunsiskoksi", koen rakastavani vaikkei olla edes harrastettu seksiä perinteisessä mielessä vielä. Yksi hyvä puoli on myös se, että poly-vanhuksina ei tarvitsisi olla niin yksin. Ystäviä, rakkaita ympärillä, ja voisi lohduttaa toinen toisiaan jos joku jää kelkasta.. Mut en tiedä, mitä tuleman pitää; tämä on kuitenkin haaveeni. Haaveeni olisi, että ihmiskunta olisi sovussa keskenään, rakkaus olisi vapaampaa. Mutta se lähtee siitä, että jokainen pääsis sopuun itsensä kanssa -sillä matkalla ei tarvitse onneksi olla yksin, vaan voi hakea ja pyytää tukea kanssaihmisiltä ja kukin tehdä muiden elon hieman mukavammaksi. Jokainen käy kuitenkin henkisesti läpi isojakin asioita; jokaisella omat tuskansa, joten ei tehdä elämää yhtään sen vaikeammaksi, eihän :)? Toki myös kärsimyksestä tulee kasvua. Mutta kärsimystä uskon tulevan jokaisen kohdalle ihan riittävä määrä luonnostaankin, ei sitä tarvitse muiden tietentahtoen lisätä. Sen sijaan kanssaihmiset voivat toimia peileinä omaan sisimpäämme, auttaa itsetuntemuksen löytämisessä ja itsensä kanssa sovinnon tekemisessä & ystävyyden solmimisessa. Mielestäni jokaisen ois hyvä opetella rakastamaan itseään, edes jotakuta kanssaihmistä ja universumia ylipäätään. On kaunista kokea olevansa yhteydessä, vuorovaikutuksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti