sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Avoin suhde kiinnostaa


Blogini on ensimmäisen viikkonsa aikana kerännyt tuhat lukijaa. Avoin suhde on selvästi aihe joka kiinnostaa. Aiheita ja näkökulmia on paljon. Olen viimeistelemässä kirjoituksia kommunikaation merkityksestä, säännöistä, henkisestä kasvusta, sekä mustasukkaisuudesta. Lisäksi ajatuksissani on tehdä lisää helppolukuisia listoja ja koosteita vinkeistä. Kirjavinkkejäkin on tulossa lisää. Miksei Suomessa saa 2010-luvulla elää avoimesti avoimessa suhteessa? Tämäkin kiinnostaa aiheena. Osa kirjoituksista syntyy spontaanimmin prosessissa, oivalluksina elävästä elämästä. Lisää on siis luvassa.

Blogini tarkoitus on nostaa esille sitä tosiasiaa, että avoin suhde kiinnostaa monia ja monella eri tavalla. Blogini voi auttaa pariskuntia avaamaan keskinäistä keskustelua ja rohkaista ensimmäisiin kokeileviin askeliin. Miehesi tai naisesi ei ehkä olekaan yliseksuaalinen, kieroon kasvanut tai ehdottamassa jotain joka automaattisesti johtaisi suhteen tuhoon. Näitä ajatuksia tukemaan olen ajatellut, että pyydän blogiini vierailevia kyniä (vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa vieraissa käyviä kyniä?) kertomaan oman tarinansa ja näkemyksensä avoimesta suhteesta, sen hyvistä ja huonoista puolista. Swingerit, monenkirjavat parinvaihtajat, cuckold-parit, polyt ja muut avoimen suhteen variantit saavat jatkossa näkyvyyttä blogissani sekä miehen, että naisen näkökulmasta. Jos juuri sinua kiinnostaisi anonyymisti kertoa tarinasi avoimesta suhteestasi muille, voit sen tehdä laittamalla sähköpostia osoitteeseen avoinavioliitto@gmail.com. Kaikki yhteydenotot käsittelen luottamuksellisesti.

Lisäksi olen pyytänyt vaimoani kirjoittamaan omia ajatuksiaan blogikirjoitukseksi. Lisää avoimuutta on siis luvassa kirjoitteluunkin. :)

1 kommentti:

  1. Casino Finder (Las Vegas) - MapYRO
    Compare reviews, photos and directions to Casino Finder (Las Vegas) in 인천광역 출장안마 Las 영주 출장안마 Vegas, NV. $30 남양주 출장샵 Free 평택 출장샵 $25 No 이천 출장안마 Deposit Bonus Code & $20 Deposit Match Bonus!

    VastaaPoista