Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelko. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Avoimuus ruokkii avoimuutta


Haluan kiittää kaikesta saamastani palautteesta, sitä on tullut mukava määrä – positiivista palautetta ja risujakin. Niitä, jotka ovat sähköpostitse kyselleet minulta neuvoja parisuhteeseensa olen vastauksessani muistuttanut, etten suinkaan ole parisuhdeterapeutti, eikä minulla mielestäni ole kompetenssia neuvomaan ihmisiä parisuhteiden monimutkaisissa karikoissa. Olen luonut blogin, jossa avaan ajatuksiani avoimesta suhteesta, sen hyvistä ja huonoista puolista, sillä olen kokenut, että sellainen maailmasta puuttuu. Näkökulmat, ajatukset ja oivallukset ovat omiani ja jaan blogissani myös muualta tekemiäni löytöjä, sekä mahdollistan muiden avoimessa suhteessa elävien upeiden ihmisten jakaa ajatuksiaan niitä vähääkään ohjailematta. Ilokseni olen saanut huomata, että blogissani käydään varsin vilkkaasti ja että useat vierailijat ovat löytäneet blogini googlaamalla ja hakemalla yleistä tietoa avoimesta suhteesta. Ihmisiä aihe selvästikin askarruttaa ja se on mielestäni erittäin hyvä asia. Jos avoin suhde kiinnostaa juuri sinua, voin sanoa ettet suinkaan ole yksin liikkeellä. Olet oikeassa paikassa.

Jonkin verran olen saanut myös negatiivista, haastavaa ja kyseenalaistavaa palautetta ja sellainen on toki myös tervetullutta. Kun tiedän kuinka pientä toisinajattelijoiden ryhmää edustan, olisi erikoista jos satunnaisia älähdyksiä syntyisi. Aamuyöstä kirjoitetut tarkoitushakuisen vastahankaiset palautteet olen jättänyt huomiotta, samoin kuin sellaiset, joissa ensin vakuutellaan blogitekstini tulleen luetuiksi, mutta sitten todistetaan asian olevan toisin palautteen seuraavassa väittämässä. On erikoista, kuinka heikosti perusteltu kritiikki voimaannuttaa ja luo uskoa itse asiaan: refleksinomaisesti paiskaistu, ankkuroimaton väittämä kalpenee aina perustellumman pohdinnan rinnalla, etenkin jos sen eteen tehty ajattelutyö on omaa. Tekstieni kritisoijia haluan muistuttaa siitä, ettei teidän tarvitse elämässänne harkita avointa suhdetta jos se tuntuu vieraalta. Blogini tekstit on kirjoitettu vertaistueksi niille, joita avoin suhde kutsuu, tai joita aihe jossain määrin kiinnostaa. Uskon, että moni kokee elävänsä tämän asian suhteen eräänlaisessa ristiaallokossa: aihe kiinnostaa, mutta myös pelottaa. Pelkääminen ei ole väärin, mutta pelossa toimiminen lisää virhearvioiden määrää. 

Keskustellessani muiden avoimessa suhteessa elävien kanssa, päätyvät keskusteluaiheet usein kiertämään samoja teemoja: parisuhteen sallivaa rakkautta, sekä kaiken läpäisevää rehellisyyttä ja avoimuutta. On jotenkin hullua, että kun varautuneisuus ja pidättyväisyys katoavat, toisen avoimessa suhteessa elävän ihmisen oppii tuntemaan varsin nopeasti ja paremmin kuin lähisukulaisensa tai pitkäaikaisen ystävänsä. Näin käy aina. Kun ympäristö sen sallii, henkilökohtaisen seksuaalisuuden syvimmän olemuksen paljastaminen auttaa avaamaan myös muita verhottuja puolia. Avoimuus ruokkii avoimuutta, eikä saavutetusta lopulta enää halua tinkiä: sitä huomaa tulevansa hieman allergiseksi takakireälle keskustelulle, jota leimaa korostettu sovinnaisuus ja pinnan alla piileskelevä pelko. Varautuneessa ympäristössä käytävä keskustelu saattaa olla hyvinkin ponnekas, mutta ytimeltään turha. Kun ajaudun tällaiseen keskusteluun, toivon sen päättyvän pian ja huomaan hamuilevani heittoistuimen kahvaa. 


Olen saanut usean palautteen mukana myös toiveita ja ideoita aiheista joista voisin kirjoittaa. Näihin olen ajatellut pureutua seuraavaksi. Kirjoitusaiheita pohdiskellessani toivotan blogini lukijoille avomielistä ja lämmintä kesää!

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Mustasukkaisuuden anatomia


Kuulin juuri erään julkisuuden henkilön haastattelun, jossa käsiteltiin mustasukkaisuutta. Julkimon mukaan suhteessa kuuluu olla mustasukkaisuutta, sillä se on varma merkki rakkaudesta. Ilman toista ei ole toista. Tavallaan olen samaa mieltä, mutta ajatus on vielä kesken. On mielestäni tärkeää, ettei mustasukkaisuudella pyhitetä toimintaa. Ikävien tai häiritsevien tunteiden kokeminen on normaalia, eikä niiden läpikäyminen ole väärin. Mutta niiden pohjalta toimiminen voi olla väärin. Hyvinkin väärin. Eikö riitä, että tunteen tuntee tietoisesti ja käsittelee sen läpikotaisin itsekseen ja puolisonsa kanssa? Mustasukkaisuus nimittäin ei ole tunne, vaan se on sarja erilaisia tunteita: surua, pelkoa, epätoivoa, arvottomuutta, vihaa, kiukkua, itseinhoa, ahdistusta… Ehkä et olekaan mustasukkainen, vaan pelkäät jotain?

Olen aiemmissa suhteissani kokenut paljonkin mustasukkaisuutta. Olen itse ollut mustasukkainen ja saanut kokea miltä mustasukkainen puoliso tuntuu. Kun eräässä aiemmassa suhteessani petin puolisoani ja tunnustin tämän hänelle, hän suuttui silmittömästi ja riehui pitkin asuntoa. Kun tilanne lopulta oli ohi ja rauha palasi maahan, hän myönsi ettei oikeastaan tiedä miksi riehui. Hän toimi niin koska ajatteli, että niin tilanteessa kuului tehdä. Kulttuurissamme piileviä uppiniskaisia ja virheellisiä käytösetikettejä toteutetaan lihasmuistilla, punnitsematta niitä sen tarkemmin. Tietyissä tilanteissa ympäristömme sallii (tai melkein vaatii), että aikuisen tulee valahtaa viisivuotiaan tasolle ja hajottaa astioita. Olisi peräti outoa jos niin ei tapahtuisi.

Kaikki tunteet kuuluvat avoimeen suhteeseen. Ne ikävätkin. Keskustelemme vaimoni kanssa pienistä pistoista, joita tunnemme sydämissämme edelleen, tietyissä tilanteissa. Kun asian sanoo ääneen, pääsee sen otteesta jo osin vapaaksi: nyt tunne on molempien tiedossa ja toinen voi empaattisesti toimia kuuntelevana korvana. Mustasukkaisuuteen liittyvä tunne on kuin työmaasta huomauttava liikennemerkki: huomaa minut – täällä olisi hieman työstettävää. Ja tuota työmaata pystyt työstämään vain sinä, se työ ei kuulu kenellekään muulle. Ja taas päästiin kiinni siihen henkiseen kasvuun. Siitähän tässä on kyse.

Pienenä harjoituksena voi kokeilla palaamista tilanteeseen, jossa on viimeksi kokenut mustasukkaisia tunteita. Itseään voi tarkastella ikäänkuin ulkoapäin, empaattisesti ja myötätuntoisesti. Tunnekuohuihin saa etäisyyttä, kun ne havaitsee tietoisesti. Miksi tunsit niinkuin tunsit? Mikä on perimmäinen syy tuntemukselle? Tunteen läpikäyminen on ihan ok. Kaikki on hyvin.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Hyvä paha avoin suhde



Kuten arvata saattaa, avoimeen suhteeseen liittyy myös hankalia asioita. Vaikka peli tehtäisiin selväksi sen suhteen, että oma parisuhde on ja pysyy keskiössä, ajaudutaan (tai ainakin me olemme ajautuneet) monesti tilanteisiin missä toinen tai molemmat ovat tunteneet olonsa epämukaviksi. Emme ole mustasukkaisinta sorttia, mutta emme ole niiltäkään tunteilta välttyneet. Olemme kokeneet jännitystä, ahdistusta, pelkoa ja surumielisyyttäkin.

Jos joku väittää että avoin suhde on pelkkää nautiskelua ja iloista auringonpaistetta, kannattaa ottaa askel taakse ja poistaa varmistin. Jos olet normaali ihminen normaalilla tunnepotentiaalilla, tunnekuohuihin ja ikäviin yllätyksiin kannattaa varautua. Voit yllättyä itsekin tunteista, joita uusi ennalta-arvaamaton tilanne herättää. On toki ymmärrettävää, että swingereille tarkoitetuilla sivuilla elämäntyyliä mainostetaan kaunopuhein ja korusanoin. Haluavathan swingerit uusia harrastajia mukaan. Vaihtelu virkistää, swingeriäkin. Kaikkeen ei mitenkään pysty varautumaan, sillä yllätyksiä ja pahaa fiilistä saattaa tulla juuri niiltä muilta ihmisiltä: jokin ennakoimaton teko, tai tekemättä jättäminen, etenemistapa, sanottu asia tai pieni aukko sosiaalisessa älyssä saattaa olla se joka heiluttaakin sinunkin venettäsi. Ja jos kumppani ahdistuu jostain, vaikuttaa se vääjäämättä koko suhteeseen.

Jo aiemmin peräänkuuluttamaani hyvää kommunikaatiota ei voi liiaksi korostaa. Puhuminen on tärkeää. Jos suhteessanne on kommunikaatio kunnossa, ettekä pelkää pieniä kolhuja, vaan otatte pienet parisuhdekuprut haasteena, suhtaudutte myönteisesti henkilökohtaiseen henkiseen kasvuun ja näette asiassa enemmän plussia kuin miinuksia, voi avoin suhde olla juuri teitä varten, hyvine ja huonoine puolineen. Ja ainahan on mahdollista pitäytyä perinteisessä monogamisessa suhteessa, sen hyvissä ja huonoissa puolissa. 

lauantai 30. tammikuuta 2016

Vapaus nauttia elämästä


Tämä on ensimmäinen viesti blogiini. Tarkoituksenani on avautua elämästäni siltä osin, miltä kuvittelen sen poikkeavan mainstreamista. Ulkopuolisen silmin arkeni saattaa näyttää hyvinkin normaalilta: on perhe, hyvä työ, kaunis koti, terveelliset elämäntavat ja rakastava vaimo. Mutta harva – tuskin kukaan – tietää, että elämme vaimoni kanssa tietynlaista kaksoiselämää, emmekä toistaiseksi ole kertoneet tästä elämämme toisesta puolesta juuri kenellekään. Me nimittäin elämme eräänlaisessa vapaassa suhteessa, eli harrastamme seksiä suhteemme ulkopuolisten ihmisten kanssa. Uskon että kokemuksistamme, käymistämme keskusteluista ja niistä seuranneista oivalluksista saattaisi olla hyötyä muillekin. Ehkä kirjoitukseni auttavat umpikujaan ajautuneita pariskuntia, tai itseään etsiviä ja hämmentyneitä yksineläjiä. Vaikka voisi kuvitella että vapaampi suhtautuminen seksuaalisuuteen olisi pelkkää huvia ja nautiskelua, on se ennenkaikkea henkilökohtaista henkistä kasvua, suuria oivalluksia ja väliin kipuakin. Näistäkin ajattelin blogissani avautua. Kirjoitettavaa kyllä riittää. 

Meillä on suhteemme alusta asti ollut hyvin avoin ja avarakatseinen parisuhde: olemme rohkeita rakkaudessa ja puhumme läpi kaikki pelkomme. Ei ole olemassa niin hankalaa asiaa, josta emme olisi valmiita keskustelemaan. Ja kun kaksi aikuista ihmistä pelottomasti lähti syvimpiä ajatuksiaan avaamaan, varsin pian ruodimme myös sitä tosiasiaa, että halusimmepa sitä tai emme: muut ihmiset kuuluvat elämäämme. Vaikka suhteemme alussa olimmekin täysin toisiimme uppoutuneita, olimme varmoja siitä että olisi vain ajan kysymys kun jommalle kummalle tulisi vastaan tilanne jossa pettäminen saattaisi käydä mielessä. Suuressa Suomalaisessa Seksikyselyssä selvisi, että 40% suomalaisista on pettänyt kumppaniaan ja lisäksi lähes 18% pettäisi, jos ei voisi jäädä kiinni. Suomalaisessa parisuhteessa pettäminen ei siis ole pelkästään mahdollista, vaan se on jopa todennäköistä. Me emme tehneet tässä suhteessa poikkeusta: me molemmat olimme pettäneet kumppaniamme aiemmissa suhteissamme ja suhtauduimme pettämiseen realistisesti: se olisi mahdollista myös jatkossa.

Mietimme, että jos kerran parisuhteessa pettäminen on niin yleistä, eikö sen demonisointi ole väärin? Mitä jos pettäminen ei olisikaan virhe, synti, syrjähyppy, häiriö parisuhteessa, vaan ennemminkin inhimillinen ominaisuus jonka tunnustamme osaksi luonnollista käyttäytymistämme? Mitä jos myöntäisimme, että on luonnollista haluta muita ihmisiä? Mitä jos olisimme rehellisiä ja myöntäisimme että on parisuhdetta rasittavaa olettaa että yksi ihminen voisi tehdä sinusta kokonaisen? Että yksi ihminen kykenisi täyttämään kaikki toiveesi ja tarpeesi. Etenkin kun maailma on täynnä muita ihmisiä, yllättäviä kohtaamisia ja ennalta-arvaamattomia tilanteita. Ja mitä jos puhuisimmekin pettämiseen liittyvistä negatiivisista tunteista ja peloista jo etukäteen, käsittelisimme ne yhdessä toisiamme tukien, rakkaudella ja molemminpuoleisen luottamuksen säilyttäen? Mitä jos ei enää tarvitsisikaan kätkeä ajatuksiaan ja tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että tekee mieli panna seksikästä työkaveria ja voisi jopa jakaa tuntemuksensa puolisonsa kanssa? Mitä jos voisi olla onnellinen toisen saamasta huomiosta ja nautinnosta? Jos puolisolleen antaisikin vapauden nauttia elämästä?

Tälle polulle me lähdimme jo vuosia sitten. Ja sen jälkeen on tapahtunut paljon mielenkiintoisia asioita.