tiistai 12. heinäkuuta 2016

Avoimuus ruokkii avoimuutta


Haluan kiittää kaikesta saamastani palautteesta, sitä on tullut mukava määrä – positiivista palautetta ja risujakin. Niitä, jotka ovat sähköpostitse kyselleet minulta neuvoja parisuhteeseensa olen vastauksessani muistuttanut, etten suinkaan ole parisuhdeterapeutti, eikä minulla mielestäni ole kompetenssia neuvomaan ihmisiä parisuhteiden monimutkaisissa karikoissa. Olen luonut blogin, jossa avaan ajatuksiani avoimesta suhteesta, sen hyvistä ja huonoista puolista, sillä olen kokenut, että sellainen maailmasta puuttuu. Näkökulmat, ajatukset ja oivallukset ovat omiani ja jaan blogissani myös muualta tekemiäni löytöjä, sekä mahdollistan muiden avoimessa suhteessa elävien upeiden ihmisten jakaa ajatuksiaan niitä vähääkään ohjailematta. Ilokseni olen saanut huomata, että blogissani käydään varsin vilkkaasti ja että useat vierailijat ovat löytäneet blogini googlaamalla ja hakemalla yleistä tietoa avoimesta suhteesta. Ihmisiä aihe selvästikin askarruttaa ja se on mielestäni erittäin hyvä asia. Jos avoin suhde kiinnostaa juuri sinua, voin sanoa ettet suinkaan ole yksin liikkeellä. Olet oikeassa paikassa.

Jonkin verran olen saanut myös negatiivista, haastavaa ja kyseenalaistavaa palautetta ja sellainen on toki myös tervetullutta. Kun tiedän kuinka pientä toisinajattelijoiden ryhmää edustan, olisi erikoista jos satunnaisia älähdyksiä syntyisi. Aamuyöstä kirjoitetut tarkoitushakuisen vastahankaiset palautteet olen jättänyt huomiotta, samoin kuin sellaiset, joissa ensin vakuutellaan blogitekstini tulleen luetuiksi, mutta sitten todistetaan asian olevan toisin palautteen seuraavassa väittämässä. On erikoista, kuinka heikosti perusteltu kritiikki voimaannuttaa ja luo uskoa itse asiaan: refleksinomaisesti paiskaistu, ankkuroimaton väittämä kalpenee aina perustellumman pohdinnan rinnalla, etenkin jos sen eteen tehty ajattelutyö on omaa. Tekstieni kritisoijia haluan muistuttaa siitä, ettei teidän tarvitse elämässänne harkita avointa suhdetta jos se tuntuu vieraalta. Blogini tekstit on kirjoitettu vertaistueksi niille, joita avoin suhde kutsuu, tai joita aihe jossain määrin kiinnostaa. Uskon, että moni kokee elävänsä tämän asian suhteen eräänlaisessa ristiaallokossa: aihe kiinnostaa, mutta myös pelottaa. Pelkääminen ei ole väärin, mutta pelossa toimiminen lisää virhearvioiden määrää. 

Keskustellessani muiden avoimessa suhteessa elävien kanssa, päätyvät keskusteluaiheet usein kiertämään samoja teemoja: parisuhteen sallivaa rakkautta, sekä kaiken läpäisevää rehellisyyttä ja avoimuutta. On jotenkin hullua, että kun varautuneisuus ja pidättyväisyys katoavat, toisen avoimessa suhteessa elävän ihmisen oppii tuntemaan varsin nopeasti ja paremmin kuin lähisukulaisensa tai pitkäaikaisen ystävänsä. Näin käy aina. Kun ympäristö sen sallii, henkilökohtaisen seksuaalisuuden syvimmän olemuksen paljastaminen auttaa avaamaan myös muita verhottuja puolia. Avoimuus ruokkii avoimuutta, eikä saavutetusta lopulta enää halua tinkiä: sitä huomaa tulevansa hieman allergiseksi takakireälle keskustelulle, jota leimaa korostettu sovinnaisuus ja pinnan alla piileskelevä pelko. Varautuneessa ympäristössä käytävä keskustelu saattaa olla hyvinkin ponnekas, mutta ytimeltään turha. Kun ajaudun tällaiseen keskusteluun, toivon sen päättyvän pian ja huomaan hamuilevani heittoistuimen kahvaa. 


Olen saanut usean palautteen mukana myös toiveita ja ideoita aiheista joista voisin kirjoittaa. Näihin olen ajatellut pureutua seuraavaksi. Kirjoitusaiheita pohdiskellessani toivotan blogini lukijoille avomielistä ja lämmintä kesää!

3 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta ja kiinnostavasta blogista.
    Elämme vaimon kanssa tällä hetkellä suljetussa suhteessa, mutta olemme vakavasti keskustelleet sen avaamisesta. Avaaminen oli vaimon ehdotus ja minä sitä ensin vastustin - ja vastustan edelleen, tosin aina vain vähemmän. Minä olen mustasukkainen ihminen ja useat menneisyyden suhteissa petetyksi tulemisen kokemukset varjostavat. Myös erilaiset pelot asiasta ovat läsnä. Koen myös pienellä paikkakunnalla asumisen ja lapsiperhearjen hankaloittavina tekijöinä. Ja vaikka olemme molemmat seksuaalisesti hyvin aktiivisia on seksielämämme hiipumassa jo pelkästään kaavamaisuuden vuoksi.

    Meillä on aina ollut keskusteluyhteyden puolesta avoin suhde, eli olemme aina pystyneet vaimoni kanssa puhumaan aivan kaikesta. Niinpä sitten kun puhe tuli suhteen avaamisesta niin keskustelu ei loppunut siihen, että sanoin ei. Aloimme puhumaan aiheesta syvällisemmin ja pohdimme, että miksi olen sitä vastaan ja miksi vaimoni on sen puolesta. Sitä kautta sitten olen yrittänyt ottaa aiheesta enemmän selvää internetin välityksellä lukemalla keskustelupalstoja (joita ei todellakaan kannata lukea mistään aiheesta jos haluaa oikeaa tietoa). Keskustelupalstoihin ja niiden trolleihin tympääntyneenä siirryin etsimään blogeja ja sinun blogisi tuli ensimmäisenä vastaan.

    Jo pelkästään omien ajatusten ja niiden herättämien tunteiden syvällinen pohtiminen ja analysointi on saanut aikaan positiivista henkistä kehitystä ja normit, joiden mukaan ja joihin minut on kasvatettu, ovat saamassa kyytiä.

    Aion todellakin jatkaa sinun blogisi seuraamista ja aion etsiä lisää tietoa myös muualta. Siihen asti, mitä olen blogiasi lukenut, on vastaan tullut useita aiheita mitä olemme pohtineet ja aiheiden käsittely on saanut minua kallistumaan avoimuuden kannalle (niin paljon, että eilen aloimme jo keskustelemaan mahdollisista säännöistä). Tiedän jo nyt, että aion lopulta antaa avoimelle suhteelle mahdollisuuden kävi siinä miten kävi vaikkakin tarvitsen tietoa vielä lisää. Toisaalta, mikään määrä luettua tietoa ei lopulta valmista tarpeeksi siihen hetkeen kun selässäsi on laskuvarjo ja on aika hypätä lentokoneesta. :)

    VastaaPoista
  2. Pitkälti samaa täällä, keski-ikäinen lapsellinen aviopari miettii näitä kuvioita. Todella avointa ja rakentavaa keskustelua ollut jo pari vuotta, siitä lähtien kun itse aloin kokea avoimuuden ja läpinäkyvyyden tärkeyden. Kokeiluja on nyt puolin toisin ja pari neuvoa on: 1) kannattaa aloittaa kevyemmällä setillä. Ekaksi kerraksi ei kannanata antaa toiselle täyttä vapaata reissua vieraan luokse. Jos se toinen onkin yllättävän hyvä kokemus ja vielä vähän yllätyksiä matkaan niin se on just sitä lentokoneestä hyppäämistä. Mieluummin aloittaisi matalammalta. 2) Ottaa selvää ja keskustelee laajemmin. Kun nyt jälkikäteen lukee näitä tekstejä ja on aloittanut omaakin blogia, tajuaa että joku muu olisi tajunnut etten ollut itse vielä valmis aloittamaan kovilla panoksilla. Mutta pikkuhiljaa tästä toivutaan ja aiheen parissa jatketaan. Toivon että tämä blogi jatkaisi, erinomaista pohdintaa! Terv perheen mies (https://beforeswinging.livejournal.com).

    VastaaPoista
  3. Olen erittäin iloinen voidessani jakaa kokemukseni täällä, nimeni on Brenda ja olin onnellisesti naimisissa. Vasta kun aviomieheni sanoi pettävän häntä, niin meistä molemmista tuli nagging parit, hän ei voinut uskoa, eikä hän myöskään luottanut sanoihini, joten jätimme avioeron, myöhemmin erotimme ja lupasimme koskaan asettamatta. Yritin pitkään siirtyä eteenpäin, mutta en voinut pysyä ilman häntä, joten aloin pyrkiä palaamaan mieheni, sitten minut ohjautui Dr.IZOYAan. Upea mies, jonka tapasin, hän rakasti loitsun ja sai mieheni palaamaan 24 tunnin sisällä. Tämän vuoksi olen täällä jakamassa tohtori IZOYAn kontaktia, tavoittamassa häntä drizayaomosolution@gmail.com kautta. Hän on todella voimakas ja erikoistunut seuraaviin asioihin ...
    (1) Kaikenlaiset rakkausloitsut. (2) Lopeta avioero. (3) Lopeta rauha. (4) Tarvitaan henkistä apua.

    VastaaPoista