Avoin suhde vs suljettu suhde

Itselleni avoin suhde ja siihen liittyvät kokemukset, keskustelut ja omakohtaiset oivallukset ovat olleet silmiä avaava matka. Se tunne, kun ymmärtää pelänneensä turhaan menettämistä, suhteen kariutumista, rakkauden vähenemistä ja etääntymistä ja löytääkin itsensä maailmasta jossa voi hengittää vapaasti ja iloita elämästä. Ilman pelkoa. Kun tämän muutoksen on kokenut omassa elämässään, ymmärtää, että lopulta kyse on henkilökohtaisesta valinnasta: joko ottaa rohkean askeleen ja kohtaa pelkonsa, mahdollistaen näin henkilökohtaisen henkisen kasvun, tai pidättäytyy vanhoissa uskomuksissaan, sulkeutuu suhteeseensa ja pyrkii parhaansa mukaan suojelemaan itseään elämän kolhuilta. 

Suljettu suhde näyttäytyy minulle tätänykyä vääristyneenä ja valheellisena myyttinä, ikäänkuin ennalta-arvattavana käsikirjoituksena, jossa sukupolvesta ja parisuhteesta toiseen toistuvat samat kirjoitusvirheet, nyrjähtäneet olettamukset ja epäloogiset juonenkäänteet joiden ilmaantumista tietävät odottaa kaikki, mutta joita kukaan ei tule kyseenalaistaneeksi. Asiaa ei auta se, että oikeastaan kaikki ympärillämme on rakennettu tukemaan tätä valuvikaista käsikirjoitusta: kristillinen parisuhdekäsitys, lainsäädäntö, sosiaaliset normit jne.

Mitä enemmän suljettuun suhteeseen saa pesäeroa, sitä selkeämmin sen heikkoudet havaitsee. Vaikka vallitsevaa parisuhdekäsitystä en pystykään heilauttamaan, se ei oikeastaan harmita ollenkaan. Sensijaan verenpaineeni saa nousemaan ihmiset, jotka henkilökohtaisia pelkojaan paeten, laiskuuttaan ja kopioituja säkeitä toistaen ripittävät ja moralisoivat niitä joilla on uskallusta poiketa valtavirrasta. 

Yksikään suhde ei ole oikeasti suljettu, yksikään ihminen ei ole saari, eikä kukaan pysty piiloutumaan siltä että ihminen luontaisesti käyttäytyy kuten käyttäytyy. Ei pysty, vaikka tekisi minkälaisia sopimuksia, lupauksia ja vannoisi valoja. Ja parasta asiassa on se, ettei asiassa ole mitään pahaa: ihmisen kehollisuus ei ole syntiä. Miksi niin on ylipäätään koskaan väitetty? Kenen etuja on ajanut se, että ihminen on vieraannutettu itsestään? Miksi elämä pitäisi elää peläten?

Vieraissa, osa 1

Vieraissa-blogikirjoitukset ovat vierailevien kirjoittajien avautumisia avoimesta suhteestaan. Kukkanen-nimimerkin takaa löytyy nuori, polyamorisessa suhteessa elävä nainen. 

Mitkä ovat mielestäsi polyamorisen suhteen parhaat puolet?
En ole ollut muissa polyamorisissa suhteissa; jokainen suhde on omanlaisensa, joten kerron vain omakohtaisesti meidän polyamorisen suhteemme parhaat puolet. Avoimuus, syvä tunneyhteys, henkinen kasvu ja sen jatkuva mahdollistuminen, luottamus, suuri vapaudentunne, mikä saa vain rakastamaan toista lisää (hän on niin ihana, että antaa elää omaa elämääni eikä yritä kahlita mua). Sekä seksielämämme, mikä sekin liittyy sikäli polyamoriaan, että suhteesta ei muodostu "vankilaa" vaan intohimo on aitoa ja kumpikin tietää, että toinen haluaa olla tässä vapaasta tahdostaan (näin on toki myös hyvissä suljetuissa suhteissa mielestäni).

Mikä polyamorisessa suhteessa elämisessä on vaikeinta?
Tällä hetkellä ajankäyttö :D Kunpa vuorokaudessa ois enemmän tunteja. On niin paljon ihania ihmisiä, joihin haluais tutustua jollain tavalla. Tyydyn olemaan onnellinen siitä, että he ovat, vaikken kaikkiin mahtaviin ihmisiin pääsekään tutustumaan omakohtaisesti. Alkuvaiheessa polyamoriaa mustasukkaisuus nousi pintaan ja siinä oli käsittelemistä -ei olla silti koettu sitä ongelmaksi, se vain oli osa prosessia ja henkistä kasvua, ja vaikeiden tunteiden läpikäymisestä on syntynyt jotain kaunista -syvempi suhde itseeni ja kumppaniin, kuin mitä koskaan aiemmin mulla on ollut.. Kumpikin oltiin aivan untuvikkoja polyamorian maailmassa, on ollut ihanaa kasvaa tähän yhdessä. Vaikka yllättävän helposti lopulta polyamoriaan siirtyminen kävi; alusta asti tää tuntui luontevalta, ja siltä mitä oon aina pohjimmiltani halunnut.. Joten esim. mustasukkaisuuden näin mielen muurina, minkä ylitse voi kiivetä tai purkaa sen kivi kiveltä, en esteenä ;) Uskon, että paljon on asenteesta kiinni.

Mitkä ovat pelisääntönne?
Polyamorisia suhteita on monenlaisia, suljettuja ja avoimia. Meillä on avoin polyamorinen suhde, eli kummallakin on täysi vapaus mennä ja tulla, tapailla ihmisiä, harrastaa seksiä ja rakastua. Ei haluta lapsia, yhdessä asumista, yhteistä tiliä. Tässä on 2 vahvaa ihmistä, jotka tukevat toisiaan ja saavat toisistaan parhaita puolia esiin. Rakkautta on rakastaa -ei toista itselleen varastaa. Rakkautta on hyvää suhdetta vaalia, omaakin elämäänsä elää, eikä kaikkea yhteiseksi haalia. Sääntömme ovat: Ehkäisy ehdottomasti (kondomi!) muiden kuin toistemme kanssa (ellei suhde vakiintuisi ja ehdoton luottamus + puhtaat testitulokset), avoimuus (=kerromme etukäteen oma-alotteisesti, kun menemme treffeille jonkun kanssa ja myös jälkikäteen pääpiirteittäin mitä tapahtui, toinen voi kysyä niin paljon lisää kuin haluaa. Avoimuudesta kerromme myös uusille deiteille, sekä polyamorisuudesta, ei aina ekatreffeillä, mutta jokatapauksessa aika pian). 

Mitä muuta koet saaneesi polyamorisesta suhteestasi seksin lisäksi?
Heh, tämä kysymys naurattaa hieman, koska olen saanut polyamoriasta lähes kaikkea muuta kuin seksiä (toki sitäkin)! Ennen kaikkea tämä on ollut matka itseeni, ja itseni hyväksymiseen, rakastamiseen. Olen löytänyt myös ihania ihmisiä, ystäviä, suhde miesystävääni on syventynyt huimasti, olen saanut itseluottamusta ja taistellut yhteiskunnan normeja vastaan, saanut muitakin availemaan kaappejaan ja lukkojaan, tehnyt siis "maailmanparannusta" pienenpienin teoin, sanoin.. Eli kyllä polyamoriassa mulle kaiken kaikkiaan henkinen puoli on ollut merkittävämpää, kuin fyysinen! Fyysisesti olen saanut seikkailla ja fiilistellä mielihalujani, toimia spontaanisti, ihastua, saada kokemuksia jotka yksiavioinen suhde olisi sulkenut pois. Kasvanut seksuaalisesti ja oppinut myös, että seksiä ei tarvii harrastaa paljoa muiden kanssa vain "koska voi", polyamorinen voi olla sinkkunakin tai jos ei tapaile muita koko ajan, jos ajatusmaailmaltaan ja periaatteiltaan on poly. 

Kenelle suosittelisit polyamorista suhdetta ja kenelle et?
Luulin itse olevani liian mustasukkainen polyamoriaan. Mutta enpäs ollutkaan! Joten en voi sanoa, ettei polyamoria sopis mustasukkaisille; päinvastoin siitä voi päästä yli. Oleellisinta on, että haluaa kasvaa, uskaltaa kohdata vaikeita asioita. Empatiakyky, vuorovaikutustaidot, omien rajojen tiedostaminen. En voi varsinaisesti suositella polyamoriaa tai monosuhdetta kellekään; jokaisen on hyvä omassa päässään pohtia, mikä juuri Sinulle sopii, juuri tässä elämäsi vaiheessa ja tilanteessa? Ja on lupa muuttuakin. Itekään en vanno mitään. Musta jokaisen ois hyvä opetella itsetuntemusta ja mitä haluaa elämältä ja suhteiltaan. Yksiavioisen suhteenkin pitäis olla tietoinen päätös, ei vain virran mukana oletusten mukaan menemistä ;) Vaan jokaisen ois hyvä osata perustella itselleen (miksei muillekin), miksi on juuri sellaisessa suhteessa kuin on, sen ihmisen kanssa jonka kanssa on. Mielestäni silloin suhde on aika hyvällä pohjalla. Mutta valitettavan moni nykyäänkin vaan "ajautuu", eikä tiedosta, ajattele kriittisesti, tarkastele maailmaa uteliaasti..

Kuvaile lyhyesti elämänfilosofiaasi, joka on johtanut polyamoriseen suhteeseen. 
Olen kyseenalaistanut lapsesta asti. Osittain pakon edessä, koska lapsuusympäristöni oli vaikea; en voinut luottaa mihinkään, oli siis pakko kyseenalaistaa ja pohtia ratkaisuja. Aloin kyseenalaistaa myös ydinperhe-ajatusta. Kuitenkin vasta yli parikymppisenä ajatukseni konkretisoituivat sanoiksi ja teoiksi. Sitä ennen olin kriiseillyt ja ihmetellyt esim. miksi olen rakastunut kahteen ihmiseen samaan aikaan, vaikka kaikkialla sanotaan, että vain yhtä voi rakastaa? Olin vihjaillut jotain polyamoriaan viittaavaa exilleni, mutta eivät lämmenneet ajatuksille. Nykyinen kumppani sen sijaan lämpesi, hän ymmärsi minua ja oli avarakatseinen, totesi itsekin, et tämä on sittenkin meille sopivampi suhdemuoto. Oltiin ensin vapaassa suhteessa, mutta se tuntui meille valheelliselta, koska meillä seksiin liittyy aina jonkin sortin tunteita (vähintäänkin halua ja uteliaisuutta, mutta mitä syvemmät tunteet, sen paremmaksi ollaan seksikin koettu). Joten syvällisten pohdintojen päätteeksi päädyttiin polyamoriaan -vaikkei silloin tiedetty vielä nimeä sille, sovittiin omat pelisääntömme ja että muihin rakastuminen on myös ok. Sitten vasta löysin polyamoria-termin. Ollaan tosi onnellisia näin :) En vaihtais miestä, enkä suhdemuotoa ;D Rakkaita tulee sen verran, kuin on tullakseen. Tällä hetkellä olen ihastunut erääseen naiseen -saa nähdä mitä siitä kehkeytyy, mutta koen hänet "sielunsiskoksi", koen rakastavani vaikkei olla edes harrastettu seksiä perinteisessä mielessä vielä. Yksi hyvä puoli on myös se, että poly-vanhuksina ei tarvitsisi olla niin yksin. Ystäviä, rakkaita ympärillä, ja voisi lohduttaa toinen toisiaan jos joku jää kelkasta.. Mut en tiedä, mitä tuleman pitää; tämä on kuitenkin haaveeni. Haaveeni olisi, että ihmiskunta olisi sovussa keskenään, rakkaus olisi vapaampaa. Mutta se lähtee siitä, että jokainen pääsis sopuun itsensä kanssa -sillä matkalla ei tarvitse onneksi olla yksin, vaan voi hakea ja pyytää tukea kanssaihmisiltä ja kukin tehdä muiden elon hieman mukavammaksi. Jokainen käy kuitenkin henkisesti läpi isojakin asioita; jokaisella omat tuskansa, joten ei tehdä elämää yhtään sen vaikeammaksi, eihän :)? Toki myös kärsimyksestä tulee kasvua. Mutta kärsimystä uskon tulevan jokaisen kohdalle ihan riittävä määrä luonnostaankin, ei sitä tarvitse muiden tietentahtoen lisätä. Sen sijaan kanssaihmiset voivat toimia peileinä omaan sisimpäämme, auttaa itsetuntemuksen löytämisessä ja itsensä kanssa sovinnon tekemisessä & ystävyyden solmimisessa. Mielestäni jokaisen ois hyvä opetella rakastamaan itseään, edes jotakuta kanssaihmistä ja universumia ylipäätään. On kaunista kokea olevansa yhteydessä, vuorovaikutuksessa.

Puhumalla avoimeen suhteeseen

Mistä tiedät voiko avoin suhde toimia teillä? Sanoisin, että yksinkertaisesti arvioimalla avoimuuden tasoa suhteessanne ylipäätään. Osaatteko kertoa toisillenne tunteistanne, peloistanne ja niistäkin asioista, joiden lähtökohtaisesti kuvittelette satuttavan toista? Ja vastavuoroisesti: osaatteko itse ottaa vastaan ikäviä asioita ja kantaa vastuun omista tunteistanne? Jos molemmat lähtökohtaisesti pyrkivät siihen ettei toista ehdoin tahdoin satuteta, syntyy tilanne jossa molemmilla on mahdollisuus oppia itsestään jotain. 

Puhukaa etukäteen. 

Jälkikäteen ajatellen me olemme edenneet hävyttömän hitaasti. Olemme jutelleet aivan valtavasti, ihan kaikesta. Olemme käyneet läpi kaikki hienoviritteiset nyanssitkin, mitään ei ole jätetty käsittelemättä. Varsinaiseen toimintaan on käytetty huomattavasti vähemmän energiaa. Olemme ennakkoon kuvitelleet mielessämme lukemattomia erilaisia vaihtoehtoja ja lopputulemia ja keskustelleet niistä: mitkä asiat niissä tuntuvat hyviltä ja mitkä huonoilta? On totta, ettei kaikkia vaihtoehtoja pysty simuloimaan ja yllätyksiä tapahtuu aina, mutta mahdollisten tapahtumaketjujen yhdessä pohtiminen etukäteen on viesti jo itsessään: minä välitän siitä mitä sinä tunnet, haluan että voit hyvin. Ennakkoon asioista keskustelu lisää varmuutta ja poistaa aiheeseen liittyviä mörköjä kaapeista. Jos jokin pelko tai mietityttävä asia jää keskustelematta, ketä siitä voi syyttää? Koska asia on uusi, molemmilla on luultavasti valtava määrä olettamuksia, joiden todenperäisyys kannattaa tarkistaa ennenkuin asioissa edetään.

Tunnelmoikaa jälkikäteen.

Me keskustelemme yleensä heti tuoreeltaan päällimmäiset tuntemukset auki: mikä oli hyvää, mikä huonoa, mikä on kokonaisfiilis juuri nyt? Tuntuiko jokin pahalta? Mitkä asiat kiihottivat? Ajan kanssa pureudumme sitten syvemmälle, palaamme tapahtumiin mahdollisesti useampanakin perättäisenä päivänä ja vielä aikojenkin päästä jos keksimme aiheesta uutta kerrottavaa. Jälkitunnelmointia lienee myös se kehollisempi puoli, eli välillemme syntyvä seksuaalinen lataus joka ei enää tarvitse sanoja.

Pitäkää keskustelua yllä.

Ihmiset muuttuvat. Kiinnostukset kohteet muuttuvat. Intensiteettitasot vaihtelevat. Se mikä kiihotti suuresti vielä vuosi sitten saattaakin tuntua tänään samantekevältä. On virheellistä kuvitella että puolisosi pitää täsmälleen samoista asioista nyt kuin silloin kun tapasitte. Ethän sinäkään pidä. Pitäkää toisenne hereillä ja matkassa mukana, mikä juuri nyt tuntuu hyvältä ja mistä syistä. Päättäkää, ettette ikinä saavu perille seksuaalisuuskysymyksissä. Niin mekin päätimme ihan suhteemme alussa ja päätöksemme on pitänyt meidät valppaina ja hereillä. 

Moni hyvin alkanut avoin suhde on kaatunut siihen, että kommunikaation määrä on vähitellen vähentynyt ja laatu murentunut. Ja toisaalta: monesta avoimesta suhteesta on nähnyt jo alkumetreillä ettei niistä yksinkertaisesti voi tulla mitään heikon kommunikointikyvyn vuoksi. Ja toisaalta: onko suhde, jossa kommunikointi on retuperällä enää avoin ylipäätään? Mielestäni avoin suhde on mainio termi siinä mielessä, että siitä todella on kyse: avoimuudesta. Avoimen suhteen seksuaalinen ulottuvuus on vain yksi piirre kokonaisuudessa. Jos harkitsette avointa suhdetta, aloittakaa puhumalla avoimesti ihan kaikesta: mitä pelkäätte, mitä odotuksia ja oletuksia teillä on, mitä haluatte elämältä ylipäätään?

Avoin suhde kiinnostaa

Blogini on ensimmäisen viikkonsa aikana kerännyt tuhat lukijaa. Avoin suhde on selvästi aihe joka kiinnostaa. Aiheita ja näkökulmia on paljon. Olen viimeistelemässä kirjoituksia kommunikaation merkityksestä, säännöistä, henkisestä kasvusta, sekä mustasukkaisuudesta. Lisäksi ajatuksissani on tehdä lisää helppolukuisia listoja ja koosteita vinkeistä. Kirjavinkkejäkin on tulossa lisää. Miksei Suomessa saa 2010-luvulla elää avoimesti avoimessa suhteessa? Tämäkin kiinnostaa aiheena. Osa kirjoituksista syntyy spontaanimmin prosessissa, oivalluksina elävästä elämästä. Lisää on siis luvassa.

Blogini tarkoitus on nostaa esille sitä tosiasiaa, että avoin suhde kiinnostaa monia ja monella eri tavalla. Blogini voi auttaa pariskuntia avaamaan keskinäistä keskustelua ja rohkaista ensimmäisiin kokeileviin askeliin. Miehesi tai naisesi ei ehkä olekaan yliseksuaalinen, kieroon kasvanut tai ehdottamassa jotain joka automaattisesti johtaisi suhteen tuhoon. Näitä ajatuksia tukemaan olen ajatellut, että pyydän blogiini vierailevia kyniä (vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa vieraissa käyviä kyniä?) kertomaan oman tarinansa ja näkemyksensä avoimesta suhteesta, sen hyvistä ja huonoista puolista. Swingerit, monenkirjavat parinvaihtajat, cuckold-parit, polyt ja muut avoimen suhteen variantit saavat jatkossa näkyvyyttä blogissani sekä miehen, että naisen näkökulmasta. Jos juuri sinua kiinnostaisi anonyymisti kertoa tarinasi avoimesta suhteestasi muille, voit sen tehdä laittamalla sähköpostia osoitteeseen avoinavioliitto@gmail.com. Kaikki yhteydenotot käsittelen luottamuksellisesti.

Lisäksi olen pyytänyt vaimoani kirjoittamaan omia ajatuksiaan blogikirjoitukseksi. Lisää avoimuutta on siis luvassa kirjoitteluunkin. :)

Parisuhdeseksi vs kiimapano

Olemme molemmat kokeneet pitkiä parisuhteita ennen avioliittoamme ja tiedämme mikä niissä voi mennä pieleen. Tiedämme molemmat miten näivettyvä seksielämä voi viedä ilon ja elämänhalun mennessään. Itse koin jo 25-vuotiaana haluttomuutta ja jonkinasteista impotenssia parisuhteessa josta kaikki intohimo ja jännite oli kadonnut. Vaikken sitä vielä silloin tiennyt, sain tuolloin ensimmäisen vihjeen siitä, että avoimempi parisuhdemalli voisi olla minulle seksuaalisesti terveellisempi ja toimivampi vaihtoehto. Silloisella tyttöystävälläni oli pitkään jatkunut tulehduskierre ja lääkäri alkoi epäillä sukupuolitautia. Koska jatkotutkimuksiin pääsy kesti joitakin päiviä, olimme tuon odotusajan käytännössä siinä tilanteessa, että minulla oli täysi syy epäillä tyttöystäväni pettäneen minua. Tyttöystäväni vakuutti ettei hän ollut pettänyt (eikä hän ollutkaan ja sukupuolitautitestikin osoittautui negatiiviseksi), mutta petetyksi joutuminen (tai mahdollisuus sille) synnyttikin kehossani tyystin erilaisia tuntemuksia kuin olisin voinut kuvitella. En ollut kiukkuinen, surullinen, epäilevä, vainoharhainen, tai lannistunut. Minä olin kiihottunut. Todella kiihottunut. Koko epidosin merkittävin lopputulema oli, että muutaman päivän ajan suhdettamme piinanneet seksiongelmat olivat tipotiessään.

Kuten olen vaimolleni monesti kertonut, seksi hänen kanssaan on parasta seksiä mitä minulla on ikinä ollut. Välillämme on aina ollut ainutlaatuinen seksuaalinen lataus, eikä edelläkuvattuja seksielämän näivettymisiä ole meillä koettu. Parisuhdeseksimme toimii siis jo sellaisenaan. Mutta meillä on ollut onni kokea myös toisenlaista seksiä. Muistelemme aina väliin yksittäisiä seksikertoja vuosienkin takaa. Nimitämme näita seksikertoja kiimapanoiksi. Ne saavat alkunsa aina samalla tavalla: jommallakummalla, tai molemmilla on joko ollut tai on oletettavissa seksiä parisuhteemme ulkopuolelta. Kiimapanoa edeltävää, välillemme syntyvää latausta on vaikea kuvailla sanoin, mutta se on hyvin energisoivaa, parisuhdettamme uudistavaa ja tietenkin: hyvin kiimaista. Seksielämämme kulminoituu näihin kiimapanoihin. Ne ovat harvinaisia, mieleenpainuvia, eikä niitä pysty jäljittelemään: kun ne leimahtavat välillemme, valmiiksi kiihottuneet kehomme muodostavat suljetun, itseään ruokkivan ja toisiaan kiihottavan kuplan johon ei muita ihmisiä enää kaivata. Mutta kiimapanoihin tarvittava polttoaine tulee poikkeuksetta kodin ulkopuolelta. Ja tässä on koko jutun ydin! Tuo taikapöly, lisäenergia ja potku parisuhdeseksiimme tulee ihmisiltä parisuhteemme ulkopuolelta. 

Näitä parisuhdeseksimme huippukohtia, kiimapanoja edeltää aina paljon käytyjä keskusteluja, tavattuja ihmisiä, aikaa ja käytettyä energiaa. Mutta tuo kaikki on vaivan arvoista. Huomaan aina tällaisen kiimapanon koettuani miettiväni, kuinka monessa pidemmässä parisuhteessa tällaisia ylipäätään koetaan? Joka kymmenennessä? Joka sadannessa? Vai joka tuhannessa?

"Vaimosi on siis antanut sinulle luvan pettää. Miksi ihmeessä?"

Jonossa on paljon mielenkiintoisia aiheita kirjoitettavaksi, mutta yksi kiilasi niiden edelle. Olen lyhyen ajan sisällä käynyt useamman mielenkiintoisen keskustelun. Niissä toinen osapuoli on surutta rinnastanut avoimen suhteen pettämiseen. Ensimmäisellä kerralla tämän rinnastuksen kohdattuani se meni minulta täysin ohi, sillä en ymmärtänyt kuulemaani lausetta lainkaan. Viimeisin, eräällä chat-sivustolla kuulemani sutkautus oli tämä:"Vaimosi on siis antanut sinulle luvan pettää. Miksi ihmeessä?". Tällä kertaa olin valppaampi ja tartuin tilaisuuteeni, halusin tietää lisää! Mitä tuo ihminen kysymyksellään tarkoitti? Näpyttelin vastakysymykseni vauhdikkaasti ja jäin odottamaan vastausta. Mutta liian myöhään, selvästi kiukustunut keskustelukumppanini oli jo poissa. Näin hänet polkemassa jalkaa tietokoneensa vieressä, kenties kostonhimoisesti ja vimmaisin kädenliikkein repimässä ex-poikakaveriensa kuvia: Olette kaikki sikoja!

Jäin pohtimaan asiaa. Yritin kaivella aivojeni sopukoista kauan sitten unohduksiin vaipunutta signaalia; jossain siellä sen täytyi olla! Tässä oli jotain etäisesti tuttua: "avoin suhde on pettämistä". Olinko joskus itse ajatellut näin? Rutistin otsani kurttuun. Mutta juuri kun luulin saavuttavani ajatuksen lähteen, juuri kun olin muistavinani kauan sitten käydyn keskustelun ihmisen kanssa jota en enää muista, se katosi. En kerta kaikkiaan kyennyt muistamaan yhtä ainoaa aiemmin elämässäni muodostamaani loogista päättelyketjua sen tueksi, että avoin suhde olisi pettämistä. Ja unohdukseeni saattoi olla vain yksi syy: tuota loogista päättelyketjua ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan olemassa. Kyseessä on ajatusvirhe, aivopieru, periaate, eli tarkistamaton ja muualta kopioitu ajatus johon tukeudutaan koska asian omakohtainen pohdiskelu tuntuu liian työläältä. 

Tarkistin sanakirjasta: pettämisen synonyymi on petos. Ja pettämisen vastakohta on rehellisyys. REHELLISYYS! Voi kun saisin tuon viimeisimmän valokuvien silppuajan istutettua hetkeksi eteeni. Kysyisin häneltä tätä: kuinka monta kertaa olet jättänyt kertomatta poikaystävällesi asioita, joista tämä olisi saattanut olla kiinnostunut kuulemaan? Kuinka monta kertaa olet suoranaisesti valehdellut hänelle, kertonut valkoisen valheen? Oletko koskaan itse pettänyt, tai onko sen kaltaisia ajatuksia käynyt mielessäsi, mutta olet kätkenyt ajatuksesi paitsi poikaystävältäsi, myös itseltäsi? 

Avoimessa suhteessa on oltava rehellinen paitsi puolisolleen, myös itselleen. Puolison luottamuksen pettäminen kuulostaa järjettömältä! Miksi pettäisin puolisoani kun rakkautemme on niin suurta? Miksi jättäisin mitään kertomatta, miksi luopuisin tästä avoimuuden tilasta edes hetkeksi? Miksi myrkyttäisin itseäni epärehellisillä ajatuksilla? Minun on oltava itselleni ultra-rehellinen. 

Kuinka rakastankaan Wikipediaa:

"Uskottomuus tarkoittaa parisuhteen tai polyamorisen suhteen ulkopuolista seksuaalista suhdetta, pettämistä. Uskottomuuden paljastuttua voidaan päätyä eroon. Avoimessa suhteessa molemmat/kaikki osapuolet saavat harrastaa ulkopuolisia seksisuhteita, eikä tätä katsota pettämiseksi." – Wikipedia

Mitä avoin suhteeni on antanut minulle seksin lisäksi?

Blogiini asioita jäsennellessäni jäin miettimään mitä muuta olen saanut avoimessa suhteessani ihanien seksikokemusten lisäksi?

1. Itsetuntoni on kasvanut. Minulla ei ole aina ollut se parhain luotto itseeni ja ulkopuolelta saamani hyväksynnän ehdottomasti positiivisin vaikutus on tietynlaisen varmuuden lisääntyminen omaan itseeni. Uskon tämän näkyvän myös ulospäin tietynlaisena miehistymisenä ja levollisuutena. 

2. Suhteeni vaimooni on syventynyt. Kuinka syvää onkaan rakkaus, jossa puoliso antaa vapauden hakea seksuaalista tyydytystä suhteen ulkopuolelta? Se kun toinen sanoo: olet vapaa menemään. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Se on kaiken läpäisevää rakkautta!

3. Mustasukkaiset tunteet ovat vähentyneet. Ei tässä käynytkään huonosti. Monet tilanteet, joihin mielikuvissani olin ladannut ennalta  mahdollisuuden mustasukkaisille tunteille olivatkin toteutuessaan yllättävän luonnollisia, eikä ikäviä tunteita ilmaantunutkaan. 

4. Olen tavannut paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Tietynlainen välittömyys, avomielisyys ja leikkimielisyys tuntuvat olevan yhteisiä nimittäjiä ihmisille joita tässä lajissa tapaa. Näiden ihmisten kanssa olen käynyt lukemattomia mieleenjääneitä keskusteluja.

5. Olen tullut avoimemmaksi. Tässähän minä kerron koko maailmalle ajatuksiani seksuaalisuudestani, josta puhumista pantataan yleensä viimeiseen asti. Kun tietty ahdistunut pidättyväisyys katoaa seksuaalisuudesta, irtoaa tulppa myös muun avoimuuden tieltä. Tai niin ainakin minulle kävi.

6. Olen rauhoittunut. Kun seksielämästä katoaa epäbalanssi ja monotonisuudellaan näivettävä arki saa voimauttavan vastavoiman satunnaisista jännittävistä seksiseikkailuista, miksi hermostua pienistä? Välähdyksenomainen muistikuva edellisestä hotellikeikasta saa hymyn huulille silloinkin kun mitään ei tapahdu.

7. Lähestyn naisia luontevammin. Olin ennen ujompi. Varmempi tyylini lisää varmuuttani entisestään: naiset pitävät varmaotteisista miehistä ja viestivät siitä omalla käytöksellään. Varmuus tulee varmuuden luo.

8. Olen onnellisempi. Vaikkei juuri nyt olisikaan kalenterissa seuraavaa seikkailua merkittynä, pelkkä lupaus niistä tekee ihmeitä. Tunnen seksuaalista täyttymystä, parisuhdeonnea, perheonnea ja yleistä tyytyväisyyttä elämään tavalla jota ennen ei ollut. 

Kirjallisuutta aiheesta: Paritellen – Seksuaalikäyttäytymisen kehityshistoria

Miksi mies/nainen pettää kumppaniaan? Miksi mies katsoo pornoa? Miksi nainen vasta lämpenee kun mies jo tuli? Ainakin itselleni oli silmiä avaavaa lukea tämä kirja. Lähes 400-sivuinen järkäle lyttää perusteellisesti pinttyneen käsityksen siitä, että ihminen olisi yksiavioinen. Mikään käyttäytymisessämme ei viittaa yksiavioisuuteen. Kirjassa puhutaan ihmisen seksuaalisen evoluution vakiotarinasta, jota meille on tuputettu sukupolvien ajan ja joka on integroitunut osaksi järjestelmäämme. Länsimaisessa kulttuurissa elävä ihminen elää ristiriitaisten viestien keskellä ja on siksi hämmentynyt. Seksiin suhtautudutaan aivan liian vakavasti, ainakin siihen nähden, millaisissa olosuhteissa ihmisen seksuaalikäyttäytyminen on alunperin syntynyt. Nykyinen seksuaalisesti ahdistunut maailmamme olisi esi-isällemme kauhistus. Ihmisen vertaaminen lähimpiin kädellisiin sukulaisiin, Bonobo-apinoihin auttaa ymmärtämään ihmisen perimmäistä seksuaalista luonnetta paremmin: 

1. Ihmis- ja bonobonaaraat parittelevat koko kuukautiskierron ajan, samoin kuin imettämisen ja raskauden aikana
2. Ihmis- ja bonobolapset kehittyvät paljon hitaammin kuin simpanssit
3. Ihmisten tavoin myös bonobonaaraat palaavat ryhmään heti synnyttämisen jälkeen ja parittelevat kuukausien päästä siitä
4. Bonoboilla ja ihmisillä on monia eri yhdyntäasentoja
5. Bonobot ja ihmiset tuijottavat toisiaan usein silmiin parittelun aikana ja suutelevat toisiaan kiihkeästi
6. Ulkosynnyttimet sijaitsevat molemmilla jalkojen välissä ja työntyvät eteenpäin
7. Ruuan jakaminen liittyy molemmilla vahvasti seksuaaliseen aktiivisuuteen
8. Molemmilla on paljon erilaisia seksuaalisia yhdistelmiä (hetero, homo, bi jne)
9. Sukuelinten yhteenhierominen bonobonaaraiden välillä vahvistaa näiden sidettä
10. Kummallakaan seksuaalinen aktiivisuus ei palvele pelkkää lisääntymistarkoitusta, vaan seksuaalisuutta käytetään sosiaalisiin tarkoituksiin (jännityksen lievittäminen, siteen lujittaminen, ristiriitojen ratkaiseminen, viihdytys jne.)

Seksuaalisen evoluution vakiotarina itsepintaisesti väittää, että esihistoriallinen äiti ja lapsi tarvitsivat lihaa ja suojelua, joita mies saattoi tarjota. Naisen piti tämän takia uhrata oma seksuaalinen riippumattomuutensa, jolloin mies sai varmuuden siitä, että hän tuki omaa lastaan. Tämä malli luotiin aikana, jolloin tiedemiehillä ei ollut kanttia kertoa totuutta: resurssien ja seksuaalisuuden jakaminen hajauttaa ja minimoi riskejä ja takaa metsästäjä-keräilijäyhteisölle parhaat henkiinjäämismahdollisuudet. Ihminen kuuluu monen uroksen ja monen naaraan parittelujärjestelmään, eli on promiskuiteettinen. 

Kirjassa kuvaillaan myös metsästäjä-keräilijäyhteisössä tapahtunutta parittelua. Parittelu on mahdollisesti alkanut yhden naaraan ja yhden uroksen toimesta, mutta pian naaraan ääntely on houkutellut muita ryhmän uroksia paikalle. Urokset ovat kiltisti odottaneet vuoroaan, koska lähtökohtaisesti kukaan ei omista ketään, vaan seksi on ollut yhteisten resurssien jakamista siinä missä ruuankin jakaminen. Parittelevan parin katselu on kiihottanut urosryhmää ja kun ensimmäinen uros on saanut tyydytyksensä, naaras on valmis vielä moneen orgasmiin ja niin seuraava uros on ryhtynyt toimeen. Promiskuiteettisissa yhteisöissä ei käydä taisteluja naaraista, sillä taistelu käydään siittiöiden tasolla: on koko yhteisölle edullista että vahvin siittiökanta voittaa ja syntyvällä lapsella on ympärillään koko yhteisön tuki. Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa elää edelleen ihmisyhteisöjä, joissa on täysin yhdentekevää kuka on syntyneen lapsen isä.

Resurssien (kuten seksuaalisuuden) yksinomistus on suhteellisen tuore, maatalouden ja kiinteän asutuksen myötä syntynyt keksintö. Meitä ei ole suunniteltu saamaan toisiamme onnettomiksi, päinvastoin. Jos seksuaalisen evoluution vakiotarina unohdettaisiin ja ihmistä tutkittaisiin kuten muitakin kädellisiä, voitaisiin todeta että kaikki merkit meissä viittaavat promiskuiteettisuuteen: sharing is caring.

Kirjan luettuani ymmärsin paremmin sitä miksi on luonnollista haluta muita ihmisiä ja mistä ristiriitaiset viestit johtuvat. Ajattelin jatkossa referoida lukemaani kirjallisuutta lisää.

Alkuteos: "Sex at Dawn", Christopher Ryan & Cacilda Jetha.

Hyvä paha avoin suhde

Kuten arvata saattaa, avoimeen suhteeseen liittyy myös hankalia asioita. Vaikka peli tehtäisiin selväksi sen suhteen, että oma parisuhde on ja pysyy keskiössä, ajaudutaan (tai ainakin me olemme ajautuneet) monesti tilanteisiin missä toinen tai molemmat ovat tunteneet olonsa epämukaviksi. Emme ole mustasukkaisinta sorttia, mutta emme ole niiltäkään tunteilta välttyneet. Olemme kokeneet jännitystä, ahdistusta, pelkoa ja surumielisyyttäkin.

Jos joku väittää että avoin suhde on pelkkää nautiskelua ja iloista auringonpaistetta, kannattaa ottaa askel taakse ja poistaa varmistin. Jos olet normaali ihminen normaalilla tunnepotentiaalilla, tunnekuohuihin ja ikäviin yllätyksiin kannattaa varautua. Voit yllättyä itsekin tunteista, joita uusi ennalta-arvaamaton tilanne herättää. On toki ymmärrettävää, että swingereille tarkoitetuilla sivuilla elämäntyyliä mainostetaan kaunopuhein ja korusanoin. Haluavathan swingerit uusia harrastajia mukaan. Vaihtelu virkistää, swingeriäkin. Kaikkeen ei mitenkään pysty varautumaan, sillä yllätyksiä ja pahaa fiilistä saattaa tulla juuri niiltä muilta ihmisiltä: jokin ennakoimaton teko, tai tekemättä jättäminen, etenemistapa, sanottu asia tai pieni aukko sosiaalisessa älyssä saattaa olla se joka heiluttaakin sinunkin venettäsi. Ja jos kumppani ahdistuu jostain, vaikuttaa se vääjäämättä koko suhteeseen.

Jo aiemmin peräänkuuluttamaani hyvää kommunikaatiota ei voi liiaksi korostaa. Puhuminen on tärkeää. Jos suhteessanne on kommunikaatio kunnossa, ettekä pelkää pieniä kolhuja, vaan otatte pienet parisuhdekuprut haasteena, suhtaudutte myönteisesti henkilökohtaiseen henkiseen kasvuun ja näette asiassa enemmän plussia kuin miinuksia, voi avoin suhde olla juuri teitä varten, hyvine ja huonoine puolineen. Ja ainahan on mahdollista pitäytyä perinteisessä monogamisessa suhteessa, sen hyvissä ja huonoissa puolissa. 

Vapaa avioliitto meidän tapauksessamme

Blogini toisessa kirjoituksessa ajattelin hieman avata sitä, mistä vapaassa avioliitossa meidän tapauksessamme on kyse. Parisuhteemme keskiössä on oma avioliittomme ja sen hyvinvointi, emmekä suinkaan paneskele kaikkia vastaantulevia ihmisiä. Olemme väliin aktiivisempia ja väliin passiivisempia. Ja olipa meillä pienten lasten vuoksi pidempi kolmen vuoden taukokin seikkailuistamme. Lapset ensin, tietenkin. Yksi asia on kuitenkin varma: suhteemme yleisesti ja keskinäinen seksuaalielämämme on voinut parhaiten aina silloin kun meillä molemmilla tai jommallakummalla on ollut suhteen ulkopuolista säpinää. Ja toisaalta, suhteemme kriiseilyt ja matalalennot ajoittuvat jaksoihin jolloin tuota lisäsäpinää ei ole ollut. Lähtökohtaisesti suhteen pitää toki olla kunnossa ennenkuin tälle tielle lähtee. 

Me aloitimme varovasti ja pienin askelin. Keskustelimme paljon ja huolehdimme toisistamme matkan varrella. Teemme niin edelleen: askelissamme olemme nyt varmempia ja tiedämme paremmin mitä haluamme, mutta edelleen keskustelemme aiheesta ahkerasti, melkein päivittäin. Suhtaudumme toistemme mielialanvaihteluihin suurella herkkyydellä ja rohkaisemme toisiamme silloin kun toinen tarvitsee tukea. Kommunikaatio on avainasemassa: tässä lajissa voi mennä niin moni asia pieleen, että herkkyyden puutteesta, hiljaiselosta ja kyvyttömyydestä keskusteluihin voi jälkikäteen syyttää vain itseään. Ja vaikka keskusteluyhteys pysyisi koko ajan hyvänä, silti luvassa on yllätyksiä ja tapahtumia joihin ei ennalta osaa varautua. Vapaa avioliitto ja suhde edellyttää molemmilta kaiken läpäisevää avoimuutta. Kommunikaation merkitys on niin suuri, että ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta myöhemmin vielä erikseen.

Ensimmäiset kokeilumme liittyivät toisiin pareihin ja sisälsivät enemmänkin pikkutuhmuuksia ja aikuisten leikkejä, sekä seksiä oman puolison kanssa kuin esimerkiksi parinvaihtoa. Ensimmäiset suhteen ulkopuoliset seksikokemukset olivat parinvaihtoa samassa huoneessa, sillä halusimme koko ajan pitää huolen siitä että myös puolisolla oli kaikki hyvin. Samassa tilassa (yleensä sängyssä) yhdessä puuhailu antoi myös varmuuden siitä, ettei oman puolison nautiskelun katselu aiheuttanut mustasukkaisuuskohtauksia. Ja toisaalta itselleni syntyi varmuus siitä, että vaimolle oli ok nähdä minut vieraan naisen kanssa. 

Parinvaihdon suhteen tiedämme jo suurinpiirtein mitä haluamme ja toisaalta mitä emme halua. Varmuuden ja uskalluksen lisäännyttyä myös parien kanssa harrastettavasta seksistä on tullut nautinnollisempaa. Uusimpana ulottuvuutena avoimeen avioliittoomme olemme ottaneet ensiaskeleet sille, että seikkailla saa myös itsekseen. Tätä ehdotti alunperin vaimoni, koska koki että minä olen meistä seksuaalisesti aktiivisempi ja suhdettamme saattaisi tasapainoittaa se, että minulla olisi mahdollisuus seikkailla myös yksinäni. Samat vapaudet kuuluvat toki molemmille ja niin myös vaimollani on ollut pientä tunnustelua tällä saralla.

Tiedämme ihmisiä, swingereitä, joille avoin parisuhde on enemmänkin kokonaisvaltainen elämäntapa ja jota palvelemaan monet muut elämän ulottuvuudet altistetaan. Meille kyse on ennemminkin perhearkea rikkovasta mukavasta viihteestä, piristyksestä ja nautiskelusta. Toiset käyvät hierojalla, kylpylässä tai elokuvissa. Me harrastamme seksiä seksikkäiden ihmisten kanssa. 

Me haluamme aina ensin tutustua uusiin ihmisiin, emme harrasta seksiä täysin tuntemattomien kanssa. Vähimmillään tutustuminen saattaa pitää sisällään viestittelyä, kuvien vaihtoa ja kahvilla käyntiä ilman sen kummempia jatkosuunnitelmia. Toiset taas nimenomaan edellyttävät että seksikumppani/seksikumppanit ovat tuntemattomia ja pysyvät sellaisina. Edes nimiä ei vaihdeta. Meille on luontevaa ystävystyä uusien tuttavuuksien kanssa, toiset taas saavat kiksejä siitä, että seksikumppani on joka kerta eri. Vapaista, avoimista suhteista ja avioliitoista on yhtä monta variaatiota kuin on pariskuntiakin ja näistä saatan kirjoittaa myöhemmin lisää. 

Vapaus nauttia elämästä

Tämä on ensimmäinen viesti blogiini. Tarkoituksenani on avautua elämästäni siltä osin, miltä kuvittelen sen poikkeavan mainstreamista. Ulkopuolisen silmin arkeni saattaa näyttää hyvinkin normaalilta: on perhe, hyvä työ, kaunis koti, terveelliset elämäntavat ja rakastava vaimo. Mutta harva – tuskin kukaan – tietää, että elämme vaimoni kanssa tietynlaista kaksoiselämää, emmekä toistaiseksi ole kertoneet tästä elämämme toisesta puolesta juuri kenellekään. Me nimittäin elämme eräänlaisessa vapaassa suhteessa, eli harrastamme seksiä suhteemme ulkopuolisten ihmisten kanssa. Uskon että kokemuksistamme, käymistämme keskusteluista ja niistä seuranneista oivalluksista saattaisi olla hyötyä muillekin. Ehkä kirjoitukseni auttavat umpikujaan ajautuneita pariskuntia, tai itseään etsiviä ja hämmentyneitä yksineläjiä. Vaikka voisi kuvitella että vapaampi suhtautuminen seksuaalisuuteen olisi pelkkää huvia ja nautiskelua, on se ennenkaikkea henkilökohtaista henkistä kasvua, suuria oivalluksia ja väliin kipuakin. Näistäkin ajattelin blogissani avautua. Kirjoitettavaa kyllä riittää. 

Meillä on suhteemme alusta asti ollut hyvin avoin ja avarakatseinen parisuhde: olemme rohkeita rakkaudessa ja puhumme läpi kaikki pelkomme. Ei ole olemassa niin hankalaa asiaa, josta emme olisi valmiita keskustelemaan. Ja kun kaksi aikuista ihmistä pelottomasti lähti syvimpiä ajatuksiaan avaamaan, varsin pian ruodimme myös sitä tosiasiaa, että halusimmepa sitä tai emme: muut ihmiset kuuluvat elämäämme. Vaikka suhteemme alussa olimmekin täysin toisiimme uppoutuneita, olimme varmoja siitä että olisi vain ajan kysymys kun jommalle kummalle tulisi vastaan tilanne jossa pettäminen saattaisi käydä mielessä. Suuressa Suomalaisessa Seksikyselyssä selvisi, että 40% suomalaisista on pettänyt kumppaniaan ja lisäksi lähes 18% pettäisi, jos ei voisi jäädä kiinni. Suomalaisessa parisuhteessa pettäminen ei siis ole pelkästään mahdollista, vaan se on jopa todennäköistä. Me emme tehneet tässä suhteessa poikkeusta: me molemmat olimme pettäneet kumppaniamme aiemmissa suhteissamme ja suhtauduimme pettämiseen realistisesti: se olisi mahdollista myös jatkossa.

Mietimme, että jos kerran parisuhteessa pettäminen on niin yleistä, eikö sen demonisointi ole väärin? Mitä jos pettäminen ei olisikaan virhe, synti, syrjähyppy, häiriö parisuhteessa, vaan ennemminkin inhimillinen ominaisuus jonka tunnustamme osaksi luonnollista käyttäytymistämme? Mitä jos myöntäisimme, että on luonnollista haluta muita ihmisiä? Mitä jos olisimme rehellisiä ja myöntäisimme että on parisuhdetta rasittavaa olettaa että yksi ihminen voisi tehdä sinusta kokonaisen? Että yksi ihminen kykenisi täyttämään kaikki toiveesi ja tarpeesi. Etenkin kun maailma on täynnä muita ihmisiä, yllättäviä kohtaamisia ja ennalta-arvaamattomia tilanteita. Ja mitä jos puhuisimmekin pettämiseen liittyvistä negatiivisista tunteista ja peloista jo etukäteen, käsittelisimme ne yhdessä toisiamme tukien, rakkaudella ja molemminpuoleisen luottamuksen säilyttäen? Mitä jos ei enää tarvitsisikaan kätkeä ajatuksiaan ja tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että tekee mieli panna seksikästä työkaveria ja voisi jopa jakaa tuntemuksensa puolisonsa kanssa? Mitä jos voisi olla onnellinen toisen saamasta huomiosta ja nautinnosta? Jos puolisolleen antaisikin vapauden nauttia elämästä?

Tälle polulle me lähdimme jo vuosia sitten. Ja sen jälkeen on tapahtunut paljon mielenkiintoisia asioita.